Diskonttausta silliksen merkeissä Myllyllä – Tuotantotalouden Kilta Prodeko täytti 53 vuotta!

Prodekon vuosijuhlaa, Diskonttausta, juhlittiin 53:ttä kertaa lokakuisena viikonloppuna. Itse pääjuhlaa seuraavana päivänä olevaa silliaamiaista, ”sillistä”, vietettiin tänä vuonna Urban Millissä. Aamupäivällä ennen silliksen alkua fuksit, eli ensimmäisen vuoden opiskelijat, valmistelivat valtaisan määrän suolaisia ruokia, brownieita, smoothieta ja muita herkkuja. Lisäksi tilaan kannettiin kasapäin säkkituoleja ja pallomeri vieraiden rentoutumista varten. Tilan ulkopuolelle tuotiin saunalava paljuineen sekä yksi lisäpalju, joista nautittiin raikkaassa syysilmassa.

 

Juhlijoiden alkaessa saapua paikalle puolen päivän aikoihin oli ruoat ja löhöpaikat odottamassa. Päivän edetessä vieraat alkoivat yhä enemmän siirtyä ohjelmatarjontaan, johon kuului paljuilun lisäksi pöytäjalkapalloa ja kokonainen karaokehuone. Tilaa sai mukavasti jaettua siten, että eri aktiviteeteillemme löytyi omia tilojaan, mutta mikään ei tuntunut liian eristetyltä.

Suuret kiitokset Urban Millin henkilökunnalle!

Teksti ja kuvat: Henna Pirskanen & co., Tuotantotalouden Kilta Prodeko ry

Circular economy startups are pitching at GREENTECH CHALLENGE Investor day in Otaniemi on Oct 24th

Date and time: Thursday 24.10.2019 14-19
Location: Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, 02150 Espoo, FINLAND

𝗚𝗥𝗘𝗘𝗡𝗧𝗘𝗖𝗛 𝗖𝗛𝗔𝗟𝗟𝗘𝗡𝗚𝗘 𝗜𝗻𝘃𝗲𝘀𝘁𝗼𝗿 𝗗𝗮𝘆 𝗛𝗲𝗹𝘀𝗶𝗻𝗸𝗶 𝟮𝟬𝟭𝟵 is taking place at Urban Mill 𝗻𝗲𝘅𝘁 𝗧𝗵𝘂, 𝗢𝗰𝘁 𝟮𝟰𝘁𝗵 on Otaniemi campus, where 12 circular economy startups are going to pitch in front of industry VIPs and investors. Many entrepreneurs, impact investors, and consultants from KPMG, Salesforce, AWA etc. will be there as well.

It’s a great opportunity to network with impact investment professionals as well as listen to the pitches by entrepreneurs who strive for sustainability.

Participation is FREE. Just register through the link below & have fun at the event!

https://www.facebook.com/events/2608340552578177/

ARTS student project: your unwanted pens needed (3 places to drop them off in Otaniemi) today on Friday 4.10.2019

Announcement by Aalto University ARTS student team:

Hello Everyone!

Do you have some pen(s) you are not using anymore? If yes, please donate to us!
We are a group of ARTS students working on a project related to ‘Emotional connection between human and objects’ in Critical Design Practice (CDP Course 2019) and WE NEED THOSE PENS YOU DON’T WANT ANYMORE.

We are setting up donation boxes around campus. Please feel free to drop by and donate your unwanted pen(s) 😀 Any kind of pens are welcome! (New, old, ballpoint pen, ink pen, broken pen, etc.)

You will find paper beside donation boxes, please write a brief goodbye message to your pen!

Donation boxes locations 

  1. Väre information desk
  2. Harald Herlin Learning Centre information desk
  3. Undergraduate Centre, Otakaari 1, information desk