Kahden Otaniemestä valmistuneen dippainssin häät ovat tietenkin Otaniemessä, ja niihin tarvitaan luonnollisestikin hallinosturia

Meidät vihittiin 06.10.18 Otaniemen kappelissa, ja siitä siirryimme tilausbussilla pitämään cocktailtilaisuutta Urban Millille noin 65:n vieraan voimin. Urban Mill oli meille molemmille ennestään tuttu Product development Project -kurssigaalan esittelytilana, luentojen pitopaikkana, ja yhden iltajuhlankin olen siellä ehtinyt viettää.

Yhteistyö Urban Millin Larsin kanssa sujui varsin joustavasti. Saimme tuoda tilaan kaiken tarvittavan, ja järjestellä sen edellisenä päivänä, juhlia seuraavana, ja hakea tavaramme tilasta rauhassa viikonlopun jälkeen, kun olimme saaneet ensin hetken hengähtää ja toipua häistä.

Urban Mill tarjosi erittäin hyvät puitteet cocktailtilaisuudellemme. Tilaisuuteen sisältyi onnittelumaljoja, kuulumisten vaihtoa, pientä purtavaa ja vähän erikoisempi versio häävalssista. Meille oli merkitystä sillä, että tunsimme tilan ennestään, ja että se ei ollut kaukana vihkikappelista. Lisäksi tehdasmainen rouhea ympäristö soveltui hyvin teekkarimentaliteettiimme.

Cocktailtilaisuutemme kruunasi esitys, jolla korvasimme perinteisen häävalssin. Allekirjoittanut teki ilma-akrobatiaa kankaalla, joka saatiin kiinnitettyä ja nostettua hallinosturilla ylös luotettavasti. Tuore aviomies hoiti esityksen musiikkipuolen itse säveltämänsä pianovetoisen kappaleen voimin. Urban Milliltä siirryimme onnellisina kohti iltajuhlaa ja yhteistä elämää.

Haluamme kiittää, että saimme tilan käyttöömme tärkeänä päivänämme ja apua myös järjestelyihin!

Teksti: Kaisa Kulmavuori
Kuvat: Santtu Salminen

Tilojen käytön jäsenetuhintaan tarjosivat Urban Mill ja TEKin Uudenmaan aluetoimisto, jotka yhdessä pilotoivat uudenlaisia yhteisötilapalveluja Otaniemen alueella.

Spanish Students from Mondragon Team Academy Arrived to Urban Mill!

Hola!

We are the lovely Spanish student LEINNers, 31 young entrepreneurs running our junior businesses here until 9th of November!!!

We come from MTA, a global community of team entrepreneurs piloting what radically transforming we could offer to companies, universities and young people in Finland and in Otaniemi.

Meet us at our booth in Urban Mill, which is our home base during our activities here in Finland!

http://mondragonteamacademy.com

Vielä on aikaa ilmoittautua mukaan Reset2018 -tapahtumaan Urban Millissä 10.10.2018

Kokeilun paikka tiedottaa:

Kokeilukulttuuri – Uusi talous – Kiertotalous | Reset2018

Tule kanssamme jakamaan kokemuksia ja osaamista. Opi kohtaamaan muutos ja epävarmuus vertaisyhteisömme kanssa. Asetetaan ideoille ja osaamiselle uusi suunta ja nostetaan osaamisemme yhdessä uudelle tasolle.

Reset2018 on tapahtuma jossa kokeilukulttuurin, kiertotalouden ja uuden talouden tekijät kohtaavat.

  • Aika: 10.10.2018 klo 10-16
  • Paikka: Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, Otaniemi, 02150 Espoo.

Reset2018 on tarkoitettu kaikille rohkeille muutoksen tekijöille, joilla on paloa oppia ja omaksua uutta sekä jakaa oivalluksia. Tähän tapahtumaan ei tulla vain kuuntelemaan asiantuntijoita. Sisältö ja se mikä on merkityksellistä, luodaan yhdessä.

Tapahtuma tarjoaa sinulle yhteisöllistä sparrausta oman osaamisesi tueksi. Tapahtuman teemoina ovat jatkuva työssä oppiminen, johtajuus, uusi talous, kiertotalous ja kokeilukulttuuri. Tapahtuman keskustelunherättäjänä ja keynote-puhujana toimii Harold Jarche (Kanada). Jarche on tämän hetken arvostetuimpia verkosto-oppimisen edelläkävijöitä.

Tapahtuman taustajoukkoina toimivat Kokeilun paikka, suomalainen kokeilijayhteisö, VNK:n Kokeileva Suomi -hanke ja valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva.

Lisätietoa, ohjelma ja ilmoittautuminen tästä

Triplamaisterijuhlat 22.9.2018 Urban Millillä

Urban Mill tarjosi kattavat puitteet järjestää kolmen maisteritutkinnon verran juhlia Otaniemen sydämessä, tilat olivat helposti muunneltavissa juhlakäyttöön.

Molemmat olivat opiskelleet viimeiset maisterin tutkintonsa Otaniemessä ja kokivat tärkeäksi juhlistaa valmistumista opiskelukavereiden ja muiden ystävien ympäröimänä Otaniemessä. Valitsimme Urban Millin juhlapaikaksi tilojen monipuolisuuden ja opiskelijaystävällisen hinnoittelun perusteella.

Juhlaan saapui n. 80 vierasta. Tarjolla oli erilaisia kakkuja ja muuta makeaa tarjoilua. Illalla valmistettiin gourmé hot dogeja, joiden valmistelu onnistui vaivattomasti keittiötiloissa. Koko juhlien ajan näytettiin videoita, joiden näyttäminen onnistui hyvin tilassa olevalla videotykillä.

Juhlien järjestäminen kävi vaivattomasti, tilaan pääsi ennakkoon tutustumaan ja suunnittelemaan juhlia.

Kiitos kaikille juhlaan osallistujille, Urban Millille ja monelle antoisalle opiskeluvuodelle!

Markus & Jemina (teksti ja kuva)

Tilojen käytön vastavalmistuneille ystävälliseen hintaan tarjosivat Urban Mill ja TEKin Uudenmaan aluetoimisto, jotka yhdessä pilotoivat uudenlaisia yhteisötilapalveluja Otaniemen alueella.

Kumppanimme Ratekoulutus ilmoittaa: Vaikuttamisen taito ja sanattoman viestinnän keinot -webinaari 25.9.

ILMOITUS URBAN MILL -VERKOSTOLLE

WebAkatemian webinaari
25.09.2018 klo 13:00 – 14:30

Webinaari lähetetään suorana Otaniemestä Urban Milliltä. Urban Mill -verkostossa toimivat voivat tulla katsomaan koulutusta myös paikan päälle!  Kouluttajana Niina Sainius.

Webinaarikoulutuksen hinta Urban Mill -verkoston toimijoille: 147 euroa (+ alv 24 %) / hlö pitää sisällään live- ja webinaaritallenteen sekä koulutusmateriaalin. (Normaalihinta 197 euroa + alv).

Ryhmäalennukset Urban Mill -verkoston toimijoille: (osallistujat samasta organisaatiosta) kaksi henkilöä tai enemmän 127 euroa/hlö. (Normaalihinta 197 euroa + alv).

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://webakatemia.fi/koul/6022

”Tilaisuus oli erittäin hyvin suunniteltu ja toteutettu, ja kouluttaja Niina Sainius osasi asiansa todella hyvin. Esityksessä käytiin läpi sekä viestinnän perusasiat, että sanattomaan viestintään liittyviä erityisnäkökohtia. Suosittelen tätä webinaaria lämpimästi kaikille esiintymistaitoa tarvitseville henkilöille.”
– Jouko Vaskimo, TkT (Projektiliiketoiminta), Liiketoimintapäällikkö Digialla

Nuoret ideoivat Urban Millillä

Pohjois-Tapiolan lukion yrittäjyysleiri järjestetään Urban Millillä torstaina 30.08.2018.

Lukiolaiset kokoontuvat Urban Milliin koko päiväksi miettimään uusia liikeideoita ja tulevaisuuden bisnesmahdollisuuksia. Lukiolaiset tekevät erilaisia tehtävärasteja tiimeissä, verkostoituvat keskenään ja pääsevät miettimään omia yrittäjävalmiuksiaan.

Tapahtuma on avoin kaikille yrittäjyydestä ja bisneksen pyörittämisestä kiinnostuneille pohjislaisille. Kiinnostus on ollut suurta ja ilmoittautuneita osallistujia on yli 50.

Leiripäivä on aloitus Pohjois-Tapiolan lukiossa järjestettävälle Vuosi yrittäjänä -kurssille, joka on Nuori Yrittäjyys ry:n ohjelma.

Lisätietoja:
Erika Ripatti Pohjois-Tapiolan lukio
erika.ripatti (at) espoo.fi

DIGIJOUJOU-hankkeessa kehitetään digipedagogiikkaa kielten ja viestinnän opetukseen ja oppimiseen

DIGIJOUJOU-hankkeen seminaaripäivä Urban Millissä alkoi Maurice Forgetin innostavalla alustuksella ARISin ja pelillistämisen maailmaan. Urban Mill tarjoaa loistavan ympäristön toimintamallin ’ideasta innovaatioon’ (ks. hundred.org) yhdessä kehittelyyn ja toteutuksen miettimiseen nyt hankkeen toisen toimintavuoden alkaessa.

Aalto yliopiston koordinoimassa DIGIJOUJOU-hankkkessa on mukana 52 ruotsi ja suomi toisena kielenä opettajaa 4 yliopistosta ja 8 ammattikorkeakoulusta. Hanke on OKM:n rahoittama korkeakoulutuksen kärkihanke.

Hankkeessa on tavoitteena luoda kotimaisten kielten opetukseen ja ohjaukseen uudenlaista digipedagogiikkaa. Hanketta koordinoivat Heidi Rontu (Aalto) ja Taina Juurakko-Paavola (HAMK).

Lisää hankkeesta:
https://blogs.aalto.fi/digijoujou/
http://digijoujou.blogspot.com/