Aalto Built Environment Lab (ABE) kokosi asiantuntijoita keskusteluun kaavoituksesta ja kaupunkikehittämisestä

Aalto Built Environment Lab (ABE) järjesti keskiviikkona 25.3.2015 keskustelutilaisuuden kaavoituksesta ja kaupunkikehittämisestä. 3D-cavessa Urban Millissä järjestetty tilaisuus kokosi rakennetun ympäristön ammattilaisia yrityksistä, kaupungeilta, etujärjestöistä ja yliopistoista. Osallistujat esittivät näkemyksiään kaavoitusjärjestelmän kehittämistarpeista, lainsäädännön ajanmukaisuudesta, uusista työkaluista ja työskentelytavoista. Keskustelu oli vilkasta ja jatkotoimenpiteitä suunnitellaan.

ABE-kaavoitustilaisuusTeksti ja kuva: Maria Viitanen (ABE)

Lisätietoja Aalto Built Environment Labista ja sen toiminnasta: aija.staffans(at)aalto.fi; http://abe.aalto.fi/en/

Logo_2c_keski

Aalto Built Environment Laboratory (ABE) on Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja opetushanke. ABE:n tarkoituksena on tutkia uusia digitaalisesti tuettuja ja vuorovaikutteisia suunnittelumenetelmiä.

Innovation Outposts: A Growing Element in Silicon Valley’s Dynamic Innovation Ecosystem

Is it time for Finnish Urban Innovators to establish an outpost in Silicon Valley?

Eilif Trondsen, Ph.D., Chair, Special Interest Group on Entrepreneurship and Learning, Silicon Vikings; and Director, Strategic Business Insights writes:

”The rising economic position and performance of China, the growth and dramatic impact of new technologies on most industries, and new entrepreneurial hot spots around the world are just a few of many developments that are now shaping the global as well as regional and local economies.

Over the long run these and other developments may create regional innovation ecosystems that may rival that of Silicon Valley, especially if policy makers and ecosystem players in Silicon Valley are not successful in addressing some of the challenges—especially on the social front (including housing, transportation and growing disparity of income and wealth)—that could weaken and undermine the economic vitality of the region. (1)

A recent report, Silicon Valley Competitiveness and Innovation Project – 2015 (2) provides a data-rich description of Silicon Valley and its innovation ecosystem, and also identifies and analyzes the major challenges facing Silicon Valley. The report provides a comparative statistical analysis that shows how Silicon Valley ranks compared to Seattle, Southern California, Austin, Boston and New York—referring to key factors that drive the innovation ecosystems of these regions (including talent, capital, R&D, various innovation process elements, business competitiveness, quality of life, opportunity and jobs). The result of this comparative analysis makes clear why Silicon Valley has become a popular location for what I refer to as SV-IOs.

As far as I know, relatively little published literature currently exists on SV-IOs, and no generally accepted definition of SV-IOs currently exists. From my perspective, the innovation outposts should not be narrowly defined, as they can take many forms and shapes depending on the needs of the (mostly large) companies that set up these SV-IOs. As the importance of, and interest in, innovation has increased significantly over the last decade or more, including inside large organizations that see innovation (and especially so-called “open innovation”) as an imperative for future growth, SV-IOs have grown rapidly in numbers—for reasons that will hopefully become clear as you read this article. (The box below provides some of my “Definitional Perspectives” on SV-IOs.).As I see them, SV-IOs are created by large companies that hope to take advantage of, and benefit from, being part of the Silicon Valley dynamic ecosystem.

Brad Power, in an article in Harvard Business Review, put it this way: “How can you build your organization’s ability to sense and respond to rapid improvements in technology? Many large, successful companies are creating offices in California’s Silicon Valley to spot big new trends and learn how they can transform their organization in ways they couldn’t otherwise imagine. It’s no longer good enough to wait for change to come to your industry; you need to be out there where it’s happening. And a lot is happening in Silicon Valley.” (3) In my view, SV-IOs focus not only on technology but on many other emerging trends and developments that can have important impacts on a company’s future innovation strategy and activities.”

Read the article here. 

MDI:n raportti: Onko maallamme malttia kaupungistua?

ESIPUHE: Kaupunkipolitiikan tiekartta, 23.3.2015

Suomi on kaupungistunut vauhdilla. Väki vyöryi 1950- ja 1960-luvuilla kaupunkeihin. Kaupungeista tuli kaupunkiseutuja 70–80-luvuilla, ja 90-luvulla kasvoivat yhden käden sormilla laskettavat kasvukeskukset. Viime vuosikymmenillä myös muutamat maakuntakeskukset ja pienemmätkin paikkakunnat ovat päässeet kasvuun kiinni. Mikä on tulevien vuosikymmenten trendi? Miten valtiovallan tulisi suhtautua kaupungistumiseen seuraavalla vaalikaudella? Suomeen pitää rakentaa ainakin puoli miljoonaa asuntoa seuraavien 15 vuoden aikana, mihin ja miten ne halutaan ohjata? Pelkästään asuntotuotannon osalta tämä on 100 miljardin euron kysymys.

Nämä kysymykset askarruttavat myös työmarkkinaosapuolia. SAK, Rakennusliitto, Rakennusteollisuus ja Talonrakennusteollisuus hankkivat kumppanikseen asiaa pohtimaan Rakennustietosäätiön, SKOL:n ja asuntorahoitukseen erikoistuneen Suomen Hypoteekkiyhdistyksen. Alkuvuoden 2015 aikana nämä seitsemän tahoa ovat yhdessä asiantuntijoiden kanssa keskustelleet Suomen kaupungistumisen näkymistä kolmessa työpajassa. Istuntojen tulokset on koottu käsillä olevaan raporttiin, joka sisältää tulevaisuuskuvan lisäksi kahdeksan toimenpide-ehdotusta maan uudelle hallitukselle. Valtion tehtävä on mahdollistaa kaupunkien kehittäminen. Kaupunkipolitiikkaa tekevät kuitenkin kaupungit ja kaupunkilaiset.

Raportin on koostanut aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI, joka vastaa raportin sisällöstä. Työhön ovat osallistuneet MDI:ssä allekirjoittaneiden lisäksi Timo Hämäläinen, Petri Jalasto, Sinikukka Pyykkönen ja Satu Tolonen. Työskentelyssä mukana olleet tilaajien edustajat ja kutsutut asiantuntijat on mainittu liitteessä. Lausumme heille kaikille suuret kiitokset inspiroivasta työskentelystä.
Maaliskuussa 2015
Janne Antikainen ja Eero Holstila

Lataa raportti tästä.

Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka –ohjelman vuoden 2014 hankkeiden loppuseminaari oppimiskeskus Minervassa 31.3.2015

KUTSU

Metropolialue muutoksessa: Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka –ohjelman vuoden 2014 hankkeiden loppuseminaari

Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka -tutkimus- ja yhteistyöohjelman vuonna 2014 rahoittamien tutkimus- ja kehittämishankkeiden tuloksia esittelevä seminaari järjestetään tiistaina 31.3.2015 klo 13 – 16 Helsingin yliopiston oppimiskeskus Minervassa osoitteessa Siltavuorenpenger 5 A, kellari 2.krs., Minerva-tori.

Tilaisuus on kaikille avoin mutta paikkoja on rajoitetusti joten pyydämme ilmoittautumaan seminaariin mennessä 26.3. osoitteessa: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/57140/lomake.html

Tervetuloa!

* * *

Ohjelma

Timo Cantell (Helsingin kaupungin tietokeskus): Avaussanat

Kaisa Schmidt-Thomé (Aalto-yliopisto, maankäyttötieteiden laitos, YTK): Urbaanin arjen laatureitit Kuninkaankolmion alueella

Marja Mesimäki ja Kaisa Hauru (Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos): Viherkatot osana kaupunkisuunnittelua: uudenlaista, laadukasta ja kestävää kaupunkitilaa sekä hyvinvointia kaupunkilaisille

Kahvitauko

Professori Hannu Simola (Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteiden laitos):Hyvin toimivan lähikoulun salaisuus

Terhi Laine ja Marja Katisko (Diakonia-ammattikorkeakoulu): Koditta kotoutujat – Tutkimus maahanmuuttajataustaisista asunnottomista nuorista

Apulaisprofessori Sammy Toyoki ja Anna Salo-Toyoki (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu): Kohti ´Hyvää elämää´: kolme tutkimusnäkökulmaa metropolialueen asuntomarkkinoihin ja kiinteistövälittäjätoimialaan erilaisten kaupunginosien identiteettien kontekstissa

Tilaisuuden päätös

Jussi Kulonpalo, Projektikoordinaattori, Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka-ohjelma, Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta PL 65 (Viikinkaari 2a, H2010), 00014 Helsingin yliopisto; jussi.kulonpalo (at) helsinki.fi, Puh. 02941 24583

www.helsinki.fi/kaupunkitutkimus

Twitter: @KATUMETRO

Tervetuloa yrittäjyyden ja innovaatioiden virtaan InnoEspoon näyttelyyn 15.4. Urban Millissä

InnoEspoossa PöHINÄÄ!

Tervetuloa mukaan yrittäjyyden ja innovaatioiden virtaan InnoEspoon näyttelyyn!

15.4.2015 klo 14.30 – 17.00, Urban Mill, Espoo

Ohjelmassa:

14.30 – 15.00    Ilmoittautuminen ja kahvit

15.00 – 15.30    Tervetuloa & virittäytyminen yrittäjyyden maailmaan

15.30 – 16.00    Innostava paneeli yrittäjyydestä ja innovaatioista Espoossa

16.00 – 17.00    InnoEspoo näyttely avoinna – tule tutustumaan aikaansaannoksiin ja ideoimaan jatkoa!

Lisätiedot tapahtumasta alla olevassa kutsussa. Ilmoittaudu tästä!

Innoespoo-kutsu

Tervetuloa!

Ystävällisin terveisin

Kirsi Niskala, projektiasiantuntija, p. 040 126 7217, etunimi.sukunimi@omnia.fi

InnoOmnia, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

www.omnia.fi

Toisin nähden. Toisin tehden. Toisin sanoen: InnoOmnia

Maanmittarikillan 114. vuosijuhlan jatkoja juhlittiin 13.3. Urban Millillä

Teksti: Otto Pesola:

Maanmittarikillan 114. vuosijuhlaa, Kevätpäivän tasauksen jatkoja juhlittiin 13.3.2015 Urban Millillä. Urbaanit puitteet takasivat omannäköisen ja hieman tavallisesta poikkeavan juhlatilan, josta saatiin paljon kiitoksia. Valoilla ja ilmapalloilla luotu värimaailma taittoivat hienosti tilan urbaania olemusta luoden ainutlaatuisen juhlatilan.KK114BMill toimi myös varsin hyvin bändisoitannalle, kun pääosin speksiläisistä koostunut bändi Sosiaalifobia tanssitutti juhlakansaa kahden tunnin pituisen setin kera. Puitteet tällaistenkin vetojen onnistumiseen olikin järjestäjille ja juhlijoille varsin positiivinen yllätys ja oli omalta osaltaan hyvä esimerkki siitä, mihin kaikkeen Urban Mill pystyy.MK114AItse juhlat järjestettiin Kaapelitehtaan Hima&Sali-tilassa, jossa noin 150-päinen juhlakansa kuuli hyviä puhia, nautti maittavasta ruoasta, hyvistä esityksistä ja juhlahumusta. Killan kultaisilla ansiomerkeillä palkittiin Olli Kovanen ja Jori Heinonen todella pitkään jatkuneesta, pyytteettömästä mittarihengestä ja toiminnasta. Maakansan stipendin sai Laura Strömberg. Perinteistä silliaamiaista juhlittiin Rantasaunalla lauantaina, auringon porottaessa ja helliessä onnellista juhlakansaa.

Suuret kiitokset Urban Millille tilaisuuden mahdollistamisesta!

Teksti ja kuvat: Otto Pesola, otto.pesola(at)aalto.fi

Aalto-yliopiston Maanmittarikilta ry: http://maanmittarikilta.fi/fi/

MK-logo

Tapahtumatilan käytön alennettuun hintaan tarjosivat Urban Mill ja TEKin Uudenmaan aluetoimisto, jotka yhdessä pilotoivat uudenlaisia yhteisötilapalveluja Otaniemen alueella.

Tuuli Kaskinen: Mitä Borg ja Vartiainen kertoivat suomalaisille yrityksille?

Tuuli Kaskinen, Demos Helsinki, kirjoittaa:

”Suomen kilpailukykyä pitää parantaa, sanoivat Anders Borg ja Juhana Vartiainen viime viikolla Strategia Suomelle -raportissaan. He ovat oikeassa. Suomalaiset tuotteet eivät ole viime aikoina käyneet kaupaksi kansainvälisillä markkinoilla. Borgin ja Vartiaisen lääke on kustannustason kurissa pitäminen jäädyttämällä palkankorotukset ja pienentämällä julkisen sektorin kuluja. Sillä voitaisiin pärjätä kustannuskilpailussa Suomen pahimmille kilpailijoille, Ruotsille ja Saksalle.”

Raportti julkaistiin eduskuntavaalien alla ja sen tekijöinä on kaksi makrotalouspolitiikan konkaria. Viesti on suunnattu julkiselle sektorille ja työmarkkinaosapuolille. Nyt on kiinnostavaa miettiä, mitä ohjeita Borg ja Vartiainen olisivat antaneet suomalaisille yrityksille, jos olisivat siihen heittäytyneet.

Miettimistä ei tarvitse jatkaa kovin pitkään, sillä yritystalouden näkökulmasta lääkkeet ovat selvät. Yritysten täytyy kehittää uusia tuotteita, uusia palveluita ja uusia konsepteja, joita maailma tarvitsee. Se tarkoittaa, että yritysten täytyy innovoida. Mutta millaiset innovaatiot auttavat koko kansantaloutta ja työllisyyttä?”

Lue koko artikkeli tästä.

Open Forum 23.3.2015: FIWARE-rahoitusta pk-yrityksille!

Tervetuloa seuraavaan Open Forum -tilaisuuteemme!

Aika: ma 23.3. klo 8.30 – 11.00
Paikka: Hub13, Kaisaniemenkatu 13, Helsinki
Tervetuloa info-tilaisuuteen kaikki startup- ja pk-yritykset, joita kiinnostaa teknologiakehitykseen tarkoitettu rahoitus!
EU tarjoaa 100% rahoitusta yrityksille, jotka hyödyntävät tuote- ja palvelukehityksessään avoimen lähdekoodin FIWARE-teknologioita.

Eri toimialoille suunnattuja kiihdyttämöohjelmia on kaikkiaan 16 ja vielä suurimpaan osaan niistä on vielä hakuaikaa jäljellä.

Infotilaisuudessa kerrotaan FIWARE accelerator -projekteista, joihin yritysten on nyt mahdollisuus hakea.

Case-esimerkkinä infossa esitellään CreatiFI-projekti, joka on suunnattu erityisesti luovien alojen* yrityksille.

CreatiFI:n toiselle hakukierrokselle voivat osallistua yritykset, joilla on kaupallistamisvaiheessa oleva tuote tai palvelu, jossa hyödynnetään jotakin FIWARE-teknologiaa.
Aamun avauksena on tietoisku 6Aika-ohjelman yrityshankkeista.
Tule kuulolle!

OHJELMA
8:30 Ilmoittautuminen ja kahvia
9:00 Datalähtöistä liiketoimintaa kuutoskaupunkeihin; Annukka Varteva, Forum Virium Helsinki
9:10 Miksi FIWARE?; Pentti Launonen, Aalto
9:30 FIWARE-acceleratoriprojekti ja case CreatiFI Open Call 2; Kaisa Sibelius, Forum Virium Helsinki
10:10 FIWARE-softan lyhyt oppimäärä; Santeri Paavolainen, Kryptogrammi
10:40 Yrityscase (TBC)
10:50 Kysymyksiä ja vastauksia
11:00 Tilaisuus päättyy
Tilaisuus on maksuton. Presentations can be held in English if needed.
Ilmoittautumiset 19.3. mennessä:
http://digiumenterprise.com/answer/?sid=1285650&chk=NNRP2AS3
Lisätietoa FIWARE techologies: http://catalogue.fiware.org/
FIWARE accelator projects: http://www.fiware.org/accelerators

TERVETULOA!

*) Advertising services, Antique goods, Architectural services, Art gallery, Artist supplies retailing, Arts, Book publishing, Broadcasting (TV/ Radio), Ceramics, Craft shops, Design services, Fashion, Furniture, Gaming, Jewellery, Libraries, Magazines, Motion Picture and Video distribution, Museum operators, Music, Musicians, Newspaper publishing, Performers (Performing art), Professional Photography services, Publishing, Specialized Tourism and Writers.

Also, creative activities are permeating into other sectors that require high degrees of creativity, most notably the ICT sector.

Lisätietoja:
Kaisa Sibelius, 040 570 1317, kaisa.sibelius (at) forumvirium.fi

Open Forum -tilaisuudet ovat tiiviitä, noin kahden tunnin aamukahvitilaisuuksia, joissa on lupa keskustella ja tavata uusia tuttavuuksia. Open Forumit nostavat esille erityisesti pk-yrityksiä kiinnostavia ajankohtaisia aiheita. Tilaisuuksiin kutsutaan Forum Virium Helsingin verkoston jäseniä ja ne ovat maksuttomia. Veloitamme kuitenkin 50 € + alv., mikäli ilmoittautumista ei esteen sattuessa peruta viimeistään 24h ennen tilaisuutta.

Forum Virium Helsinki | www.forumvirium.fi
Aleksanterinkatu 16, 00170 Helsinki | 010 387 2700

Eight rules for building an effective team

”My hope is that these practices can be useful to those who build executive teams. I have seen, participated in and built a number of executive teams in my career and know firsthand the boost a company gets from having an effective executive team. I am very eager to hear comments and suggestions for improvements on this model. Please post them as responses below, or send them to mgm@iki.fi. Marten”

School of Herring

We learn most from those we work with. They make us the leaders we are. But what makes an effective team? Here is a list inspired by Peter Drucker’s eight practices for executives.

What makes an effective executive team

Great executive teams may be aggressive or conservative, intuitive or calculating, conflicted or harmonious. But every effective executive team follows eight practices:

  1. The team members ask each other ”How can I support you?”
  2. The team members hold each other accountable, while also allowing each one to show vulnerability.
  3. The team practices open and authentic communication.
  4. The team arrives at key decisions together through discussion, debate, and synthesis.
  5. The team has fun.
  6. The team members see success of the whole team as the best form of success.
  7. The team operates at a strategic level and empowers the organization around them to make and execute operational decisions.
  8. Each team member builds their own teams…

View original post 652 more words

Disrupting Unemployment

”…it means that people and actions are simultaneously forming and being formed by each other at the same time, all the time. Perhaps work in the future cannot be conceptualized as jobs or even as an organizational structure like the firms of today, but can be described as complex patterns of communicative interaction between interdependent individuals. All interacting imposes constraints on those relating, while at the same time enabling those people to do what they could not otherwise do. Supportive, inspirational, energizing and enabling patterns of interaction are the most important raison d´être of working and being together. And that is true already today!”

Esko Kilpi on Interactive Value Creation

The concepts that govern our thinking about work are not just matters of the intellect. Our concepts structure what we perceive and what we think is possible. This is not something we are explicitly aware of. We simply think and act along certain lines.

We are used to understanding work as activities separated from other activities, as jobs. Organizational design has been seen as the planning and execution of a collection of activities forming the organizational system.

The industrial management paradigm is based on the presupposition that activities are the independent, governing factors and the scheme of interaction conforms to the planned division of labor as a secondary feature. The organizational structure comes first. Then an appropriate system of co-ordination and communication is put into effect. If the scheme of activities changes, even somewhat, the scheme of interaction should change too. As the two are mutually dependent, it means accordingly…

View original post 660 more words