EUE:n johtoryhmä testasi Urban Millin

EUE:n johtoryhmä tutustui ensimmäistä kertaa Urban Milliin ja valmisteli ensimmäistä kertaa käytetyssä Urban Kitchenissä seuraavan EUE-ohjelmakauden sisältöä ja toimintaa.

EUE-ohjelmassa luodaan Suomeen kaupunkikehittämisen kansainvälisesti arvostettu ja monitieteinen huippuosaamisen keskittymä. Se tarjoaa globaalisti verkottuvan yhteistyöalustan kaupunkisuunnittelun ja -kehittämisen erilaisille tutkimus- ja kehittämishankkeille.

Huippuosaamisen ytimeksi Aalto-yliopisto, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy, Espoon kaupunki ja RYM Oy ovat perustaneet Urban Millin, jossa julkisen ja yksityisen sektorin toimijat sekä tutkimuslaitokset voivat tehdä luovaa, vuorovaikutteista ja jatkuvaa oppimista tukevaa yhteistyötä. Sisältölähtöisessä tilassa esimerkiksi kaupunkisuunnittelijat ja kaavoittajat voivat yhdessä eri alojen huippuosaajien kanssa kehittää tulevaisuuden kaupunkivisioita ja ratkaisumalleja.

Vuosina 2012-2015 toteutettavan EUE-ohjelman budjetti on noin 20 miljoonaa euroa. Ohjelmassa haetaan toimintamalleja ja ratkaisuja kaupungistumisen mukanaan tuomiin haasteisiin. Tavoitteena on luoda käyttäjälähtöisiä ja kilpailukykyisiä urbaaneja ratkaisukonsepteja, joita voidaan soveltaa niin olemassa oleville kuin uusille alueillekin. Innovaatiotoiminnan, energiakäytön ja liikkumisen ratkaisuja integroidaan rakennetun ympäristön suunnitteluun, maankäyttöön ja palveluiden tuottamisen ekosysteemeihin.

http://www.rym.fi/tutkimusohjelmat/energizingsociety/

Urban Millin telinerakenteet käyttökiellossa toistaiseksi

EUE:n ja AYK Oy:n edustajat ovat tarkastaneet Urban Millin tilat. Puutteet on listattu ja niistä on tehty korjaussuunnitelma.

Urban Millin telinerakenteet tarkastetaan vielä erikseen. AYK:n kanssa on sovittu, että ISS Palvelut selvittää telineasiaa sekä mahdollista tilan käyttötarkoituksen muutostarveta.

TELINERAKENTEET OVAT KÄYTÖKIELLOSSA KUNNES AYK TOISIN ILMOITTAA!

Stanfordin ME310-tiimi aloitti Urban Millissä: kuskiton auto kaupunkiympäristöön

Stanfordin ME310-tiimi aloitti työskenetlyn Urban Scenellä. Halliin ilmestyi sähköauto.

Urban Millin postilaatikkoon kolahti pian tämän jälkeen seuraava maili:

Hei,

-mikä kurssi
ME 310 – Stanfordin yliopiston ja Aallon yhteistyössä toteuttama maisteritason poikkitieteellinen tuotekehityskurssi, missä keskitytään johonkin tulevaisuuden avoimeen ongelmaan ja ratkaistaan se toteuttamalla concept proof -prototyyppi. Kesto Syyskuu 2012 – Kesäkuu 2013. 4 opiskelijaa Suomessa(2 konetekniikka, 1 business, 1 industrial designer, kansalaisuudet: Suomi, Kiina, Serbia) 3 Kaliforniassa(1 konetekniikka, 1 sähkötekniikka, 1 teollinen muotoilija). Teemme samaa projektia ja käytännön aikaero on 10 tuntia.

-keitä mukana (työryhmä, opettajat, partnerit)
VW ERL(Trevor Shannon, Volkswagen groupin elektroniikan tutkimuslaboratorio), Audi Ingolstadt (Lorenz Bohrer, designer), Aalto(Lauri Repokari), Stanford(Larry Leifer) 6 hengen teaching team entisiä kurssin Alumneja.

-mikä projekti, mitä on jo tehty, mitä seuraavan parin kk aikana tapahtuu:
Projekti tehdään Audille. Tehtävänanto on tehdä uusi sisätila Audiin vuodelle 2013 olettaen, että on jo normaalia autojen ajaessa itseään. Projektissa pitää päättää, millaisessa kaupungissa ja infrastruktuurissa toimimme ja millainen auton tulevaisuus ylipäänsä on. Projektissa keskitytään kokonaisuuteen, josta johdetaan tekninen ongelma joka ratkaistaan prototyypillä. Viimeisen prototyypin pitää olla hiottu ja se esitellään EXPE:ssä 6. kesäkuuta Stanfordin yliopiston design schoolissa. Tähän päästään erinäisten prototyyppien kautta ja nyt hallussamme olevaan autoon tehdään seuraavaksi remote ohjaus, jotta pääsemme kokeilemaan itse sisätilan muokkaamista. Kurssi alkoi benchmarkkauksesta ja nyt seuraava kuukausi käytetään eri prototyyppien kautta lopullisen konseptin etsimiseen ja tämän jälkeen rakennamme sen. Riippuen ideasta proto viedään USA:han Suomesta tai rakennetaan uudestaan siellä. Kurssin lopullinen tarkoitus on opettaa kurssilaiset ajattelemaan.

Laitoimme pienen posterin auton taakse tällä erää, mutta toimitamme lisää materiaalia myöhemmin.

Lisätietoa minulta tai sivuilta:
http://saveme310.com/
http://www.stanford.edu/group/me310/me310_2012/

Ystävällisin terveisin,
Heikki Sjöman
050-3849719

Aalto IT toi AaltoOpenin Milliin

We are connected! Aalto IT asensi langattoman tukiaseman Urban Kitcheniin. Aallon avoin langaton verkko toimii nyt kaikissa Urban Millin tiloissa. Kiinteitä yhteyksiä avataan tarpeen mukaan. Millin nopea sisäverkko ulottuu kaikkiin kaikkiin tiloihin, myös parville. Suunnitelmissa on videoneuvottelupisteen asentaminen Urban Kitcheniin myöhemmin keväällä.

http://www.aalto.fi/fi/about/contact/services/it/

Urban Millin ovet aukesivat

Urban Millin protovaiheen käynnistäminen nytkähti lähemmäksi 21.1. kun ensimmäiset EUE-ohjelman kumppanit saivat  avaimensa Betonimiehenkuja 3 kiinteistöön AYK Oy:lta. Avaimien jako jatkuu.

Aalto-yliopistokiinteistöt Oy on Aalto-korkeakoulusäätiön ja Suomen valtion yhdessä omistama osakeyhtiö, joka omistaa pääosan Aalto-yliopiston käytössä olevista kiinteistöistä ja toimitiloista Otaniemessä ja Töölössä.  Aalto-yliopistokiinteistöt Oy vastaa tilojen ja kiinteistöjen ylläpidosta ja hoidosta, sekä niihin liittyvistä tukipalveluista.

Missio: ”Tarjota kansainvälisesti korkeatasoinen, houkutteleva tutkimuksen, kehitystyön ja opetuksen toimintaympäristö.”

Visio: ”Kampusalueemme ovat maailmanluokan ainutlaatuisia, yhteiskunnan korkeita arvoja kunnioittaen toteutettuja tutkimuksen, opetuksen ja kehitystyön kohtaamispaikkoja.”

http://www.aaltonet.fi/