BIM Shop

BIM Shop tuo rakennusten tietomallit yhteiskäyttöön – protovaihe käynnistyi Urban Millissä joulukuussa 2014

BIM_shop3

Mistä on kyse?

Digitaalisen tiedon jakaminen sekä teknologia-avusteinen ryhmätyöskentely yhtä henkeä suuremmalle ryhmälle. BIM Shop on tila, välineet ja menetelmä digitaalisen tiedon parissa tehtävään osallistavaan ryhmätyöskentelyyn.

Bim_Shop

BIM Shop tuo digitaalisen tiedon myös niiden ulottuville, joilla oma kapasiteetti ei riitä informaation hyödyntämiseen. Ryhmätyönä, tehdään yhdessä -hengessä.

Alunperin konsepti kehitettiin talonrakennuksen tietomallinnuksen hyödyntämistä varten työmaaolosuhteisiin, työmaatoimistoon. Konsepti on kuitenkin hyödynnettävissä laajasti minkä tahansa digitaalisen tiedon parissa työskenneltäessä.

Keitä olemme?

Olemme Jouni Ojala ja Henri Lilja, rakennusalan tuotannon tietomallinnuksen ammattilaisia vahvalla työmaataustalla. BIM Shop aloitti 8.12.2014 toimintansa Urban Millin Lobby-tilassa. Pilottityöpajana toimi Merimeseläkekassan YTV-tiedonhallintaprojektin avaus.

BIM Shopin tausta

Kehitimme Aikataulu- ja tietomalliputiikki -konseptin 200+ M€ talonrakennushankkeen tuotannonohjauksen välineeksi ja työtilaksi. Vanhastaan oli hallussa aikataulujen laatiminen ja tietomallien työstäminen tuotannon hyödyksi. Puuttui kuitenkin välineet tiedon jakamiseen tehokkaasti työmaan organisaatiossa, työmaaolosuhteissa. Toimintatapana oli, että tietomallinnuksen ja digitaalitekniikan huippuosaaja työsti dataa – muut katsoivat.

Tiedon jakamisen lisäksi työtapa muuttui esittämisestä ryhmätyöskentelyksi. Kovan rakentamisen osaaminen ja digitaalinen data paiskasivat kättä.

Aikataulu- ja tietomalliputiikki konseptilla kykenemme tuomaan digitaalisen tiedon koko potentiaalin myös niiden työmaatoimijoiden hyödyksi, joilla ei omasta takaa ole valmiuksia hyödyntää tätä tietoa.

BIM Shopin tavoite ja tarkoitus Urban Millissä

  • Tuoda uusi tapa toimia koko rakennusekosysteemin ulottuville
  • Kehittää työtapoja digitaalisen tiedon hyödyntämiseksi
  • Systematisoida tiedonhallinnan ja tiedon jakamisen prosesseja
  • Parantaa tuottavuutta
  • Vastata kysymykseen: mitä ja miten tulee tehdä? Teknologia ja tuotteet ovat taustalla, tukemassa prosessia – oleellista on ymmärtää mitä ja miksi.

Protovaiheen tavoite

  • Osoittaa konsepti toimivaksi
  • Saavuttaa näkyvyyttä alalla
  • Löytää teknologiakumppanit
  • Perustaa Urban Milliin pysyvä BIM Shop -palvelu
  • Protovaihe kestää 20.1.2015 asti.

Pysyvän BIM Shopin tarkoitus

Toimia ryhmätyö/workshop-tilana Urban Millin muiden palvelutilojen lailla,  jossa:

  • löydetään välineet, ohjelmistot ja näiden yhdistelmät tekemisen työkaluiksi
  • luodaan menettelyt ja osaaminen
  • luodaan kontakteja ja yhdistetään eri osaamisia
  • löydetään tehokkaat keinot oikean informaation viemiseksi oikeille henkilöille työmaalla monttuun asti

…tuottavuuden parantamiseksi digitaalisen median parissa työskenneltäessä.

Yhteystiedot

Suomi: Jouni Ojala, +358 400 717 454, jouni@rakennuslordi.fi, http://www.rakennuslordi.fi

Florida: Henri Lilja, +1 561 529-7046, henri@liljamanagement.com, www.liljamanagement.com

One thought on “BIM Shop

  1. Päivitysilmoitus: Urban Blog: DIGITAALISUUS MUUTTAA ELÄMÄÄ JA ASUMISEN ARVOMUUTOS RAKENTAMISTA | Urban Mill – Building IntenCity!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s