Iloisia kierrätys- ja lajittelu-uutisia – Muovi kiertoon Urban Millissä! Positive recycling news – Plastic packages will be recycled at Urban Mill!

Iloisia kierrätys- ja lajittelu-uutisia!

Kiinteistömme on valittu pilottikohteeksi  Aalto CRE:n järjestämään muovipakkausten erilliskeräykseen. Tavoitteena on parantaa kierrätysastetta ja näin pienentää jätehuollon hiilijalanjälkeä sekä jätehuoltokustannuksia. Samalla myös lajittelu yksinkertaistuu.

Huomioithan, että muovipakkausten erilliskeräys muuttaa lajittelua:

Kiinteistön energiajäteastia säilytetään yritysmuoveja sekä puujätettä varten. Uudet jätejakeet, kuluttajamuovipakkaukset ja kartonki, lajitellaan jatkossa omiin astioihinsa.

Näiden keräyspisteet löytyvät talon sisältä taukotilojen yhteydestä. Kierrätettäviä muovipakkauksia ovat lähes kaikki muovin kuluttajapakkaukset, kuten eväsrasiat, kertakäyttöruokailuvälineet ja muovipussit. Paperisia etikettejä esimerkiksi jugurttipurkkien ympäriltä ei tarvitse poistaa, mutta huuhtelethan epäpuhtaudet muovipurkeista pienellä määrällä kylmää vettä.

Kartonkiin kuuluvat esimerkiksi kertakäyttökahvikupit ja kauppojen salaattibaarien kartonkiastiat.

Tarkemman lajitteluohjeen löydät keräysastian vierestä.

Keräyksen yhteistyökumppanina ovat L&T ja Fortumin muovinkeräyslaitos. Kierrätetystä muovista valmistetaan muun muassa kastelukannuja, kukkalaatikoita, ämpäreitä ja saaveja.

Pilotti kestää vuoden 2019 loppuun asti. Tarkoituksena on myöhemmin laajentaa kokeilu pysyväksi ratkaisuksi koko kampukselle.

Lisätietoja antaa: Aalto CRE/ Tanja Pietikäinen, tanja.pietikainen@aalto.fi

Positive recycling news!

Our building has been selected to take part in a pilot for recycling plastic packaging material organised by Aalto CRE. The aim is to encourage recycling, reduce our carbon footprint and minimise management costs. Sorting waste will be made easier as well.

Please note that the collection of plastic packaging waste will change how waste should be sorted:

The energy waste bin will remain for plastic waste from businesses and waste wood.  Two new waste bins will take the energy waste bin’s place: one for plastic packaging and one for recycling cardboard.

The bins are located inside the building near the break room. Most consumer packaging, such as lunch containers, disposable utensils and plastic bags, can be recycled. There is no need to remove, for example, the paper labels around yoghurt cups. However, please do rinse the packaging with a small amount of cold water, if there is any food residue etc. in them.

The cardboard recycling bin is intended for things like cardboard coffee cups or cardboard food containers from salad bars.

More detailed sorting instructions can be found near the waste bins.

The collection is organised in cooperation with L&T and Fortum’s Plastic Refinery. Recycled plastic is used to make watering cans and other plastic garden products, for example.

The pilot will be ongoing until the end of 2019. Later on, the aim is to extend the pilot to be a permanent part of waste management throughout the campus area.

Verkostokumppanimme Perho tiedottaa: Kestävän gastronomian huippuseminaari 24.9.2019

Herkullista ja ilmastoystävällistä lähiruokaa aktiivisille ihmisille

Paikka: Perho Liiketalousopisto, Malmin kampuksen auditorio ti 24.9.2019  klo 8.30-16.15, Vanha Helsingintie 13, 00700 Helsinki

Vastuullisuus ja ruoka kulkevat käsikädessä!

Seminaarissa kohtaavat kulinarismin asiantuntijat ravintoloiden keittiöistä ja liikkujan ruokavaliota tutkivat ravitsemusasiantuntijat. Vastuullisessa ruokavaliossa yhdistyvät terveellisyys, eettisyys sekä hyvä maku. Tekemämme ruokavalinnat ja kierrättäminen vaikuttavat hyödyllisesti ympäristöön sekä sieltä hyvinvointiimme.
Kestävästi tuotettu lähiruoka kasvattaa suosiotaan laatutietoisten ravintola-asiakkaiden lautasilla. Miten ravinto tukee liikkujan kokonaisvaltaista hyvinvointia?

Kestävästä gastronomiasta, hyvinvoinnista ja kiertotaloudesta puhuvat  mm. kööpenhaminalainen ravintoloitsija, keittiömestari Matthew Orlando, ravitsemusasiantuntija Patrik Borg, ruokakulttuurin professori Mari Niva Helsingin yliopistosta sekä tutkijat Galina Kallio ja Ville Lähde. Ja seminaarin alusta loppuun juontajanpuikoissa ovat Sikke Sumari ja Henri Alén.

Tervetuloa huippuseminaariimme kuulemaan alansa huippuasiantuntijoita ja oivaltamaan kestävästi tuotetun ruoan rooli osana yksilön ja yhteisön sekä yrityksen vastuullista toimintaa ja hyvinvointia!

Ohjelma kokonaisuudessaan ja liput myynnissä: https://perho.fi/kestavan-gastronomian-huippuseminaari-2019-green-city-farm/

Liput

Kokopäivä 8.30-16.15
140 eur + alv 24 % (sis. ohjelman, peltokierroksen, lounaan ja taukotarjoilun)

Aamupäivä 8.30-13.15
80 eur + alv 24 % (sis. kevyttä aamupalaa, ohjelman, peltokierroksen ja lounaan)

Iltapäivä 12.15 – 16.15
0 eur + alv 24 % (sis. peltokierroksen, lounaan, ohjelman ja taukotarjoilun)

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Varaa liput tästä linkistä: https://perho.mygemilo.com/registration_list/signup/1193

Viestiä saa jakaa!

Ystävällisin terveisin:

Terhi Suvilehto
Kiertotalouden asiantuntija, Urban Food -hanke
Circular Economy Specialist
tel. +358 40 1471186
terhi.suvilehto@perho.fi

Perho Liiketalousopisto Oy
Perho Culinary, Tourism and Business College
Perhonkatu 11
00100 Helsinki
tel. +0358 9 3509210
www.perho.fi

Suomalainen Insinöörityöpalkinto 2019 Otaniemessä 3.6.

TEK ry tiedottaa: Tervetuloa juhlistamaan suomalaista tekniikan osaamista ja tapaamaan tekkiläisiä. Palkinnon jakajana ja puhujana on tänä vuonna professori Esko Valtaoja.

Aika: 3.6. klo 15.00
Paikka: A Grid, Otakaari 5, Otaniemi, Espoo

Suomalaisella Insinöörityöpalkinolla on palkittu vuosien varrella monta maailmaa muuttanutta teknistieteellistä läpimurtoa

TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakavat vuosittain 30 000 euron arvoisen Suomalaisen Insinöörityöpalkinnon.

Lisää tapahtumasta ja ilmoittautuminen: https://www.tek.fi/fi/palvelut/tapahtumat/suomalainen-insinoorityopalkinto-2019

Avoin luento 14.6.2019: Puhtaat energiaratkaisut Smart Otaniemessä – missä mennään nyt?

Yleisölle avoin luento- ja keskustelutilaisuus Smart Energy Talks
Paikka: Aalto-yliopisto, Ekonominaukio 1, Espoo Otaniemi, R038/V001 Jenny ja Antti Wihurin rahasto -sali
Aika: perjantaina 14.6.2019 klo 9:30-11:30

Ohjelma

09:30 Aalto-yliopiston uusi kauppakeskus- ja koulurakennus Otaniemen metroaseman päällä hyödyntää geolämpöä, aurinkoenergiaa, energian varastointia ja älykästä ohjausta. Miten rakennuksen energiaratkaisu toimii? Tämän ja muiden puhtaan energian projektien esittelyä Smart Otaniemestä.
Projektipäällikkö Antti Säynäjoki, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy

10:10 Kysymyksiä ja keskustelua

10:30 Mitä on geoterminen energia ja onko siitä luvassa haastaja fossiiliselle kaukolämmön tuotannolle? Mitä kuuluu Otaniemen Deep Heat -pilottiprojektille?
Tuotantojohtaja Tero Saarno, St1 Deep Heat Oy

11:10 Kysymyksiä ja keskustelua

11:30 Tilaisuus päättyy

Avoimen luennon puheenjohtajana toimii Smart Energy Transition -hankkeen vuorovaikutusjohtaja Karoliina Auvinen. Smart Energy Talks -tilaisuudet ovat kaikille avoimia luento- ja keskustelutilaisuuksia. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua, vaan paikalle voi tulla vapaasti kuuntelemaan, oppimaan ja keskustelemaan. Tilaisuudessa ei ole tarjoilua, mutta luentosaliin voi ostaa mukaan kahvia ja purtavaa viereisestä kahvilasta. Tilaisuuden jälkeen esitysmateriaalit löytyvät tältä samalta sivulta.

Smart Energy Talks -keskustelutilaisuuden järjestää Smart Energy Transition (STN) -hanke.

Tervetuloa!

Welcome to Product Design Gala @ Aalto Design Factory and Urban Mill on May 17th!

PRODUCT DESIGN GALA | FRIDAY 17.5.2019 9:00-17:00
Aalto Design Factory & Urban Mill
Betonimiehenkuja 5C & 3E, Otaniemi, Espoo, Finland

pdp.fi/events/pdp-gala-2019

For 22 years PdP has brought students of engineering, design, and business together to tackle industry problems and develop state of the art solutions to real’life challenges. At the Final Product Design Gala you’ll get to witness and experience these awesome products.

So come and fall in love with the results of our interdisciplinary Product Development Project teams in the Product Design Gala on 17.5.19 at Aalto Design Factory & Urban Mill!

The 12 student teams from Aalto University and our partner universities have been working hard for the last 9 months, to complete their design challenges given by industrial companies and other collaborating parties. In the public exhibition, you will have a chance to hear about the teams’ accomplishments and process, as well as to get familiar with the people themselves together with their amazing prototypes.

This year the teams are sponsored by the following companies: AALTO INDUSTRIES, FMC, HAAPANIEMEN TIETOTEKNIIKKA, KAVO KERR, KONE, OMNIA AI, NOSE ACADEMY, PEXRAY, RAPALA, SAAB, TRENOX, WÄRTSILÄ. In addition, the Aalto teams have been collaborating with students from the following universities: Yonsei University in South Korea, Pace University in New York, Jefferson University in Philadelphia, Porto Polytechnic in Portugal, Riga Technical University in Latvia, University of Tartu in Estonia, University of São Paulo in Brazil, Swinburne University of Technology in Melbourne, Warsaw University of Technology in Poland and ISDI Parsons in Mumbai.

Welcome!

All you need is Love, Design, Business, and Engineering!

You can find more information about the teams and their solutions also from PdP Gala 2019 Mobile Service: tag.urbanmill.org/tag/16974

Kumppanimme Ratekoulutus ilmoittaa: Asiantuntijaesityksen maaginen kaava -webinaari 3.6.

ILMOITUS URBAN MILL -VERKOSTOLLE

WebAkatemian webinaari

3.6.2019 klo 13:00 – 14:30

voit katsoa myös tallenteena, silloin kun haluat, ihan mistä vain haluat

Webinaari on sinulle, joka teet esityksiä. Sinulle, joka haluaisit tiivistää esityksessäsi tärkeimmät asiat, viestiä ne vaikuttavasti ja visuaalisesti tyylikkäästi. Sinulle, joka haluat tavoittaa kuulijasi ja erottua eduksesi erilaisissa esitysaineistoa edellyttävissä tilaisuuksissa. Kouluttajana on Niina Sainius.

Webinaarikoulutuksen hinta Urban Mill -verkoston toimijoille: 147 euroa (+ alv 24 %) / hlö pitää sisällään live- ja webinaaritallenteen sekä koulutusmateriaalin. (Normaalihinta 197 euroa + alv).

Ryhmäalennukset Urban Mill -verkoston toimijoille: (osallistujat samasta organisaatiosta) kaksi henkilöä tai enemmän 127 euroa/hlö (+ alv 24 %). (Normaalihinta 177 euroa + alv).

Webinaari lähetetään suorana Otaniemestä Urban Milliltä. Voit tulla katsomaan koulutusta myös paikan päälle! Saliin mahtuu 20 ensimmäistä.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://webakatemia.fi/koulutus/asiantuntijaesityksen-maaginen-kaava-4/

Kirjoita ilmoittautumislomakkeen Muut tiedot -kohtaan: Sopimushinta Urban Mill

Kutsu – Aalto Festival: HOOK ’19 -seminaari 8.5.2019 / Invitation to HOOK ’19 seminar at Aalto Festival, 8 May 2019


Aalto-yliopisto kutsuu mukaan seminaariin Dipolissa 8.5. klo 13, jossa aiheena ovat luovien alojen kaupunkialueiden ja yhteisöjen kehittäminen. Pääesiityjinä ovat Satoshi Otomo Muji:lta ja Ellie Schneider Detroitin Design Core:sta.

Welcome to Hook ’19 seminar in Dipoli. The topic is the creative ecosystems and we have great keynote speakers! The seminar is held in English.

Kutsu: Hook’19 osana Aalto Festivalia
keskiviikko 8.5.2019
klo 13.00–17.30 | Dipoli, Otakaari 24, Espoo

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on nyt Otaniemen kampuksella. Tavoitteena on luoda Aalto-yliopiston kampukselle Arabian taideteollisuuskaupunginosaa täydentävä, uusi luovien alojen ekosysteemi, jossa suunnittelualat, taide ja media sekä alojen välinen yhteistyö kukoistaisivat.

Aalto-yliopisto toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi Dipoliin kuulemaan pääpuhujiamme ja osallistumaan inspiroivaan keskusteluun. Hook on vuosittainen tapahtuma, joka keskittyy Aalto-yliopiston kampuksen alueelliseen ja yhteisölliseen kehittämiseen yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa. Tämän vuoden teemana on luovat ekosysteemit.

Pääpuhujamme:

Ellie Schneider on toiminnan ja edunvalvonnan johtaja Design Core Detroitissa ja Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (UNESCO) asianhoitaja Detroitissa. Schneider johti nimeämismenettelyä, jonka kautta Detroitista tuli ensimmäinen ja ainoa kaupunki Yhdysvalloissa, joka sai UNESCOn suunnittelupiirin nimityksen. Nimityksen myötä Detroit liittyi maailmanlaajuiseen 31 designkaupungin verkostoon ja 180 kaupungin verkostoon, joissa keskitytään luovuuden hyödyntämiseen oikeudenmukaisen ja kestävän kehityksen näkökulmista.

Satoshi Otomo on suunnittelu- ja muotoilujohtaja Mujilla, jossa hänen vastuullaan ovat kauneus- ja terveystuotteiden lisäksi myös toimistotarvikkeet. Ennen Mujille siirtymistään Otomo työskenteli mainosalalla. Yhteisöllinen hyvinvointi ja humanitaariset hankkeet ovat myös Mujille tärkeitä. Muji avaa Pohjoismaiden suurimman myymälän Kampin kauppakeskukseen syksyllä 2019 ja etsii myös uusia yhteistyökumppaneita ja yhteistyömahdollisuuksia.

Hook’19 -tapahtuman keskusteluosiossa käsitellään luovien ekosysteemien, yhteisöjen ja paikannuksen ominaisuuksia, luovien paikkojen välistä kilpailua, kohtuuhintaisuuden ja gentrifikaation haastetta, yrityksen ja yliopiston yhteistyömahdollisuuksia ja kaupunkistrategioita, joissa hyödynnetään luovien alojen potentiaalia.

Aalto Festival esittelee Aalto-yliopiston monipuolista osaamista.

Ilmoittautuminen tapahtumaan: https://www.webropolsurveys.com/S/014142C248A3E5E3.par

Tervetuloa!

Antti Ahlava, vararehtori, kampuksen kehittäminen, Aalto-yliopisto

Lisätietoja tapahtumasta:
Pirjo Peippo-Lavikka, koordinaattori, johtamisen tukipalvelut, Aalto-yliopisto
pirjo.peippo-lavikka@aalto.fi

READ IN ENGLISH:

Lue loppuun