Espoo palkittiin vaikuttavasta kestävän kehityksen työstä

Espoon kaupungin tiedote 3.6.2016:

”Espoo oli ensimmäinen kaupunki, joka liittyi mukaan Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen. Kaupungin eri yksiköt, yhtiöt ja verkostot ovat lähteneet mukaan omilla käytännön toimenpiteillään. Näillä suurilla ja pienillä teoilla toteutetaan Espoo-tarinan tavoitetta vastuullisesta edelläkävijyydestä.

– Espoossa kestävän kehityksen työtä tehdään koko organisaation voimin. Ruokapalvelut innostavat nuoret kehittämään uusia kasvisruokareseptejä koulujen ruokalistoille, teknisellä toimialalla edistetään sähköistä liikennettä ja kirjastot toimivat yksinäisyyden vähentämiseksi. Yhteensä sitoumuksia on annettu jo 13 kappaletta, iloitsee Kestävä kehitys -ohjelman puheenjohtaja ja kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Sirpa Hertell.

Espoon työ kestävän kehityksen edistämiseksi palkittiin torstaina 2. kesäkuuta Suomen kestävän kehityksen toimikunnan isännöimässä kesäjuhlassa Helsingissä. Espoon antama sitoumus palkittiin vuoden vaikuttavimpana.

keke-palkitut-espoo

Kestävän kehityksen johtaja Pasi Laitala, Kestävä kehitys -ohjelman puheenjohtaja Sirpa Hertell ja kestävän kehityksen koordinaattori Helena Kyrki vastaanottivat palkinnon [kuva: Espoon kaupungin tiedote]

– Palkinto osoittaa, että olemme oikealla tiellä. Espoossa luottamushenkilöt ja viranhaltijat työskentelevät yhdessä kaupungin tärkeimpien tavoitteiden saavuttamiseksi. Kestävässä kehityksessä tärkein työ tehdään ihmisten arjessa, kestävän liikkumisen, asumisen, palvelujen ja lähiluonnon turvaamisessa, toteaa Hertell.

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vietetään Euroopan kestävän kehityksen viikkoa. Viikon kunniaksi Suomen kestävän kehityksen toimikunta on julkaissut uuden sitoumustyötä esittelevän videon, jossa myös Espoon kaupunki on mukana. https://www.youtube.com/watch?v=W9yOXGxEEdk&feature=youtu.be

LISÄTIEDOT: kestävän kehityksen ohjelman puheenjohtaja Sirpa Hertell, puh. 050 566 6818 kestävän kehityksen koordinaattori Helena Kyrki, puh. 043 824 8661

– – – LAINAUS LOPPU – – –

Teksti ja kuva lainattu Espoon kaupungin sivulta http://www.espoo.fi/fi-FI/Espoolle_tunnustus_vaikuttavasta_kestava%2892549%29

Hefio’s self-calibrating headphones presented for audio professionals on international AES convention in Paris

AES_Paris

Urban Mill based Hefio will be attending the 140th international Audio Engineering Society convention in Paris from the 5th to the 7the of June. The AES Paris is Europe’s largest gathering of audio professionals from around the globe and presents cutting edge research in audio to its practical application.

Hefio_Paris_1Hefio_Paris_2

Based in more than 20 years of research in audio signal processing, Hefio will be on stand number 58 presenting their self-calibrating headphones: Hefio One, to the general consumer and audio experts attending the venue. The participants will be able to try the headphones and experience the software to calibrate the sound to their own hearing.

http://www.hefio.com/audio-engineering-society-meeting-paris-2016/

Go West. Järjestä Metrofest-tapahtuma Otaniemessä tai Keilaniemessä!

metrolinja

Metrofestiä vietetään metron liikennöinnin aloittamisen jälkeen Espoo-päivään asti 15.–27.8.2016.

Tällä viestillä Urban Mill aktivoi halukkaita tapahtumanjärjestäjiä erityisesti Aalto-yliopiston (Otaniemi) ja Keilaniemen asemien seuduille.

Ilmoita alla olevasta linkistä avautuvalla lomakkeella oma tapahtumasi mukaan juhlintaan. Tapahtuma voi olla minkälainen tahansa: iso tai pieni, suunnattu perheille tai bisnesihmisille, eikä sen tarvitse sijoittua metroasemalle – riittää, että metrolla pääsee perille. Tapahtuman ei tarvitse myöskään kestää kahta viikkoa, vaan se voi olla vaikka tunnin ohjelmanumero yhtenä päivänä.

Lisää tietoa sekä ohjeet tapahtuman ilmoittamiselle löydät osoitteesta http://www.visitespoo.fi/fi/metrofest/

Lisätietoja: Katja Mäkelä, Marketing Manager, Espoo Marketing Oy, Tel. +358 43 825 2319, mailto:katja.makela@espoo.fi

Tulevaisuuden työ- ja oppimisympäristöjä hahmoteltiin Urban Millillä

Lahden Muotoiluinstituutin monimuoto-opiskelijaryhmä saapui pitämään etäkritiikkitilaisuutta Urban Millille sunnuntaina 15.5.2016. Sisustusarkkitehtuurin opiskelijaryhmä on ideoinut tulevaisuuden työ- ja oppimistilojen kehityssuuntia erikokoisissa projekteissa tulevaisuudentutkimuksen kurssikokonaisuudessa kuluvan kevään ja alkukesän ajan.

IMG_2609_a

Sisustusarkkitehdin ammatissa luodaan tilasuunnitelmia, joiden on tarkoitus kestää aikaa ja siksi tulevaisuudentutkimuksen näkökulmat ovat erityisen tärkeitä tuleville tila-alan ammattilaisille. Opiskelijaryhmän jäsenet ovat kevään aikana käyneet läpi tulevaisuusorientoituneen tutkimusprosessin, jonka kautta syntyi skenaarioita ja muita olettamia tulevaisuuden kehityssuunnista suunnitteluprosessin pohjatiedoiksi. Suunnitteluvaiheessa opiskelijat ideoivat erilaisia tilaratkaisuja Lahden Ammattikorkeakoulun Niemen kampukselle, joka on rakenteilla parhaillaan.

Työ- ja oppimisympäristöt nivoutuvat yhä vahvemmin teknologiseen kehitykseen ja tarpeet muuttuvat nopeasti: alan ammattilaisten tulee siis pystyä ajan hermolla ja kehittää osaamistaan jatkuvasti. Tulevaisuudentutkimuksen kurssin projekteissa otettiin kantaa muun muassa tulevaisuuden dynaamisiin opastejärjestelmiin, monipuolisiin coworking-tiloihin sekä muuntuviin luokkatilakalusteisiin.

Satu_Hämäläinen_mätäsSatu Hämäläinen ideoi kurssilla uudenlaista tapaa hyödyntää Niemen kampukselle tulevia leveitä käytävätiloja. Hänen kehittämässään Mätäs-konseptissa käytävät muuttuvat rentoutumisen ja rauhoittumisen tiloiksi liikuteltavien kupurakenteiden avulla, joiden sisään voidaan heijastaa visuaalista aineistoa.

Lähes koko opiskelijaryhmä asuu Helsingissä ja opiskelee Lahdessa, joten loppukritiikkitilaisuus päätettiin järjestää asteen lähempänä opiskelijoiden kotiseutua. Urban Mill tarjosi kokeilun merkeissä alustan tälle etä-/lähiopiskelun muodolle, ja opiskelijat pääsivät samalla myös kokeilemaan Urban Cave -tilassa esiintymistä.

Kuvat: Riikka Manninen ja Satu Hämäläinen

Lisätietoja: Riikka Manninen, riikka.j.manninen@aalto.fi

Biggest University-Business meeting in Finland – Helsinki, June 2-3, 2016

European Commission in collaboration with local organizers, including Haaga-Helia, is organizing an international conference in Helsinki on topic of university-business-cooperation. Thematic University-Business Forum -Breaking boundaries for future careers takes place on June 2-3. Event is free of charge. 

See programme and register here.

The entire world of work is changing as technologies transform businesses, organizations, and even entire industries. In the years to come, we will witness disruptive moves as new ways of doing and thinking gain ground. And with disruption, we are likely to experience something new, something different.

Universities and enterprises of varying size are at the crux of this transformation. The Thematic University-Business Forum brings together speakers from universities, companies and regions/cities who present innovative ways in which they collaborate and promote entrepreneurship and new ways of operating in the transforming world.

Keynote speakers at the event include Urban Mill pioneer Markku Markkula. Also Urban Mill member Business Arena Oy will be presenting their case.

Kytkeydy Kankaalle, 14.6. Jyväskylä

Tavanomaisessa kaupunginosan rakentumisessa kokonaisnäkemys koko alueen elinkaaren ajalta puuttuu – kunkin vaiheen toimijat optimoivat oman hyötynsä. Elämisen ja työskentelyn tukipalvelut järjestetään kiinteistökohtaisesti sekä irrallaan toisistaan.

Jyväskylän kaupungin Kytkin-projekti kehitti yhdessä sidosryhmien kanssa yhteisjärjestelyiden ratkaisuja tämän ongelman korjaamiseksi osana Kankaan älykkään kaupunginosan syntymistä.

kangas

KYTKEYDY KANKAALLE
ti 14.6.2016, klo 10-16
Pergamenttihalli, Kympinkatu 3, Jyväskylä

Kytkeydy Kankaalle -tilaisuus esittelee kesäisen päivän ajan matkan varrella kertyneet kokemukset ja toimintamallit –  mikä Kankaalla toteutuu, mikä jäi haaveiksi? Mukana testattuja toimintamalleja yhteispysäköinnistä ja -pihoista, jätehuollosta, väestönsuojista, kyberturvallisuudesta, tietoverkosta, Living Labeista, prosenttikulttuurista ja energiaratkaisuista. Yhteistä toimintamalleille on resurssiviisauden tavoittelu ja alueellinen ajattelu.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa kaupunkikehittäminen, uudet palvelut ja viisaammat tulevaisuuden kaupungit.  Tilaisuuden järjestää Kytkin-projekti, Jyväskylän kaupunki. Paikkana on Pergamenttihalli Jyväskylän Kankaalla. Osoite Kympinkatu 3, Jyväskylä).

Katso tästä tarkempi ohjelma.

Ilmoittaudu mukaan pe 10.6. mennessä: bit.ly/kytkeydykankaalle

Lisätietoa: Tanja Oksa, projektipäällikkö, Kytkin-projekti, 014 266 7693, tanja.oksa@jkl.fi

Iloinen innovaatiopöhinä Urban Millillä päätti Uusimaa-viikon

ja esit

Uudenmaan liitto 13.5.2016

Uusimaa on täynnä hyviä ideoita, rohkeita tekijöitä, intoa ja uskoa tulevaisuuteen. Tämä oli tunnelma Uusimaa Innovoi -tapahtumassa, joka järjestettiin 13.5. Espoon Otaniemessä. Uusimaa-viikon päättäneen tapahtuman teemoja olivat yhteistyö ja työn tekemisen uudet muodot.

KATSO TÄSTÄ tapahtuman toimijat ja esitykset: http://tag.urbanmill.org/tag/16547?test

Tapahtumapäivä toi yhteen ison joukon tutkimus- ja innovaatiotyöstä kiinnostuneita yrittäjiä, kehittäjiä, hankkeita ja päättäjiä. Puheenvuorojen lomassa verkostoiduttiin messuständeillä, ryhmätyötiloissa, työpajoissa – sekä livenä että somen puolella.

Puheenvuorojen lomassa verkostoiduttiin sekä livenä että somen puolella.

Päivän aikana puhujakorokkeelle nousivat muun muassa Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyötä vetävät hankkeet. Uusimaa on erikoistunut terveys- ja hyvinvointialaan, cleantechiin, teollisuuden uudistamiseen, kaupunkiarjen ratkaisuihin ja kansalaisten digipalveluihin.

Rohkeimmat hakivat inspiraatiota myös tulevaisuuden ruokakulttuurista. Paistetut sirkat saivat monet nielemään ennakkoluulonsa – kirjaimellisesti.

Kohti uudenlaista yhdessä työskentelyä

Tapahtuman järjestäjä Urban Mill yhteisöllisine työtiloineen ja -tapoineen on malliesimerkki uudenlaisista työnteon tavoista.

– Kahtiajako omassa toimistokopissa työskentelyn ja kokouksissa ravaamisen välillä on mennyttä maailmaa. Nyt kuljetaan kohti yhdessä työskentelyä. Joustavat työtilat ja kommunikoinnin tavat mahdollistavat sen, että asioita voidaan ratkoa saman tien työskentelyn ohessa. Myös töitä tehdään aina siellä, missä kulloinkin on tarpeen, kertoo Lars Miikki Urban Millistä

Tapahtumassa esiteltiin myös uusia työnteon välineitä ja tiloja. Päivän aikana sai kokeilla 3D-tulostinta, kokeilla kaupunkisuunnittelua 3D-pelin avulla tai rentoutua kolmen minuutin moniaistisella virtuaalimatkalla Zimbabween.

Osallistujien mielestä parasta antia olivat kuitenkin erilaiset kohtaamiset. Päivän ideana oli ennen kaikkea, että mahdollisimman moni tutustuisi toisiinsa.

– Innovaatioita tekevät ihan tavalliset ihmiset. Parhaat jutut syntyvät, kun yllättävät tahot kohtaavat, kommentoi Toni Pienonen Urban Millin UUSAIKA-hankkeesta.

Uusimaa Innovoi -päivän järjestävät Urban Mill, UUSAIKA-hanke ja Uudenmaan liitto, yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.
#uusimaaviikko #uusimaainnovoi #urbanmill

Lisätietoja tapahtumasta:

Toni Pienonen, Urban Mill
puh. 0400 737 238

DI Eelis Rytkösen väitöstilaisuus tänään Urban Millissä – Yliopistojen piilevä varallisuus on hyödynnettävissä – tyhjille kampuksille kaivataan täyttä toimintaa

Eeliksen-väitöstilaisuus

Urban Millin pioneeritoimijoihin lukeutuva DI Eelis Rytkönen väittelee 6.5.2016 klo 12 Urban Millin Scenellä.

Lainaus Aalto-yliopiston tiedotteesta:

Väitöskirja on tehty Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa, rakennustekniikan laitoksella, aiheesta Yliopistokampusjohtamisen dynamiikka tilallisessa muutoksessa – monitieteisten oppivien yhteisöjen systeeminen fasilitointi. Väitöskirjan nimi on englanniksi University campus management dynamics in spatial transformation – systemic facilitation of interdisciplinary learning communities. Väitöksen ala on rakentamistalous.

Mihin yliopistokampuksia tarvitaan kaiken tiedon ollessa saatavilla omalta kotisohvalta? Kampusten toiminta on piilossa, kustannukset suuria ja tilojen käyttö vähäistä. Samaan aikaan tekninen kehitys mahdollistaa oppimisen ja työnteon etäältä. Koveneva kansainvälinen kilpailu osaajista kannustaa yliopistoja erottautumaan ja muuttuvat rahoitusrakenteet haastavat kampusten tuhlailevan tilankäytön.

Eeliksen-väitöstilaisuus-(2

Väitöskirjassa havaittujen tulosten mukaan kampusten toiminta muuttuu tilallisen muutoksen myötä soveltavaksi ja tiederajat ylittäväksi, ja tiloja räätälöidään käyttäjäyhteisöjen lähtökohdista monipuolisin liiketoimintamallein ja prosessein.

Tulokset ovat sovellettavissa kampusten johtamiskäytänteisiin. Kannustava yhteisöjen fasilitointi haastaa kontrolloivan asioiden ylhäältä alaspäin johtamisen. Liiketoimintamallit ja prosessit räätälöidään käyttäjäyhteisöjen tarpeiden mukaan. Osa fyysisten tilojen investoinneista allokoidaan teknologioiden hyödyntämiseen ja ihmisten toimintaan.

Tutkimus haastaa perinteisen insinööritieteisiin pohjaavan standardilähtöisen käsityksen kiinteistöjohtamisesta esittämällä vaihtoehtoisen lähestymistavan ja systeemisiä malleja kampusjohtamisen monimutkaisen kentän jäsentämiseksi.

Vastaväittäjä: Professori Per Anker Jensen., Technical University of Denmark, Denmark

Valvoja: Professori Antti Peltokorpi, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu, rakennustekniikan laitos

Väitöskirjan verkko-osoite: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-6717-9

Väittelijän yhteystiedot: Eelis Rytkönen, Fira Oy, Teknobulevardi 3-5 G, Vantaa puh. 040 5502477, eelis.rytkonen@fira.fi

Teksti: Aalto-yliopiston tiedote http://www.aalto.fi/fi/current/events/2016-04-14

Kuvat: Lars Miikki, Urban Mill

Espoon kaupunki tiedottaa: Oletko kiinnostunut kehittämään kanssamme tulevaisuuden koulua?

Järjestämme KOULU PALVELUNA- kokeilun infotilaisuuden aamubrunssin merkeissä 17.5.2016 klo 8.30-10.30 Otaniemessä Urban Millissä, osoite: Betonimiehenkuja 3 E, Espoo.

School as a Service

Haemme mukaan yrityksiä, joilla on rohkeutta innostua ja kokeilla omia tuotteittaan tai palveluitaan toisenlaisessa oppimisympäristössä. Kyseeseen voivat tulla pedagogisiin ratkaisuihin, oppimisympäristöihin, koulupalvelun järjestämiseen tai fyysisiin koulutiloihin liittyvät yritykset ja muut toimijat. Tavoitteena on löytää käynnistyvän kokeilun myötä uudenlaisia oppimista edistäviä ratkaisuja ja lisätä oppimisen iloa.

Jos olette kehittämiskumppanuudesta kiinnostunut yritys/toimija, tulkaa kuulemaan ensikäden tietoa kokeilusta ja ideoimaan tulevaisuuden koulua yhteiskehittämisen keinoin. Tilaisuudessa kuulette myös miten voitte päästä mukaan kokeiluun. Lisätietoja allekirjoittaneelta. Voitte halutessanne välittää viestiä eteenpäin, mutta kaikkien ilmoittautuminen on välttämätöntä oheisen linkin kautta 9.5.2016 mennessä klikkaa tästä.

Lisätietoa ja taustamateriaalia tästä.

Tervetuloa syttymään!

Lisätietoja: Kristiina Erkkilä, kehittämisjohtaja, Espoon kaupunki, Sivistystoimi; Puh. (09) 816 52202, GSM  040 705 3952 E-mail: kristiina.erkkila@espoo.fi

Tervetuloa tutustumaan Suomen syvimpien reikien poraustyömaahan!

Avoimet ovet St1:n geotermisen pilottilämpölaitoksen poraustyömaalla Otaniemessä tiistaina 26.4. klo 13 – 18

St1 rakentaa Suomen ensimmäisen geotermisen pilottilämpölaitoksen Espoon Otaniemeen. Seitsemän kilometrin syvyisten lämpökaivojen poraaminen kallioperään on kohta alkamassa. Yleisöllä on 26.4. klo 13 – 18 ainutlaatuinen tilaisuus tutustua työmaahan ja paikalle rakennettuun jättikokoiseen porausjärjestelmään ennen töiden käynnistymistä (osoite: Sähkömiehentie 2, 02150 Espoo).

Tervetuloa työmaalle!

Suosittelemme saapumista julkisella liikenteellä.

St1

 

Welcome to visit the construction site of geothermal deep heat!

Open House at St1’s geothermal pilot heat plant construction site at Otaniemi on Tuesday the 26th of April at 1 – 6 pm. Address: Sähkömiehentie 2, 02150 Espoo.

St1 is building Finland’s first pilot heat plant running on geothermal energy at Otaniemi, Espoo. The drilling starts soon – seven kilometres into the bedrock of Espoo – deeper than ever before in Finland.

Now there is a unique opportunity to see the construction site and the giant drilling system before the drilling starts.

We recommend to come by public transport.

Welcome!

St1