Laserkeilauksen huippututkimus edistää kehityspolkua kohti 3D-Suomea!

Urban Millin pitkäaikaisimpiin yhteistyökumppaneihin lukeutuva Aalto yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo:n saavutuksia on näyttävästi esillä lokakuussa julkaistussa Maankäyttö-lehden numerossa 3/2020.

Julkaisuissa esitellään mm. Suomen Akatemian vuosiksi 2014-2019 tutkimuksen huippuyksiköksi valitseman Laserkeilauksen tutkimusyhteisön saavutuksia ja vaikuttavuutta, rakennetun ympäristön näkymiä trendien ja megatrendien valossa sekä miten rakennetun ympäristön 3D-malleja hyödyntämällä virtuaalitodellisuuden sovelluksissa myös kiinteistöalan koulutus voi saada merkittävän uuden resurssin.

MeMo:n julkaisut ovat ladattavissa pdf-tiedostoina alla olevista linkeistä:

Tietoa MeMo:sta

Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti MeMo tuottaa kansainvälisen tason tutkimus- ja kehitystyötä maanmittaustekniikan alalla rakennus- ja ympäristötekniikan tarpeisiin.

Instituutin työ perustuu 3D-mittauksen ja -mallinnuksen tutkimukseen ja tiedonhallintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa kolmiulotteisten objektien, kaupunkien ja ihmisten mittausta ja mallinnusta (esimerkiksi sensorien, tiedonkeruun tai analyysin avulla), paikkatietoihin perustuvien palveluiden suunnittelua, verkostojen rakentamista, virtuaalimaailmojen luomista sekä tiedon, innovaatioiden ja patenttien tuottamista ja jakamista.

Lisätietoa: Prof. Hannu Hyyppä

About MeMo in English:

Lue loppuun

Pistepilviin pohjautuvaa 3D-virtuaalisuutta nähtävissä Espoo-päivänä 24.-25.8. Laserkeilauksen huippuyksikön ständillä Urban Millissä

Itserakennetut mobiilikeilaimet tuottavat kansainvälisestikin ainutlaatuisia mallinnuksia ja tulkintoja ympäristöstä. © Antero Kukko

Aalto-yliopiston ja Paikkatietokeskuksen Laserkeilauksen huippuyksikkö osallistuu 24.-25.8.2018 Urban Millissä pidettäviin Espoo-päivän tapahtumiin tuomalla näytteille mm. digitaalista kulttuuria ja virtuaalisia sisätilamalleja. Perjantaina 24.8. standilla on henkilö vastailemassa kysymyksiin klo 12.30-15. Lauantaina 25.8. pisteessä pyörivät videot klo 10-14.

Euroopan aluekehitysrahaston rahoittamassa 3D-kulttuurihubihankeessa on kuluneen kesän 2018 aikana tuotettu projektin mittauskohteista myös making-of -videoita. Videot antavat kuvan tutkijan työn monipuolisuudesta mittauskohteissa. Uusimmalla mallinnustekniikalla voidaan toteuttaa valokuvamaisia 3D-digiympäristöjä, jotka haastavat tavat havainnoida ympäröivää maailmaa. Lisätietoa: https://memo.aalto.fi/projects/3d-kulttuurihubi/

 

Kolmiulotteisuus ja uudenlaiset tavat mallintaa ympäristöä mahdollistavat visuaalisuuden ja tarinoiden uudenlaisen esilletuomisen digiajalla.

Huippuyksikön tavoitteena on olla esillä tieteen, taiteen ja tekniikan tiennäyttäjänä. Se on yksi Suomen vähän yli kahdestakymmenestä huippuyksiköstä eli tieteen huipuista. Urban Millissä tuodaan nyt esille pääkaupunkiseudulla tehtyä huipputiedettä.

”Tiimissämme on myös muotoilijoita, 3D-artisteja, arkkitehteja, muotoilijoita ja kulttuurituottaja, joten kehitämme kolmiulotteista mittausta ja mallinnusta sekä sen tekniikoita ja laitteistoja myös taide- ja kulttuurialoille,” professori Hannu Hyyppä toteaa.

Vuoden 2017 lopulla käynnistyneessä kaksivuotisessa 3D-kulttuurihubihankkeessa pilotoidaan 3D:n ja virtuaalisuuden mahdollisuuksia kulttuurialalla. Kohteiksi on valittu mm. kulttuurikeskuksia, Suomen kansallismuseo, Tuusulan asuntomessut ja Pohjoismaiden ensimmäinen virtuaalipuisto Pikseli Arcade sekä Svenska Ylen tuotantoja. ”Yhteistyössä pyrimme vastaamaan siihen, miten kulttuurialan toimijat ja tapahtumatuottajat voivat hyödyntää kotimaisessa huippututkimuksessa saatuja tuloksia mm. virtuaalisten toteutusten saralla,” kertoo tiedetuottaja Marika Ahlavuo.

Virtuaalimallit ovat tulossa ryminällä arkeen, suunnitteluun ja taiteeseen

Virtuaalimallien tekoon tarvitaan paitsi laitteistoja, ohjelmistoja ja uusia algoritmeja sekä tuoretta näkemystä ja poikkialaista työskentelyä eri ammattiryhmien välillä. Kotimaista virtuaali- ja lisätyn todellisuuden huippututkimusta hyödynnetäänkin parhaillaan aktiiviseen vuorovaikutukseen taide- ja kulttuurialan toimijoiden kanssa. Vielä tarvitaan tutkimusta ja vuorovaikutusta tieteen ja eri käyttäjien kesken. Kulttuuri yhdistää myös eri sukupolvia. Samalla se kenties innostaa tulevia opiskelijoita lukemaan geoinformatiikkaa Aalto-yliopistossa.

Lisätietoja:

  • Professori Hannu Hyyppä, Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu ja MML/ Paikkatietokeskus: hannu.hyyppa@aalto.fi
  • Tiedetuottaja Marika Ahlavuo, Aalto-yliopisto, Insinööritieteiden korkeakoulu ja MML/Paikkatietokeskus: marika.ahlavuo@aalto.fi, puh 050 512250

Tervetuloa Laserkeilauksen huippuyksikön visuaaliseen näyttelyyn Lasten taidefestivaali Kutituksessa 4.-8.10.2017 Espoon kulttuurikeskuksessa

Kutitus-festivaali on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Sen teemana on tulevaisuus, teknologia ja avaruus. Urban Millin kehittäjäverkostoon kuuluva Aalto-yliopiston ja Paikkatietokeskuksen Laserkeilauksen huippuyksikkö osallistuu festivaalille omalla näyttelyllään, jossa on esillä uusimmalla tekniikalla toteutettuja valokuvamaisia 3D-digiympäristöjä ja erilaisia tapoja havainnoida ympäröivää maailmaa teemalla ”Kolmiulotteista teknologiaa, tiedettä ja taidetta”.

Laserkeilauksen huippuyksikkö 2014-2019 (c) Juho-Pekka Virtanen, Hannu Hyyppä, Marika Ahlavuo, Antero Kukko

Visuaalisessa näyttelyssämme voi ihailla mm. pistepilvitaidetta ja -tekniikkaa, kokeilla tutkijoiden tekemää VR-autopeliä ja katsella miten itseajava auto tuottaa pistepilviaineistoa ympäristöstään.

Suomen Akatemian laserkeilauksen huippuyksikön tutkijoita on tavattavissa Espoon kulttuurikeskuksen ensimmäisen kerroksen näyttelytilassa 4.-8.10.2017 klo 9-18. Yhteisnäyttelyssä tuodaan esille pääkaupunkiseudulla tehtyä huipputiedettä. Näyttely lisää kaupunkilaisten tietoa 3D:stä, laserkeilauksesta ja fotogrammetriasta sekä niiden roolista yhteiskunnan kehityksessä.

Kolmiulotteisuus ja uudenlaiset tavat mallintaa ympäristöä mahdollistavat visuaalisuuden ja tarinoiden uudenlaisen esilletuomisen digiajalla. Digitaalinen aineisto on yllättävän monipuolista, valokuvamaista ja visuaalista usein sensoreiden tuottamaa ”arjen näkymätöntäkin ympäristöä”. Virtuaalitodellisuuden sovellusten avulla voidaan myös parantaa suunnittelu- ja tuotantoprosesseja. Lue loppuun

Aallon geoinformatiikan maisteriopiskelijat voitokkaita innovaatiokilpailussa

Aalto-yliopiston opiskelijatiimin työ on voittanut SICK Oy:n innovaatiokilpailun. Voittaneen työn aiheena oli SICK-TiM -laserkeilain voimalinjojen UAV-tarkastuksessa. Opiskelijajoukkueen jäsenet opiskelevat Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön laitoksen Geoinformatiikan maisteriohjelmassa.

opiskelijatiimi

Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön laitoksen kilpailutiimi: Sami-Petteri Karvonen, Joni Salo, Atte Korhonen, Heikki Kauhanen.

Teekkaritiimi kehitti uuden tavan hyödyntää pienikokoista laserkeilainta robottikopterissa ja konseptin sen soveltamiseksi voimalinjatarkastuksissa. Jatkuva voimalinjojen seuranta ehkäisee onnettomuusriskejä ja parantaa näin sähköverkon luotettavuutta.

Innovaatio ratkaisee monia alan haasteita hyödyntämällä laserkeilainta samanaikaisesti linjaseurantaan, törmäyksen-estoon sekä pistepilven tuottamiseen. Konsepti tarjoaa nykyaikaisen vaihtoehdon perinteisille voimalinja-tarkastuksille, kuten visuaalisille ilmatarkastuksille. Se uudistaa myös uusimpien kauko-ohjattavilla lennokeilla tehtävien linjatarkastusten menetelmiä.

“Tällä hetkellä linjaa tarkastavat robottikopterit ovat suurikokoisia ja kalliita – sekä lentävät turvallisuussyistä korkealla puiden ja kannatinpylväiden yläpuolella. Päätimme kääntää asetelman ylösalaisin. Pienikokoinen ja edullinen laserkeilaimella varustettu robottikopteri voi tarkastaa voimalinjaa mahdollisimman läheltä ja näin tarjota mittausaineistot paljon edullisemmin kuin aikaisemmat menetelmät”, kertoo opiskelijatiimin vetäjä Atte Korhonen.

Lue loppuun