Tule mukaan valmistautumaan paikallisten yhteisöjen tulevaisuuteen

Maaseutuverkosto kutsuu kaikki paikalliskehittämisestä kiinnostuneet mukaan tulevaisuustyöhön – myös kaupunkilaiset! Osallistu keskusteluun netissä Viima-alustalla tai hae mukaan 19.-20.4. Tuusulassa järjestettävään tulevaisuustyöpajaan.

—–

Me kaikki asumme kylissä: maalla ja kaupungissa, taajamissa, syrjäkylillä, kaupunginosissa tai kortteleissa. Yhteisöt, paikat ja rakenteet vaihtelevat, mutta lopulta kaikki tekeminen ja elinvoima kiteytyy aina kyliin ja niiden asukkaisiin.

Maailma muuttuu ja monenlaisten kylien ja yhteisöjen on muututtava sen mukana. Muutosta ei voi pysäyttää, mutta siihen voi valmistautua ja sitä voi jopa johtaa. Kylät 2030-tulevaisuustyössä tartutaan kiinni juuri tähän.

Kylät 2030 -tulevaisuustyön järjestää maaseutuverkosto. Tulevaisuustyössä ei keskitytä vain perinteiseen kylätoimintaan vaan kaikkeen paikallistason toimintaan ja paikalliseen kehittämiseen.

Kylät 2030 -tulevaisuustyön tavoitteena on käynnistää pitkäjänteinen työskentely paikallisen kehittämisen tulevaisuuden varmistamiseksi. Haluamme, että jatkossakin on henkilöitä ja yhdistyksiä, jotka toimivat aktiivisesti ja ovat osaavia ja osallistavia. Tavoitteena on pyrkiä varmistamaan, että tuo aktiivinen toimijajoukko pystyy ketterästi vastaamaan ja mukautumaan muutoksiin, haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Muutos on harvoin helppoa eikä se käy käden käänteessä. Jostain on kuitenkin lähdettävä liikkeelle, ja nyt lähdetään liikkeelle Kylät 2030 –tulevaisuustyöstä. Tässä prosessissa ei niinkään keskitytä organisaatioihin ja rakenteisiin, vaan ensin halutaan kirkastaa yhteiset arvot, visio ja identiteetti. Vasta niiden ollessa kirkkaita, voidaan miettiä vastuunjakoa ja eri tahojen tehtäviä.

Työskentelyä sähköisellä alustalla ja työpajassa

Tule mukaan tekemään tulevaisuutta kanssamme! Työskentely aloitetaan sähköisesti ja kaikki ovat tervetulleita mukaan osallistumaan. Tulevaisuustyöskentely jatkuu 19.-20.4.2017 järjestettävässä tulevaisuustyöpajassa.  Työpajaan valitaan mukaan ilmoittautuneiden joukosta 50 henkeä.

Oletko kylä-, kortteli, kaupunginosa- tai asukasyhdistysaktiivi, Leader-toimija, tutkija, innovaattori, yrittäjä, kehittäjä, innostaja tai muuten ansioitunut? Ilmoittaudu nyt mukaan tekemään tulevaisuutta yhdessä.

Tästä linkistä pääset mukaan sähköiseen työskentelyyn (Viima)

Ilmoittautumislinkki tulevaisuustyöpajaan

Lisätietoja:
Lauri Hyttinen
Verkostoasiantuntija, Verkostopalvelut
lauri.hyttinen@maaseutu.fi
puh. 050 4122422

Urban Millissä 2.3. järjestetyssä Asukasfoorumissa puitiin koulujen sisäilmaongelmia

asukasfoorumi1

Suur-Tapiolan Asukasfoorumi järjesti iltatilaisuuden Urban Millissä 2.3.2017. Aiheena oli koulujen sisäilmaongelmat. Urban Millin Scene tila täyttyi kiinnostuneista kuuluijoista ja keskustelijoista

Tilaisuden alustukset:

– Maija Lehtinen, tj, Espoon Tilapalvelut -liikelaitoksesta kertoi prosesseista, joita kehitetty peruskorjauksiin sekä tämän hetkisestä tilanteesta kouluissa ja päiväkodeissa.

– Mervi Ahola, asiantuntija Sisäilmayhdistyksestä valotti, miten huono sisä-ilma oireiluttaa ja sairastuttaa. Toiset reagoivat herkemmin kuin toiset, olemme kaikki yksilöitä.

– Rehtori Heikki Pihkala kertoi Tapiolan yläkoulun peruskorjauksesta

asukasfoorumi2Yhteenvetona kuulijan oli helppo todeta, että Espoon koulujen ja päiväkotien korjausvelka on todella valtava ja nykyisen suunnitelman varat eivät ole tilanteeseen nähden riittäviä!

Ongelman korjaamiseen tarvitaan kaupungin päättäjiltä tahtoa ja riittävä määrä korjausvaroja! Paneelikeskusteluun osallistuneet poliitikot – Pirjo Kemppi-Virtanen (kok), Maria Guzenina (sd), Tiina Elo (vihr) ja Jukka Kilpi (ps) – olivat yli puoluerajojen samaa mieltä. He ovat jopa taipuvaisia korvamerkitsemään Espoon koulujen peruskorjaukseen varoja, jotta peruskorjausurakka saadaan käyntiin eikä korjauksia jouduta hoitamaan hätätila-menettelyllä!

Jotta valtava korjausurakka onnistuisi, se edellyttää hyvää suunnittelua, tehokasta yhteistyötä eri toimijoiden kesken, asianmukaisia väistötiloja, kunnollista valvontaa ja laadukasta rakentamista. Tapiolan yläkoulun rehtori kertoi, miten Tapiolan yläkoulun korjausurakka sujui. Case Tapiolasta voi vielä parantaa – hyvä suunnittelu on ehdoton edellytys onnistumiselle.

Kaikki kansalaiset ymmärtävät, että hätätila-ratkaisut eivät tuo parasta lopputulosta.Tämän vuoksi tarvitaan nyt juuri tahtoa ja suurta rahallista panostusta, jotta Espoon lapset saavat kehittyä terveellisessä oppimisympäristössä ja heistä kasvaa uusi espoolainen sukupolvi, joista me vanhemmat ja opettajat voimme olla ylpeitä. Opettajille ja oppilaille kuuluu terve ja terveyttä ylläpitävä työympäristö.

Teksti: Suur-Tapiolan Asukasfoorumin valmisteluryhmä / Riia Dahlström

Kuvat:Joel Vanhanen

Kutsu Suur-Tapiolan Asukasfoorumin tilaisuuteen 2.3.2017. Teemana koulujen ja päiväkotien sisäilma

asukasfoorumi-sisailma

SUUR-TAPIOLAN ASUKASFOORUMITILAISUUS

torstaina 2.3.2017 klo 18.00-20.00

klo 17.30 alkaen kahvitarjoilu

Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, 02150 ESPOO

  • Sisäilmaongelmat Tapiolan kouluissa ja päiväkodeissa, Maija Lehtinen, toimitusjohtaja, Espoon Tilapalvelut-liikelaitos
  • Huono sisäilma, mitä se meille tekee, Mervi Ahola, sisäilma-asiantuntija, Sisäilmayhdistys ry
  • Tapahtui Tapiolan koulussa, Heikki Pihkala, rehtori, Tapiolan koulu

Alustusten jälkeen kuntapääpäättäjien ja poliitikkojen paneelikeskustelu.

Tule kuulemaan ja keskustelemaan!

Järjestää: Suur-Tapiolan Asukasfoorumin valmisteluryhmä

https://www.facebook.com/SuurTapiolanAsukasfoorumi

koulukuva

Moniaistinen tila leviää kirjastoihin ja julkisiin ympäristöihin

Toukokuussa Urban Millin UUSAIKA-hankkeen järjestämä Uusimaa Innovoi -tapahtuma johti uudenlaisen moniaistisen tilakonseptin hyödyntämiseen Espoon kirjaston, SPR:n ja Laurea AMK:n yhteistyönä.

UUSAIKA on yksi Uudenmaan älykkään erikoistumisen koordinaatiohankkeista arjen hyvinvointikaupunki-teemassa.

kuva-4b

KUVA: Laureassa kehitetty moniaistinen tila

Laurean Minttu Räty kertoo:

Toimme Uusimaa Innovoi – päivään Laureassa kehitetyn Aistien -tilan eli moniaistisuutta hyödyntävän teltan. Opiskelijat olivat rakentaneet tapahtumaa varten ajatusta esittelevän tilan, jossa vierailija sai tehdä moniaistisen ”pikamatkan”  vaikkapa opiskelijoiden kotimaihin Unkariin tai Zimbabween.

Urban Millin kumppani Espoon kaupunki osallistui monipuolisesti Uusimaa Innovoi -tapahtumaan. Espoon kirjaston edustajat olivat esittelemässä omaa toimintaansa ja tutustuivat tilaideaan. Yhteydenpito jatkui siten, että Laurea kutsui kirjaston väen tutustumaan Tikkurilan Laurean kiinteään Aistien-tilaan. Vierailusta innoittuneena Espoon Entresse-kirjasto rakensi kirjastoon oman moniaistisen tilan kesän aikana.

Syksyllä päädyimme hakemaan ESR-rahoitusta yhdessä. Nyt Elämyksillä osaksi yhteiskuntaa – hankkeessa moniaistisia tiloja on tarkoitus käyttää kielen opetukseen ja monikulttuurisuuden näkyväksi tekemiseen mm. kirjaston tiloissa. Mukana kolmantena hankekumppanina on SPR, jonka vapaaehtoiset ovat jo pitempään järjestäneet vapaamuotoista suomen kielen opetusta  maahanmuuttajille.

Moniaistisia tiloja tullaan viemään Entressen ja Laurean lisäksi myös muihin kirjastoihin ja julkisiin tiloihin Uudellamaalla. Tarkoituksena on edistää kielitaidon lisäksi monikulttuurisia kohtaamisia ja rakentaa erilaisia elämyksellisiä tiloja yhdessä maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset. Tähän toimintaan voi kuka tahansa osallistua!

Lisätietoa moniaistisen tilan hyödyntämisestä:

Minttu Räty, 0400-947765, minttu.raty@laurea.fi

 

img_7622

KUVA: Älykkään erikoistumisen yhteistyötä: Minttu Räty (Laurea) ja Uusimaa Innovoi-tapahtuman järjestäjä Lars Miikki (Urban Mill)

Valoa kansalle! -teema avaa Uudenmaan Suomi 100 -tapahtumat 31.12.

01-uuden-vuosisadan-bileet

Keskellä pimeintä talvea jokaisella valonsäteellä on suuri merkitys. Tammikuun Valoa kansalle! -teeman avulla voit tutustua joukkoon kirjaimellisesti loistavia uusmaalaisia Suomi 100 -tapahtumia.

Lähtölaukaus on uudenvuodenaattona 31.12. jolloin tarjolla on tukku teematapahtumia eri puolilla Uuttamaata.

Tapahtumien tiedot löytyvät teeman verkko- ja mobiilipalvelusta osoitteessa http://tag.urbanmill.org/tag/16634 . Palvelussa voit antaa palautetta järjestäjille ja lähettää terveisesi 100-vuotista itsenäisyyttä juhlivalle Suomelle!

Voit tutustua tapahtumiin myös alla olevan kartan avulla. Lisätiedot saat klikkaamalla kartalla olevia numeroita.

 

Lisää Uudenmaan Suomi 100 -tapahtumista ja- hankkeista Uudenmaan liiton sivuilla:

Teematapahtumien verkko- ja mobiilipalvelun on tuottanut Urban Mill ja Bonwal Oy Espoo Innovation Gardenissa yhteistyössä Uudenmaan liiton ja UUSAIKA-hankkeen kanssa.

osallistu-suomi100uusimaaUrban_Mill_logo_72_dpiuusaika-logoUudenmaan_liitto_pystylogo_rgb

Central Baltic -rahoitusohjelman haku aukeaa heti vuoden vaihteen jälkeen

talvipuu_cbKeskisen Itämeren alueen ohjelman, Central Baltic 2014 – 2020, kolmas rahoitushaku aukeaa heti vuoden alussa 2.1.2017 ja on auki 27.2.2017 asti. Haku on ohjelmakauden viimeinen, jossa rahoitusta voi hakea kaikista ohjelman teemojen erityistavoitteista. Jos sinulla on keskisen Itämeren alueen talouden kilpailukykyyn, ympäristöön, liikenteeseen tai sosiaaliseen osallisuuteen liittyvä hankeidea, nyt on aika toimia!

Central Baltic 2014 – 2020 on Euroopan Unionin alueellisen yhteistyön ohjelma, johon osallistuvat rannikkoalueet Suomesta, Ahvenanmaalta, Ruotsista, Virosta ja Latviasta. Ohjelma tukee rajat ylittävää, valtioiden ja alueiden välistä yhteistyötä. Rahoitusta voivat hakea hankekonsortiot, jotka muodostuvat julkisyhteisöistä, kansalaisjärjestöistä ja yksityisen sektorin toimijoista. Suomalaisten hankkeiden rahoitusosuus on 75 prosenttia. Lisäksi on mahdollista hakea valtion vastinrahaa osaan omarahoitusosuudesta.

Lisätietoja: Emma-Leena Kemppainen, Information Officer, Central Baltic Contact Point Finland etunimi.sukunimi@uudenmaanliitto.fi ja http://www.centralbaltic.eu

Suur-Tapiolan asukasfoorumin ja Otaniemi-seuran kaavoituskeskustelu Urban Millissä oli menestys

Kun yllä mainitut järjestöt ryhtyivät suunnittelemaan alueemme tulevaa kaavoitusta käsittelevää tilaisuutta, tuli paikkaa pohdittaessa allekirjoittaneelle ensimmäisenä mieleen Urban Mill. Sainkin kysymykseeni sopivista tiloista viipymättä myöntävän vastauksen ja meillä oli ilo aloittaa hyvin sujunut yhteistyö tämän tilaisuuden tiimoilta.

asukastilaisuus-2016-11-22

Tämä tapahtuma pidettiin sitten 22.11. ja yleisömäärä ylitti odotukset. Otaniemi-seuran puheenjohtaja sanoi minulle etukäteen toivovansa noin kolmeakymmentä henkeä paikalle, mutta lopullisessa yleisölaskennassa läsnäolijoiden määräksi saatiin 65! Urban Millin viihtyisien ja joustavasti mukautuvien tilojen ansiosta kaikille löytyi kuitenkin istumapaikka, josta näki ja kuuli esiintymisalueelle hyvin.

asukastilaisuuden-ohjelma-2Suurin syy ”yleisöryntäykseen” oli varmasti se, että olimme saaneet tilaisuutemme pääesiintyjiksi Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajan Markku Markkulan sekä teknisen toimen kaupunkisuunnittelujohtajan Torsti Hokkasen, minkä lisäksi paikalla oli muutamia muitakin päättäjiä niin poliitikkojen kuin virkamiestenkin puolelta.

Meitä järjestäjiä ilahdutti erityisesti se, kun yllä mainitut kaupunkimme päättäjätahot paikalta poistuessaan sanoivat, että ”todella harvinaisen lämmin ja mukavatunnelmainen asukastilaisuus”.

Ansio näihin kehuihin ei tosin yksin ollut meidän, sillä ilman Urban Millin Lassen ja Karin apua moni käytännön järjestelyihin liittyvä seikka olisi jäänyt viime tippaan. Näin paikallisena asukkaana ja yhdistysaktiivina en voi kuin ihailla sitä, kuinka edellä mainitut herrat ovat jaksaneet käyttää työaikaansa pyyteettömästi varmistaakseen, että meidän tilaisuudestamme tulee niin onnistunut että esiintyjätkin kiittelevät jälkeenpäin!

Suur-Tapiolan Asukasfoorumin ja Otaniemi-seuran puolesta hyvästä yhteistyöstä kiittäen,

Lauri Kinanen

Kuvat: Kari Mikkelä

Avaa tästä Espoon kaupunkisuunnittelujohtaja Torsti Hokkasen pitämä esitys Otaniemen suunnitellusta rakentamisesta

Puitteet asukkaiden järjestämälle tapahtumalle antoivat Urban Mill sekä Urban Millin koordinoima UUSAIKA-hanke, joka toteuttaa Uudenmaan älykkään erikoistumisen teemaa Arjen hyvinvointikaupunki.

Urban_Mill_logo_biguusaika-logo