Tänä vuonna Espoo-päivän teemana ovat innovaatiot

Viesti Espoo-päivän tiimiltä espoolaisille toimijoille 21.2.2023:

Tervehdys!

Nyt kun Espoo 50 vuotta kaupunkina -teemavuoden juhlat ovat onnistuneesti takana päin, on aika siirtää katseet tulevaan ja kesän lopulla häämöttävään Espoo-päivään. Espoo-päivää vietetään perinteisesti elokuun viimeisenä lauantaina ja tänä vuonna päivämääräksi osuu 26.8.2023.

Tänä vuonna Espoo-päivän teemana ovat innovaatiot ja niiden esiin tuominen. Toivomme siis kumppaneilta ja yhteisöiltä mahdollisimman paljon uusia avauksia ja tuoreita ideoita. Toisaalta painotus tulee olemaan myös osallisuudessa ja ihmisten yhteen kokoamisessa taustoista riippumatta, joka toteutuu Espoo-päivässä nimenomaan tapahtumien maksuttomuuden kautta.

Tärkein Espoo-päivän sisältö tulee tietenkin espoolaisilta toimijoilta eli teiltä. Joten toivommekin, että mahdollisimman moni lähtee mukaan ideoimaan ja toteuttamaan sisältöjä omasta näkökulmastaan. Esimerkiksi perinteiset avoimet ovet ovat hyvä tapa osallistua maksuttomuusnäkökulmasta, mutta kaikki uudet innovaatiot ovat erittäin tervetulleita.

Kevään aikana tullaan järjestämään infotilaisuus toimijoille, lisäksi verkkosivujen, uutiskirjeen ja sosiaalisen median kautta pystyy seuraamaan tilanteen etenemistä. Verkkosivut päivitetään ja tapahtumakalenteriin ilmoittautuminen avataan viimeistään huhtikuussa. Lisäksi meihin saa olla jo nyt yhteydessä matalalla kynnyksellä, mikäli jotain kysyttävää tai ajatuksia tulee.

Ystävällisesti,

Jussi & Espoo-päivän tiimi

————————- 
Jussi Hietala 
Kulttuurituottaja I Kulturproducent I Cultural Producer 
Kaupunkitapahtumat Espoo I Stadsevenemang Espoo I City Events Espoo 
+358 40 636 8698
PL 3260, 02070 Espoon kaupunki I PB 3260, 02070 Esbo stad 

Tervetuloa Open Creative Housen Avoimiin Oviin Musiikin Satamaan Espoon Keilaniemeen 27.2.-3.3.2023!

Open Creative House (OCH), uusi luovan alan keskittymä tarjoaa täydellisen paikan verkostoitua, luoda ja oppia uutta yhdessä muiden luovan alan toimijoiden kanssa!

OCH tarjoaa sinulle nyt yhdessä Muusikkojen liiton kanssa mahdollisuuden tutustua tähän upeaan tilaan sekä osallistua monipuolisiin ja mielenkiintoisiin tapahtumiin tapahtumaviikon aikana.

Brunssi luovissa tiloissa!

Aloita päiväsi nauttimalla brunssia sekä osallistumalla luentoihin. Saat päivän aikana vastaukset mahdollisesti herääviin kysymyksiisi suoraan Open Creative Housen ja Muusikkojen liiton henkilökunnalta.

Opi musiikin tekemistä!

Tule oppimaan muun muassa kuinka tuottaa, äänittää sekä miksata omaa musiikkia. Voit myös oppia myymään luovia palveluitasi sekä tuotteistamaan osaamistasi.

Miten työskennellä studiossa?

Muusikkojen liiton henkilökuntaa on paikalla opastamassa ja vastailemassa kysymyksiin, ja studiot
ovat avoinna kaikille kiinnostuneille koko viikon!

Koko viikko hyödyllistä tekemistä!

Avoimien ovien viikko tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua itsensä johtamiseen ja oman potentiaalinsa löytämiseen luovassa työssä, sekä luovan talouden ja muusikon strategioihin.

Älä jätä tätä mahdollisuutta väliin! Tervetuloa paikan päälle!

Lataa tapahtumaviikon ohjelma: https://bit.ly/och-ohjelma

Tapahtumaviikko toteutetaan Open Creative Housen ja Muusikkojen liitto ry:n yhteistyönä.

Ohjelma 27.2.-3.3.2023

Ma 27.2. Logic, Pro Tools vai joku muu?
– Klo 10 Aamiaisbrunssi
– Klo 11 Logic Pro -alkeet

Työkaluja itsenäiseen äänittämiseen, ja miten niitä voi soveltaa omaan työskentelyyn
esimerkiksi Open Creative Housella.Mitä OCH:lla on tarjota sellaista, mihin kotivälineet eivät riitä.

Aleksi Villberg, Aux ry:n johtokunnan puheenjohtaja, musiikin tuottaja ja miksaaja.
Paikalla myös Muusikkojen liiton ihmisiä vastaamassa liittoon ja sen toimintaan liittyviin
kysymyksiin

Ti 28.2. Miten myydä luovaa tekemistä?
Klo 10 Aamiaisbrunssi

Klo 11 Voiko luovan alan palveluita tuotteistaa?
Onko sinulla tekijänä, yrittäjänä tai taiteilijana osaamista, jonka haluaisit saada esille? Kun tuotteistat oman osaamisesi, nostat yrityksesi ja palvelujesi kannattavuutta.

Inkeri Borgman, MuM, kulttuurituottaja, teknologiayritys Gigle Oy:n toimitusjohtaja ja toinen perustaja.

Inkeri on kartuttanut 15 vuoden kokemuksen luovilta aloilta tuottajana ja kehittäjänä.
Hän on kouluttanut tuotteistamisesta ja myynnistä muun muassa Taideyliopistossa,
Humakissa ja Taiken tilaisuuksissa.

Ke 1.3. Hyvinvointi musiikkialalla
Klo 10 Aamiaisbrunssi

Klo 11 ”Itsensä johtaminen ja oman potentiaalin löytäminen luovassa työssä
Satu Kaski, psykologian tohtori ja UTHA oy:n toimitusjohtaja

Klo 12.30 Muusikkojen liitto – apuna muusikon työelämässä
Jaakko Kämäräinen, muusikko ja freelancekoordinaattori

To 2.3. Luova talous ja muusikon strategiat
Klo 9.30-11.30 Business Finland -aamiainen – luovan talouden edistäminen ja palvelut

Keskustelemassa Business Finlandin asiantuntijat Kari Korhonen, Aki Parviainen ja Olli Sinerma
Open Creative Housen toimitusjohtaja Juka Hynysen yrittäjätarina

Klo 11.30 Miksi jokaisen muusikon kannattaa tehdä strategia
”Mikä on aito, oikea strategia ja miten se tehdään?
Tämän session myötä olet himpun verran lähempänä sitä, mikä on elämäsi tarkoitus ja tavoite on ja miten sinne pääset. Paljon luvattu, joten kannattaa tulla paikan päälle ihmettelemään!”

KTT, DI Olli Vuola on työstänyt strategiaa ja liiketoimintamalleja useiden yritysten, yhteisöjen ja yrittäjien kanssa. Olli on vetänyt Aalto yliopiston kasvuyrittäjyysohjelma Aalto Ventures Programia ja ollut itsekin kasvuyrittäjänä. Suuren osan elämästään Olli on liikkunut kansainvälisillä vesillä muun muassa rakentamassa rauhanomaista yhteistyötä Lähiidässä sekä innovaatioyhteistyötä Piilaaksossa ja hiukkastutkimuskeskus CERNissä.

Keskustelut striimataan suorana lähetyksenä Crazy Townin toimipisteisiin seitsemälle
paikkakunnalle.

Klo 12.30 Musiikkialan sopimusasiat

Ilona Vartiainen, Muusikkojen liiton juristi

Pe 3.3. Go with Style
Klo 10 Aamiaisbrunssi

Klo 11 Open Creative Housen tarjoama stailaus sekä promo- ja henkilökuva halukkaille

#opencreativehouse #och #muusikkojenliitto #musiikinsatama #harborofmusic #keilaniemi 
#keilasatama #espoo #espooinnovation #finland #luovatyö #luovatalous #creativework 
#creativeeconomy  #creativefinland #creaativeeurope #sustainablecreativity #creativesustainability

Open Creative House

Kera Talks! -tapahtumassa 2.11.2022 esitellään ajankohtaisia kestävän kaupunkikehittämisen innovaatioita 

Espoon kaupunki tiedottaa:

Jo toista kertaa järjestettävä Keran kestävän kehittämisen seminaari keskittyy tänä vuonna kädenjälkityöhön: Mikä on Keran kädenjälki? Kuinka vaikuttavuutta kasvatetaan kaupunkikehittämisessä? Miten rakennamme yhdessä tulevaisuuden kestävää kaupunkia? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen saat vastauksen marraskuussa Keran halleilla ja verkossa. 

Kera Talks! -tapahtumasarjan päätapahtumassa esitellään ajankohtaisia kestävän kaupunkikehittämisen innovaatioita sekä kaupunkien, yritysten että tutkimuksen näkökulmasta. 

Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä

Missä: Mahdollisuus osallistua paikan päällä Keran halleilla Terminaali 360 -parkissa (Karamalmintie 2, 02630 Espoo) tai etäyhteydellä. Tilaisuus nauhoitetaan, joten vaikka ajankohta ei sopisikaan, ilmoittaudu mukaan niin saat tallenteen katseltavaksi jälkikäteen.

Milloin: Keskiviikkona 2.11.2022 klo 11-16

Kenelle: Tapahtuma on suunnattu monipuolisesti kestävästä kaupunkikehittämisestä kiinnostuneille toimijoille.

Tänä vuonna uutena mahdollisuus esitellä omaa toimintaa tai verkostoitua ennen tapahtumaa Keran halleilla klo 11 alkaen – ole yhteydessä jos haluat tulla esittelijäksi! 

Tapahtumaan voi osallistua joko paikan päällä tai etänä. Paikalle mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä ensimmäiset 150 henkeä. Paikan päällä osallistuville on tarjolla vegaaninen lounas klo 11-12. Tapahtuman jälkeen on mahdollisuus jäädä Keran halleille verkostoitumaan ja tutustumaan hallien tarjontaan.

Lue loppuun

Tervetuloa mukaan Karhusaaren tapahtumiin viikonloppuna – Espoo-viikko huipentuu 26.-28.8.2022!

Koko viikon ohjelma mukaan kännyyn tästä linkistä: http://tag.urbanmill.org/tag/menu/1502?tag=17010

Vielä ehdit hyvin mukaan osallistumaan Espoon juhlaviikon tapahtumiin Karhusaaressa alkavana viikonloppuna. Kaikki viikonlopun pe-su tapahtumat on listattu alla.

Pro Karhusaari ry järjestää 22.-28.8.2022 Karhusaari-viikon yhdessä kymmenien kumppaniensa kanssa.

Karhusaari-viikko on lahjamme espoolaisille ja 50-vuotiaalle Espoon kaupungille! Kymmenet kaupunkilaiset osoittavat viikon aikana omalla toiminnallaan miten monipuolisesti Karhusaarta voisi jatkossa käyttää kun alueelle saadaan palveluja, toimintaa operoidaan ja koko rakennettu ympäristö on saatu kuntoon. Karhusaaresta löytyy merkityksiä ja elämyksiä kaikille!

Tule mukaan, osallistu ja katso mitä kaikkea Karhusaaressa voikaan tehdä!

Tutustu viikonlopun 26.-28.8.2022 ohjelmaan:

Perjantai 26.8.2022, Yhteisöjen päivä

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu
”Minun Karhusaareni” Valokuva + 160 merkkiä!  Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com  samantien tai viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

14:00-17:00 Pro Karhusaari avoimet ovet Huvilassa
Aloitamme Aalto yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden kurssityön esittelyllä: Navetan tarina. Esittelijänä kurssin vetäjä, arkkitehti  Laura Mattila. Aallon rakennushistorian opiskelijakurssi selvitti Karhusaaren tiilinavetan rakentamisen taustaa, historiaa ja rakenteita ja laati asiasta laajan selvityksen. Tämän jälkeen professori Antti Ahlava kertoo syksyllä alkavasta kansainvälisestä kaupunkisuunnittelun  kurssista Karhusaaressa https://mycourses.aalto.fi/course/view.php?id=35806

15:00-17:00 Tilaisuus jatkuu  Pro Karhusaari ry avoimet ovet jäsen- ja ystävätilaisuutena
Tervetuloa tapaamaan tuttuja Karhusaaren ystäviä ja tutustumaan uusiin ystäviin. Ota kaverit mukaan. Samalla kuulet lyhyesti kevään jo toteutuneista tapahtumista sekä viritämme keskustelua Karhusaaren kehittämiselle!!

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

17:00-21:00  System Change Picnic Huvilan keittiössä ja puutarhassa
System Change Finlandin kesäinen asiantuntijatyöpaja, jossa pohditaan Kestäviä tapoja kehittää ja ylläpitää kulttuuriympäristöjä  kaupunkilaisten, kaupunkien ja yrittäjien yhteistoimin (kutsutilaisuus, kieli englanti) https://www.systemschange.fi/

Lauantai 27.8.2022, Espoo-päivä

10:00 Piirustusnäyttely avataan pihalla
Piirustuksia Tapiolan  päiväkotien lasten Hevosmiehentalon sirkuskokemuksista, tuokiokuvia Lasten arkkitehtuurikoulu ARKKI kesäleireistä ja Aalto arkkitehtuurikurssin tutkimuksista Karhusaaren Navetasta.

10:00-18:00 Huvilan historianäyttely Leikkimökin vieressä Huvilan pihalla.
Espoon kaupunginmuseon tuottaman Karhusaaren historianäyttelyn ständit tutustuttavana.

10:00-16:00 Karhusaaren taiteilijoiden jo perinteinen Espoo-päivän näyttely avataan Hevosmiehentalossa: Nina Sarkima, maalauksia; Sanna Vihervuori, valokuvia; Susanna Suikkari, grafiikkaa; Marja Maljonen, öljyväritöitä; Seija Rissanen, maalauksia; Horst Wein, intarsiarasioita.

10:00 -16:00 Onnellinen Seppä paikalla
Onnellinen Seppä on paikalla takomassa ja kertomassa raudan takomisen taikoja. Ehkäpä haluat itsekin kokeilla? Onnellisista sepistä lisää www.onnellinenseppa.fi

11:00-15:00 Kivimiehen koulun kahvila ja arpajaiset Huvilassa
Kahvilan tulot käytetään oppilaiden hyväksi.

11:00-15.00 Karhusaari Eläköön !! -ryhmän tapahtumia Huvilassa
Sinebrychoffin yrittäjäsuvulla on tärkeä rooli Espoon kulttuuriperinnössä. Niinpä Karhusaari eläköön! -ryhmä avaa Anna ja Nikolas Sinebrychoffin lähes 130-vuotiaan kaupunkimaatilan päärakennuksen ovet Espoo 50 -juhlan kunniaksi Espoo-päivänä. https://espoopaiva.fi/event/sinebrychoffin-huvilan-avoimet-ovet-2/

11:00-16:00 Kala-Mikon herkullisia savulohiannoksia, maksullinen
Kala-Mikon savulohi on niittänyt mainetta jo usean vuoden ajan. Se on lähtöisin Kirkkonummen Kantvikin pienvenesatamassa sijaitsevasta Cafe Purje’sta. Nyt Espoo-päivien kunniaksi, on savustuskärry siirretty Karhusaareen. Herkullista savulohta saa ostaa annoksina ja myös mukaan kotiin vietäväksi. Tarjoilua niin kauan, kuin annoksia riittää. Tervetuloa ruokailemaan!.

12:00-12:30 Osallistu  Klovni Lyytikäs Wanhan ajan jumppaan ja kuntotanssiin
Leikkimökin pihassa Huvilan edessä.

13:00-15:00 Kasvomaalauksia lapsille
Poikkea Leikkimökillä ja hae oma kasvomaalauksesi.

13:00-13:45 Luontoportin ohjaama luontokävely Karhusaaressa.
Uusiin lajeihin tutustumisessa auttavat Luontoportin ainutlaatuiset tunnistustyökalut. Niiden avulla vieraiden lajien tunnistaminen on helppoa, nopeaa ja hauskaa. Esittelyssä mukana ravinnoksi käytettäviä kasvilajeja. Oppaina Eija ja Jouko Lehmuskallio Luontoportista. Katso lisää LuontoPortti

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

16:00-16:30 Villimarjat-kuoro esiintyy Karhusaaressa Huvilan pihalla
Kuoron taiteellinen johtaja on Pasi Eskelinen. Villimarjat-kuoro on helmikuussa 2014 perustettu viihteellinen sekakuoro. Kuoron esittämät kappaleet vaihtelevat vuodenaikojen ja tapahtumien mukaan. Esitysohjelmistoon kuuluu perinteisiä kuoroklassikkoja ja viihteellisempää musiikkia. Katso lisää kuoron ohjelmistosivulta. Villimarjat kuoro – Wildberries Choir

Koko päivä: Baltic Sea Adventure Laguunissa
Ensimmäistä  kertaa järjestetään Laguuni Keiliksessä Alexander Stubbin suojelema  seikkailu-urheilutapahtuma, joka yhdistää monipuoliset lajit ja Itämeren  suojelun. Kyseessä on kutsuvierastapahtuma ja meininkiä pääset  seuraamaan Laguunin Instagramin puolella. https://www.instagram.com/laguuniin/?hl=en

Sunnuntai 28.8.2022,  Karhusaaren perhepäivä

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu
”Minun Karhusaareni” – Valokuva + 160 merkkiä! Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com samantien tai viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

10:00 Piirustusnäyttely
Piirustuksia Tapiolan  päiväkotien lasten Hevosmiehentalon sirkuskokemuksista, tuokiokuvia Lasten arkkitehtuurikoulu ARKKI kesäleireistä ja Aalto arkkitehtuurikurssin tutkimuksista Karhusaaren Navetasta

11:00-16:00 Karhusaaren taiteilijoiden jo perinteinen Espoo-päivän näyttely avataan Hevosmiehentalossa: Nina Sarkima, maalauksia; Sanna Vihervuori, valokuvia; Susanna Suikkari, grafiikkaa; Marja Maljonen, öljyväritöitä; Seija Rissanen, maalauksia; Horst Wein, intarsiarasioita.

12:00-13:00  Lauletaan yhdessä,  lauluja Espoo-tarinasta  laulukirjan ”julkistaminen” ja yhteislaulua, Ilkka Aaltonen/ Hummeripojat. Saat tilaisuudesta oman Espoo-tarina -laulukirjan.

12:00-14:00  Karhusaaren historianäyttely Huvilan kuistilla
Espoon kaupunginmuseon tuottaman Karhusaaren historianäyttelyn ständit tutustuttavana.

13:00-13:45 Luontoportin ohjaama luontokävely Karhusaaressa
Uusiin lajeihin tutustumisessa auttavat Luontoportin ainutlaatuiset tunnistustyökalut. Niiden avulla vieraiden lajien tunnistaminen on helppoa, nopeaa ja hauskaa. Esittelyssä mukana ravinnoksi käytettäviä kasvilajeja. Oppaina Eija ja Jouko Lehmuskallio Luontoportista. Katso lisää LuontoPortti

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu päättyy
”Minun Karhusaareni” – Valokuva + 160 merkkiä! päättyy. Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

Lämpimästi tervetuloa Karhusaareen!!

Poimi tästä QR-koodista koko viikon ohjelma kännyysi!

Karhusaariviikko – Espoo kaupunkina 50 vuotta 22-28.8.2022

Viikon ohjelma mukaan kännyyn tästä linkistä: http://tag.urbanmill.org/tag/menu/1502?tag=17010

tai tutustu koko ohjelmaan alla:

Maanantai 22.8.2022, Design ympäristöjen päivä

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu alkaa
”Minun Karhusaareni” Valokuva + 160 merkkiä! Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com samantien tai viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

16:00-18:00 Karhusaaren historianäyttely Huvilan kuistilla
Espoon kaupunginmuseon tuottaman Karhusaaren historianäyttelyn ständit tutustuttavana.

16:30-19:00 Tekniikan Akateemisten TEK/Teknolgiavaliokunnan tapahtuma Huvilassa (kutsutilaisuus), CASE Kestävä kulttuuri ja teknologia Karhusaaressa

Tiistai 23.8.2022, Lasten päivä

”Minun Karhusaareni” Valokuva + 160 merkkiä!
Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com samantien tai viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

10:00-11:00 Akrobatiaesitys Hevosmiehentalossa (Satusoppi päiväkoti)
Espoon päiväkotien lapsille, Tapiolan päiväkoti Satusoppi 14 kpl 5-6v lasta + 2 aikuista.. Esityksen jälkeen piirustussessio lapsille: mitä tuntemuksia akrobaattiesitys lapsissa aikaansai. Piirustuksista tehdään Espoo päivälle näyttely. Sarana-teos esitetään kahden huoneen välissä, oviaukossa. Teoksessa tuttu arkinen sisäänkäynti muuntuu mielikuvituksen näyttämöksi, ja Sarana kääntää mahdottoman mahdolliseksi. Mitä kaikkea muuta ovi voikaan olla kuin läpikulkukäytävä? Ilmatila on sirkustaiteilija-koreografi Ilona Jäntin ja arkkitehti-animaattori Tuula Jekerin vuonna 2007 perustama helsinkiläinen nykysirkusryhmä, jonka teoksissa yhdistyvät ilma-akrobatia ja paikkasidonnaisuus. Ilmatilan Sarana syntyi halusta valmistaa esitys pieneen ja arkiseen tilaan. Sarana-teos voitti Lastenkulttuurikeskusten myöntämän 2021 ITU-palkinnon. Kesto: 20 min, ikäsuositus: 3-vuotiaasta ylöspäin. Esitys on sanaton. Koreografi, esiintyjä: Ilona Jäntti; Telineen suunnittelu ja toteutus: Tuula Jeker; Tuotanto: Ilmatila ry. info@ilmatila.com

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

16:00-19:00 Espoon Suunta sprintti suunnistustapahtuma koko perheelle, tukikohtana Hevosmiehentalo. Kaikille avoin tilaisuus.
Espoon Suunta (EsSu) on espoolainen, koko perheen suunnistusseura ja suunnistuksen erikoisseura, jonka tavoitteena on edistää suunnistusharrastusta Espoossa ja lähialueilla. Seuran toiminnan pääpaino on kesäsuunnistuksessa. Espoon Suunta järjestää tiistaina 23.8.2022 klo 16-20 Espoo-viikon kunniaksi mahdollisuuden tutustua Karhusaaren upeaan luontoon sprinttisuunnistuksen merkeissä. Kyseessä on matalankynnyksen suunnistusta, jossa ajalla ei ole väliä. Voit kiertää tasollesi sopivan radan vaikka perheen kanssa kävellen tai ystäväsi kanssa hölkkäillen. Tyyli on vapaa! Eikä haittaa vaikka kaikkia rasteja ei löytyisikään! Tämän suunnistuksen voi toteuttaa, vaikka et olisi aiemmin pitänyt karttaa kädessä, Espoon Suunnan ohjaajat opastavat tarvittaessa.

17:30-19:30 Cine kylässä Karhusaaressa Huvilassa, ”Onko vielä pitkä matka jonnekin?”
Ennakkoilmoittautuminen Espoo Cinelle Ciné kylässä – Espoo Ciné FI (espoocine.fi)

16:00-18:00 Karhusaaren historianäyttely Huvilan kuistilla
Espoon kaupunginmuseon tuottaman Karhusaaren historianäyttelyn ständit tutustuttavana.

Keskiviikko 24.8.2022, Kulttuurin päivä

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu
”Minun Karhusaareni” Valokuva + 160 merkkiä! Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com samantien tai viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

10:00-11:00 Akrobatiaesitys Hevosmiehentalossa (Otsolahden päiväkoti)
Espoon päiväkotien lapsille, Otsolahden päiväkoti 13 3-6v lasta ja 3 aikuista.   Esityksen jälkeen piirustussessio lapsille:  mitä tuntemuksia akrobaattiesitys lapsissa aikaansai. Piirustuksista tehdään Espoo päivälle näyttely. ”Sarana-teos esitetään kahden huoneen välissä, oviaukossa. Teoksessa tuttu arkinen sisäänkäynti muuntuu mielikuvituksen näyttämöksi, ja Sarana kääntää mahdottoman mahdolliseksi. Mitä kaikkea muuta ovi voikaan olla kuin läpikulkukäytävä? Ilmatila on sirkustaiteilija-koreografi Ilona Jäntin ja arkkitehti-animaattori Tuula Jekerin vuonna 2007 perustama helsinkiläinen nykysirkusryhmä, jonka teoksissa yhdistyvät ilma-akrobatia ja paikkasidonnaisuus. Ilmatilan Sarana syntyi halusta valmistaa esitys pieneen ja arkiseen tilaan. Sarana-teos voitti Lastenkulttuurikeskusten myöntämän 2021 ITU-palkinnon. Kesto: 20 min, ikäsuositus: 3-vuotiaasta ylöspäin.  Esitys on sanaton. Koreografi, esiintyjä: Ilona Jäntti; Telineen suunnittelu ja toteutus: Tuula Jeker: Tuotanto: Ilmatila ry. info@ilmatila.com

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

16:00-17:30 Karhusaaren kulttuurikävely, lähtö Huvilan pihasta
Tutustumme Karhusaaren kulttuuriympäristöön ja historiaan VTM/Valt.maist. Mari Anthonin opastuksella. Kuulemme mielenkiintoisia tarinoita Karhusaaressa asuneista henkilöistä ja jännittäviä kuvauksia paikallishistoriasta. Lisätietoja Marista Etusivu – Manoris

17:30-19:00 Puutarhahistoriaa Espoossa. Esitelmätilaisuus Huvilassa.
FT Teija Alanko on puutarhojen historiaan ja suomalaiseen puutarhakulttuuriin perehtynyt tietokirjailija, kasviarkeologi ja biologi. Alanko on julkaissut aiheista kolmekirjaa, joista tuorein on Daalia ja pelakuu – Suomalaisen puutarhan kasvutarina. Ensimmäinen teos Malva ja mulperi sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon 2019.

16:00-18:00 Karhusaaren historianäyttely Huvilan kuistilla
Espoon kaupunginmuseon tuottaman Karhusaaren historianäyttelyn ständit tutustuttavana.

Torstai 25.8.2022, Itämeripäivä

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu
”Minun Karhusaareni” Valokuva + 160 merkkiä! Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com  samantien tai viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

10:00-10:30 Satuhahmot ihan pihalla -improesitys Karhusaaren huvilan pihapiirissä
Vapaa pääsy. Teatteri Hevosenkenkä tuo näytelmien satuhahmot luoksenne ulos. Hahmot kaipaavat apua erilaisten pulmien ratkomisessa ja tarinan eteenpäin johdattamisessa leikin, improvisaation ja interaktiivisuuden keinoin. Satumaisella leikkipolulla kokeillaan, kuinka äänihuulia lämmitellään ja taputuslihaksia vahvistetaan. Taianomaisella matkalla heittäydytään, leikitään tunteilla, opetellaan kuuntelemaan tarkkaavaisesti toisia ja lauletaankin vähän. Lisää tietoa Satuhahmot ihan pihalla – Teatteri Hevosenkenka

12:00-23:00 Laguunissa Itämeri Plogging
Luvassa on yhteisöllistä siivoamista kajakeilla, sup-laudoilla, Polestar sähköautoilla tai vaikka ihan kävellen. Itämeripäivään osallistutaan etukäteen ja se on täysin maksutonta. Ajanvaraus on nyt auki! Varmista paikkasi Laguunin verkkosivuilta https://www.facebook.com/events/544084894134032

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

17:30-19:00 Ekohortoilua Karhusaaren monimuotoisessa luonnossa
Pitkän linjan hortaguru, ex-espoolainen Jouko Kivimetsä vetää villiyrttikävelyn klo 18 alkaen ja on paikalla vastaamassa villivihanneskysymyksiin ja kertomassa Villikasviyhdistys ry:n toiminnasta tiimeineen klo 17-19:30. Tukikohtana Hevosmiehentalo.

16:00-17:30 Sinebrychoffin Huvilan opastus
Historialliseen Huvilaan ja Sinebrychoffien kaupunkimaatilan keskeiseen rakennukseen tutustuminen VTM/Valt.maist Mari Anthonin opastuksella. Kuulemme mielenkiintoisia tarinoita Huvilassa asuneista ja vierailleista henkilöistä ja jännittäviä kuvauksia paikallishistoriasta. Lisätietoja Marista Etusivu – Manoris

16:00-18:00 Karhusaaren historianäyttely Huvilan kuistilla
Espoon kaupunginmuseon tuottaman Karhusaaren historianäyttelyn ständit tutustuttavana.

17:30-19:00 Tuokiokuvia Olly Donnerin-omaa sukua Sinebrychoff- ihmeellisestä elämästä, esitelmätilaisuus Huvilassa
FT Turun yliopiston tutkija, sanataiteilija Jasmine Westerlund on juuri julkaissut lumoavan elämänkerran aikansa kosmopoliitin, Olly Donnerin poikkeuksellisesta elämästä. Kirja vie lukijansa 1900-luvun alun kuohuvaan, iloiseen Eurooppaan: nopeisiin juniin, oopperan katsomoon ja Rivieran rantabulevardeille. Jasmine Westerlund rakentaa elävä kuvan kirjailija, antroposofi Olly Donnerista ja suomalaisen yläluokan elämästä. Kirjan voit ostaa tilaisuuden päätteeksi ja kirjailija signeeraa sen sinulle

Perjantai 26.8.2022, Yhteisöjen päivä

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu
”Minun Karhusaareni” Valokuva + 160 merkkiä!  Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com  samantien tai viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

14:00-17:00 Pro Karhusaari avoimet ovet Huvilassa
Aloitamme Aalto yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden kurssityön esittelyllä: Navetan tarina. Esittelijänä kurssin vetäjä, arkkitehti  Laura Mattila. Aallon rakennushistorian opiskelijakurssi selvitti Karhusaaren tiilinavetan rakentamisen taustaa, historiaa ja rakenteita ja laati asiasta laajan selvityksen. Tämän jälkeen professori Antti Ahlava kertoo syksyllä alkavasta kansainvälisestä kaupunkisuunnittelun  kurssista Karhusaaressa https://mycourses.aalto.fi/course/view.php?id=35806

15:00-17:00 Tilaisuus jatkuu  Pro Karhusaari ry avoimet ovet jäsen- ja ystävätilaisuutena
Tervetuloa tapaamaan tuttuja Karhusaaren ystäviä ja tutustumaan uusiin ystäviin. Ota kaverit mukaan. Samalla kuulet lyhyesti kevään jo toteutuneista tapahtumista sekä viritämme keskustelua Karhusaaren kehittämiselle!!

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

17:00-21:00  System Change Picnic Huvilan keittiössä ja puutarhassa
System Change Finlandin kesäinen asiantuntijatyöpaja, jossa pohditaan Kestäviä tapoja kehittää ja ylläpitää kulttuuriympäristöjä  kaupunkilaisten, kaupunkien ja yrittäjien yhteistoimin (kutsutilaisuus, kieli englanti) https://www.systemschange.fi/

18:00 Tanssiaiset Huvilassa
MIten Huvila toimii tanssiareenana?  Kumppanitapahtuma (täynnä)

18:00 SPRUCE keikka Laguunissa Karhusaaren pohjoisrannalla
Juhlitaan  perjantaita coverbändi Sprucen tahdissa Keiliksen Laguunin laiturilla klo 18  alkaen! Kannattaa toki tulla aikaisemmin paikalle varmistaaksesi hyvät  keikkapaikat! https://www.facebook.com/events/563872502088393

Lauantai 27.8.2022, Espoo-päivä

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu
”Minun Karhusaareni” Valokuva + 160 merkkiä! Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com  samantien tai viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

10:00 Piirustusnäyttely avataan pihalla
Piirustuksia Tapiolan  päiväkotien lasten Hevosmiehentalon sirkuskokemuksista, tuokiokuvia Lasten arkkitehtuurikoulu ARKKI kesäleireistä ja Aalto arkkitehtuurikurssin tutkimuksista Karhusaaren Navetasta.

10:00-18:00 Huvilan historianäyttely Leikkimökin vieressä Huvilan pihalla.
Espoon kaupunginmuseon tuottaman Karhusaaren historianäyttelyn ständit tutustuttavana.

10:00 Karhusaaren taiteilijoiden jo perinteinen Espoo-päivän näyttely avataan Hevosmiehentalossa: Nina Sarkima, maalauksia; Sanna Vihervuori, valokuvia; Susanna Suikkari, grafiikkaa; Marja Maljonen, öljyväritöitä; Seija Rissanen, maalauksia; Horst Wein, intarsiarasioita.

10:00 -16:00 Onnellinen Seppä paikalla
Onnellinen Seppä on paikalla takomassa ja kertomassa raudan takomisen taikoja. Ehkäpä haluat itsekin kokeilla? Onnellisista sepistä lisää www.onnellinenseppa.fi

11:00-16:00 Kala-Mikon herkullisia savulohiannoksia, maksullinen
Kala-Mikon savulohi on niittänyt mainetta jo usean vuoden ajan. Se on lähtöisin Kirkkonummen Kantvikin pienvenesatamassa sijaitsevasta Cafe Purje’sta. Nyt Espoo-päivien kunniaksi, on savustuskärry siirretty Karhusaareen. Herkullista savulohta saa ostaa annoksina ja myös mukaan kotiin vietäväksi. Tarjoilua niin kauan, kuin annoksia riittää. Tervetuloa ruokailemaan!.

11:00-15:00 Kivimiehen koulun kahvila ja arpajaiset Huvilassa
Kahvilan tulot käytetään oppilaiden hyväksi.

11:00-15.00 Karhusaari Eläköön !! -ryhmän tapahtumia Huvilassa
Sinebrychoffin yrittäjäsuvulla on tärkeä rooli Espoon kulttuuriperinnössä. Niinpä Karhusaari eläköön! -ryhmä avaa Anna ja Nikolas Sinebrychoffin lähes 130-vuotiaan kaupunkimaatilan päärakennuksen ovet Espoo 50 -juhlan kunniaksi Espoo-päivänä.
https://espoopaiva.fi/event/espoo-paiva-karhusaaren-sinebrychoffin-huvilassa/

12:00-12:30 Osallistu  Klovni Lyytikäs Wanhan ajan jumppaan ja kuntotanssiin
Leikkimökin pihassa Huvilan edessä.

13:00-15:00 Kasvomaalauksia lapsille
Poikkea Leikkimökillä ja hae oma kasvomaalauksesi.

13:00-13:45 Luontoportin ohjaama luontokävely Karhusaaressa.
Uusiin lajeihin tutustumisessa auttavat Luontoportin ainutlaatuiset tunnistustyökalut. Niiden avulla vieraiden lajien tunnistaminen on helppoa, nopeaa ja hauskaa. Esittelyssä mukana ravinnoksi käytettäviä kasvilajeja. Oppaina Eija ja Jouko Lehmuskallio Luontoportista. Katso lisää LuontoPortti

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

16:00-16:30 Villimarjat-kuoro esiintyy Karhusaaressa Huvilan pihalla
Kuoron taiteellinen johtaja on Pasi Eskelinen. Villimarjat-kuoro on helmikuussa 2014 perustettu viihteellinen sekakuoro. Kuoron esittämät kappaleet vaihtelevat vuodenaikojen ja tapahtumien mukaan. Esitysohjelmistoon kuuluu perinteisiä kuoroklassikkoja ja viihteellisempää musiikkia. Katso lisää kuoron ohjelmistosivulta. Villimarjat kuoro – Wildberries Choir

Koko päivä: Baltic Sea Adventure Laguunissa
Ensimmäistä  kertaa järjestetään Laguuni Keiliksessä Alexander Stubbin suojelema  seikkailu-urheilutapahtuma, joka yhdistää monipuoliset lajit ja Itämeren  suojelun. Kyseessä on kutsuvierastapahtuma ja meininkiä pääset  seuraamaan Laguunin Instagramin puolella. https://www.instagram.com/laguuniin/?hl=en

Sunnuntai 28.8.2022,  Karhusaaren perhepäivä

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu
”Minun Karhusaareni” – Valokuva + 160 merkkiä! Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com samantien tai viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

10:00 Piirustusnäyttely
Piirustuksia Tapiolan  päiväkotien lasten Hevosmiehentalon sirkuskokemuksista, tuokiokuvia Lasten arkkitehtuurikoulu ARKKI kesäleireistä ja Aalto arkkitehtuurikurssin tutkimuksista Karhusaaren Navetasta

12:00-13:00  Lauletaan yhdessä,  lauluja Espoo-tarinasta  laulukirjan ”julkistaminen” ja yhteislaulua, Ilkka Aaltonen/ Hummeripojat. Saat tilaisuudesta oman Espoo-tarina -laulukirjan.

12:00-14:00  Karhusaaren historianäyttely Huvilan kuistilla
Espoon kaupunginmuseon tuottaman Karhusaaren historianäyttelyn ständit tutustuttavana.

13:00-13:45 Luontoportin ohjaama luontokävely Karhusaaressa
Uusiin lajeihin tutustumisessa auttavat Luontoportin ainutlaatuiset tunnistustyökalut. Niiden avulla vieraiden lajien tunnistaminen on helppoa, nopeaa ja hauskaa. Esittelyssä mukana ravinnoksi käytettäviä kasvilajeja. Oppaina Eija ja Jouko Lehmuskallio Luontoportista. Katso lisää LuontoPortti

15:30-20:00 Saaristoseikkailu Karhusaaresta (maksullinen)
Lähtö Karhusaaren laiturista. Matkalle mukaan Sinebrychoffien tarinoita. Laivalla saaristoon, pari tuntia melontaa, rentoutuminen laivan saunassa, hyvää ruokaa. Kokonaiskesto 4,5 h. Varaa paikkasi Saaristoseikkailu – Sea Biscuit

”Minun Karhusaareni” valokuvakilpailu päättyy
”Minun Karhusaareni” – Valokuva + 160 merkkiä! päättyy. Osallistu hauskaan valokuvauskilpailuun ja kirjoita lyhyt teksti. Toimita aineistosi prokarhusaariry@gmail.com viimeistään sunnuntai-iltaan 28.8 klo 21:00 mennessä. Kuvia julkaistaan Pro Karhusaaren FB sivuilla ja parhaat palkitaan.

Lämpimästi tervetuloa Karhusaareen!!

Poimi tästä QR-koodista koko viikon ohjelma kännyysi!

Aalto Digital Creatives pre-incubator program: Open call for creative industry applications / projects – join info session 14.3.2022

From Aalto Startup Center:

💡 If you want to have the chance to further explore your creative ideas, join our INFO session on Monday 14th March, 15.00-16.00. Aalto Startup Center lounge, AGrid 1st floor, Otakaari 5, 02150 Espoo

We will be serving coffee and pulla! Register here 👉https://bit.ly/3CkRR0Q to secure your place

💎 Our pre-incubator program is aimed at digital creatives who have an idea that combines creativity with new technologies. You don’t need to have previous business experience to join the program! 

💛 For turning your unique idea into a sustainable entrepreneurial initiative, Aalto Startup Center’s business advisors and a strong-build innovation ecosystem will support you. 
 
➡️ Follow our social media accounts on LinkedIn and Instagram https://lnkd.in/gdaCS2uN , Facebook https://lnkd.in/g9UfBWtb and check out our website.  

💫 Apply NOW and until March 23rd here 🔗digitalcreatives.aalto.fi

#aaltodigitalcreatives

The new pre-incubator program by Aalto Startup Center and Aalto Studios aims to strengthen the creative industries in innovation and entrepreneurial activities. The program targets projects where creativity is combined with new digital technologies.

Espoon kaupunki kutsuu Robottibussiseminaariin to 25.11.2021 klo 9–12: näkökulmia liikenteen tulevaisuuteen

Robobussit Espoossa 31.10.2021 JOK_6160Espoo SDG logo

Aalto Design Factory, The Stage -tila, Betonimiehenkuja 5 C, Otaniemi, Espoo

Seminaarissa esitellään syksyn aikana Espoossa alkaneiden robottibussikokeilujen ja -selvitysten tuloksia sekä keskustellaan robottibussien tulevaisuudesta kaupunkiympäristössä. Robottibussikokeiluissa on selvitetty, miten automaattisen liikenteen tunnettuutta voidaan edistää, kuinka robottibusseilla voidaan parantaa joukkoliikenteen kustannustehokkuutta ja miten robottibussit vaikuttavat joukkoliikenteen esteettömyyteen. Lisätietoa robottibussikokeiluista löydät täältä.

Robottibussiseminaari – näkökulmia liikenteen tulevaisuuteen -tapahtuma on osa 6Aika: Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa -hanketta.

Ohjelma:

8:30–9:00 Aamiaistarjoilu

9:00 Tervetulosanat

  • Visio ja kehityspolku: Mari Päätalo, Espoon kaupunki
  • Robottibussikokeilut ja selvitykset toteuttaneiden Ramboll Finland Oy:n, WSP Finland Oy:n, Roboride Oy:n ja Sitowise Oyj:n puheenvuorot.
  • Keskustelua
  • AutoMod-hankkeen terveiset: Kati Borgers, Espoon kaupunki

12:00 Tilaisuus päättyy. Mahdollisuus jäädä lounaalle verkostoitumaan ja jatkamaan keskustelua.

Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä. Toivomme ilmoittautumisia 18.11.2021 mennessä.

Kutsun saa välittää eteenpäin. Ohjelmaa tarkennetaan lähempänä tapahtumaa. Mahdollisia lisätietoja tilaisuudesta saa allekirjoittaneelta tai Tuomas Kiuru: tuomas.kiuru@espoo.fi, +358 40 552 2646.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Minna Salaspuro
projektikoordinaattori, vähäpäästöinen ja älykäs liikenne
minna.salaspuro@espoo.fi
040 636 8978

#KestäväEspoo
kestava@espoo.fi
https://www.espoo.fi/fi/kestava-kehitys
Espoon kaupunki
Kestävän kehityksen osaamiskeskus

Tervetuloa tutustumaan robottibussiin – kaikille avoimet esittelyt Espoon keskuksessa ja Matinkylässä 31.10.2021!

Espoon kaupunki tiedottaa:

”Järjestämme kaikille avoimen robottibussin esittelytilaisuuden Matinkylässä kauppakeskus Iso Omenan edessä sunnuntaina 31.10. klo 15–18. Robottibussi on nähtävillä Markkinakadun puoleisen sisäänkäynnin ulkopuolella.

Samana päivänä järjestetään myös vastaava tapahtuma Espoon keskuksen kauppakeskus Espoontorin ulkopuolella klo 10–13.

Esittelytilaisuudessa yleisö pääsee tutustumaan robottibussiin ja kysymään siihen liittyviä kysymyksiä. Robottibusseja esittelee yrityskumppanimme Roboride Oy. Robottibusseilla ei tilaisuuksissa ajeta.

Tilaisuudet ovat osa syksyllä alkaneita robottibussikokeiluitamme, joilla edistetään automaattista ja vähähiilistä liikkumista. Espoon kaupunki on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuonna 2030, joten hyvin palveleva ja kustannustehokas joukkoliikennejärjestelmä on meille välttämätön. Tulevaisuuden tavoitteena on tehdä robottibusseista pysyvä osa kaupunkien joukkoliikennettä.”

Tervetuloa tutustumaan robottibussiin!

Tapahtumien tarkemmat tiedot:

Matinkylän tilaisuus: https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:af6jhxgilm

Espoon keskuksen tilaisuus: https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:af6jhwlwke

Launch event for the 5G Mökki Network and Workshop on 14 October

Published: by Aalto University 5.10.2021

Photo: Aalto University / Matti Ahlgren

Mark Wednesday 14 October 2021 from 13:00 to 15:00 (EEST) on your calendar and participate online! See the exciting event programme and register here.

What is Mökki?

Come and hear more about the new learning environment that will change the world. You can also come up with ideas and participate in designing content and programmes for Mökki that can help many people. Mökki has been developed to quickly take the latest knowledge and expertise to where it is needed – or better: Mökki helps create interaction between different actors in order to learn and develop something new. Mökki has been created to promote sustainable development. New technologies will also play a role in future learning environments and development.

Mökki means a variety of things. Mökki is still in its fledgling stages. Come and help it grow. It may lead you to new and incredible pathways. Come and leave your own mark on Mökki!

5G Mökki is a place to:

  • enjoy yourself and do what you want
  • drop by, experience things, find new interests
  • meet people you know and new people from your own campus, and other campuses and companies
  • learn quickly about 5G and other new technologies, and apply them immediately
  • gain insights and invent something new
  • present demos, projects and campaigns, and hold quick info sessions.

More officially 5G Mökki:

  • is a new tool for bringing and creating fast-paced information and content for universities and companies. It encourages people to develop their knowledge and expertise related to new technologies, such as 5G, AI, VR/AR, Blockchain, and helps companies and other organisations to deploy the new knowledge quickly and flexibly.
  • connects universities/universities of applied sciences, companies and other organisations more closely, in direct and immersive interaction.
  • offers companies an easy and fast way to find new technology experts and to launch development projects.

With the help of Mökki, companies and other organisations gain a competitive advantage and enhance their productivity through the latest technology. This, in turn, encourages the employment of new experts and successful career and entrepreneurship paths.

The Mökki concept is based on the work of a number of leading technology professionals and top companies and universities.

The first 5G campuses in the world are Nokia Corporation Garage, Espoo, Aalto University Design Factory, Espoo; Häme University of Applied Sciences (HAMK), Hämeenlinna; South-Eastern Finland University of Applied Sciences (Xamk), Kouvola and Mikkeli; Metropolia University of Applied Sciences, Vantaa. The Mökki network is currently expanding nationally and internationally.

Lue loppuun

Aalto students adding to the biodiversity of Otaniemi – Honey extracted at Urban Mill on Sunday

Honey harvest Sunday 🍯! The Test Site’s little workers finished their part for the season and the produce is ready. We spent a couple of hours at the Urban Mill on 22.8.2021 doing the honey harvesting.

The Test Site Honey started off as part of a project at the ”How to change the world” course about 2 years ago. The project spun off to the Test Site adding to the biodiversity of the area 🌺. The garden group at the site planted plenty of flowers for the bees to pollinate so we have high hopes for some delicious honey 💛.

As the new school year is about to start, we are planning on setting up a stand at the Test-Site where you can fill your own jar. Follow Aalto Test-Site on Instagram for the latest announcements: https://www.instagram.com/aaltotestsite/

Text: Festa Isufi
Photos: Senni Alho