Pohjois-Tapiolan lukion opettajat rantautuivat Otaniemeen

Pohjois-Tapiolan lukion opettajat kokoontuivat lauantaina 22.4. Urban Milliin suunnittelemaan lukion muuttoa Otaniemen kampusalueelle. Lukion siirtyminen Otaniemen kampukselle toteutuu kesällä 2017, lähtökohtana ovat Espoon lukioverkon ja Aalto yliopiston rohkaisevat kokemukset Koulu palveluna (SAAS) -kokeilusta.

Ideariihen alusti puhujana Urban Millin tuottaja Lars Miikki, joka runsaiden esimerkkien kautta esitteli erilaisia Urban Millin toimintaan liittyviä yhteisöjä ja toimintatapoja. Koulu palveluna -innovaation Pohjois-Tapiolan lukion opettajakunnalle esitteli palveluarkkitehtuurin professori Jarmo Suominen. Hänen mukaansa Pohjois-Tapiolan lukion on tärkeä löytää uudessa toimintaympäristössä opiskelijoista ja heidän toiminnastaan syntyvä oma identiteetti ja kädenjälki, jonka pohjalta oppimisessa luodaan arvoa lukioyhteisölle yhdessä Aalto yliopiston kanssa. Aalto yliopisto on avannut ovet ja resurssinsa lukion käyttöön, nyt on kouluyhteisön aika löytää ja ottaa haltuun uudet mahdollisuudet.  Näin Espoon lukioista valmistuu opiskelijoita, jotka tuntevat Aallon eri yhteisöt ja verkostot, ja ovat motivoituneita jatko-opintoihin esimerkiksi Aallossa.

Seuraavana puheenvuoron käytti Espoon lukiolinjan päällikkö Tapio Erma, joka johdolla opettajat kävivät tärkeää vuoropuhelua siitä, miten Pohjois-Tapiolan lukio onnistuu itse rakentamaan omanlaisensa toimivan toimintakulttuurin Koulu palveluna -hankkeen aikaisempien kokemusten ohjaamana.

Päivän päätteeksi Pohjois-Tapiolan lukion opettajakunta kävi rehtori Sinikka Luoman johdolla pedagogista keskustelua kuinka uudenlaisessa oppimisympäristössä käytännössä toteutetaan oppimisen ohjausta ja arviointia, lukion korkeakouluyhteistyötä, sekä opettajien osaamisen kehittämistä. Urban Millin yhteisölliset tilat olivat luova tila keskustelulle, jonka tavoitteena oli kohdata muuttoon ja toimintaympäristön muutokseen liittyvät uudet haasteet.

Faktat: Pohjois-Tapiolan lukion 400 opiskelijan ja 25 opettajan työyhteisö muuttaa 1.8.2017 Open Innovation Housen 3.-4. kerroksen tiloihin osoitteeseen Maarintie 6. Pohjois-Tapiola eli Pohjis tulee innovativiisesti hyödyntämään Aalto yliopiston palveluja ja tiloja. Seuraa projektin etenemistä http://www.pohjois-tapiola.com/.

Teksti: Matti Heikkinen
Kuvat: Matti Iivanainen

Aalto-yliopiston kirjasto uudistui Harald Herlin -oppimiskeskukseksi – tilat tukevat monialaista uudentyyppistä oppimista, tutkimusta ja työskentelyä

Aalto-yliopisto tiedottaa:

aalto-yliopisto-oppimiskeskus-makerspace-1-kuvatuomas_uusheimo-w700_fi

Entinen kirjavarasto pohjakerroksessa muutti muotonsa monitoimiseksi Makerspace-tilaksi. Kuva: Aalto-yliopisto/Tuomas Uusheimo

”Alvar Aallon suunnittelema, vuonna 1970 valmistunut Aalto-yliopiston kirjastorakennus Otaniemen ytimessä on peruskorjattu. Talosta kuoriutui monikäyttöinen ja moderni oppimiskeskus opiskelijoille, henkilöstölle ja muille asiakkaille. Dynaamiset tilat tukevat monialaista uudentyyppistä oppimista, tutkimusta ja työskentelyä. Digitalisaation myötä tiloja vapautui kirjoilta entistä enemmän asiakkaille, erilaisille toiminnoille ja käyttäjälähtöisille palveluille. Harald Herlin -oppimiskeskuksen avajaisia vietettiin perjantaina 4.11.

Harald Herlin -oppimiskeskuksen nimi kunnioittaa Bror Harald Herliniä (1874–1941), joka oli suomalainen insinööri, yrittäjä ja teollisuusmies. Hänen elämäntyössään yhdistyy teknologia, talous, suunnittelu ja yrittäjyys. Nämä asiat ovat myös monialaisen Aalto-yliopiston toiminnan ytimessä. Nimi valittiin yhdessä Aallon pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, Teknologiateollisuus ry:n kanssa.

Harald Herlin -oppimiskeskuksen aukioloajat: ma-to 9−20, pe 9−18, la 10−15. Tori ja Makerspace ovat lisäksi avoinna joka päivä klo 7−24. Ensimmäisessä kerroksessa on myös 24/7 avoinna oleva tila.

Käyntiosoite: Otaniementie 9, Espoo Asiakaspalvelun sähköposti: oppimiskeskus@aalto.fi Asiakaspalvelun puhelinnumero: 050 316 1011

Lisätietoja: Arkkitehtuuri ja kampus: Antti Ahlava, kampuskehittämisestä vastaava vararehtori ja arkkitehtuurin professori, Aalto-yliopisto, puh. 050 324 1179 Opetus ja Harald Herlin -oppimiskeskuksen toiminta: Eero Eloranta, opetuksesta vastaava vararehtori ja teollisuustalouden professori, Aalto-yliopisto, puh. 050 432 3411″

Lue koko tiedote http://www.aalto.fi/fi/current/news/2016-11-04-004/

Muistutus: Vielä ehdit osallistumaan kyselyyn miten pelillistämisellä voidaan vaikuttaa kansalaisten energiavalintoihin!

demokuva-soludusKutsumme sinut osallistumaan kyselyyn, jolla selvitetään miten pelillistämisellä voidaan vaikuttaa kansalaisten energiavalintoihin. Mielipiteesi on meille todella arvokas, ja kyselyyn vastaaminen vie vain noin 10 minuuttia.

https://www.webropolsurveys.com/S/03A222E1F2D9ECDB.par

Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa eri kohderyhmien näkemyksiä siitä, miten pelillistämisellä voisi edistää energiansäästöä ja uusiutuvien energioiden käyttöönottoa. Kysely liittyy Euroopan aluekehitysrahaston hankkeeseen ”Pelillistäen kohti uusiutuvaa energiaa”. Hankkeessa kehitetään kansalaisten energiatietoutta pelien avulla sekä autetaan heitä tutustumaan uusiutuviin energiamuotoihin ja niiden hyödyntämiseen työssä, kotona ja asuinympäristössä.

Hankkeen toteuttavat Aalto-yliopiston ja Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkijat. Vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti eikä lopullisista tuloksista voi erottaa yksittäisiä vastaajia.

Kiitos vastauksistasi jo etukäteen!

Ystävällisin terveisin,

  • Professori Pirjo Ståhle, Aalto-yliopisto, e-mail: pirjo.stahle@aalto.fi
  • Projektipäällikkö Juho-Pekka Virtanen, Aalto-yliopisto, e-mail: juho-pekka.virtanen@aalto.fi
  • Koordinaattori Marika Ahlavuo, Aalto-yliopisto, e-mail: marika.ahlavuo@aalto.fi

soludus-logot

Poikkeusjärjestelyjä Otaniemen liikenteessä robottibussikokeilun aikana

robottibussi-kaartamassa-innovaatiokujalleMetropolia Ammattikorkeakoulun robottibussikokeilu etenee Otaniemessä. Yleisö pääsee lähiaikoina kokeilemaan kaikille avoimia ja maksuttomia demobussikyytejä. Liikenteeseen tehdään turvallisuuden takaavat poikkeusjärjestelyt kokeilun ajaksi. Lue lisää Metropolian tiedotteesta jonka voit ladata tästä.

Kaavailtu bussireitti kulkee Urban Millin pysäkiltä Aalto-yliopiston päärakennuksen pysäkin kautta lähelle Vuorimiehentietä, josta pääsee perinteisten bussien kyytiin. Ja samaa reittiä takaisin. Hyppää bussin kyytiin Urban Milliltä!

bussireitti-ps

Osallistu kyselyyn miten pelillistämisellä voidaan vaikuttaa kansalaisten energiavalintoihin

soludus-logot

Kutsumme sinut osallistumaan kyselyyn, jolla selvitetään miten pelillistämisellä voidaan vaikuttaa kansalaisten energiavalintoihin. Mielipiteesi on meille todella arvokas, ja kyselyyn vastaaminen vie vain noin 10 minuuttia.

https://www.webropolsurveys.com/S/03A222E1F2D9ECDB.par

Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa eri kohderyhmien näkemyksiä siitä, miten pelillistämisellä voisi edistää energiansäästöä ja uusiutuvien energioiden käyttöönottoa. Kysely liittyy Euroopan aluekehitysrahaston hankkeeseen ”Pelillistäen kohti uusiutuvaa energiaa”. Hankkeessa kehitetään kansalaisten energiatietoutta pelien avulla sekä autetaan heitä tutustumaan uusiutuviin energiamuotoihin ja niiden hyödyntämiseen työssä, kotona ja asuinympäristössä.

Hankkeen toteuttavat Aalto-yliopiston ja Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkijat. Vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti eikä lopullisista tuloksista voi erottaa yksittäisiä vastaajia.

Kiitos vastauksistasi jo etukäteen!

Ystävällisin terveisin,

  • Professori Pirjo Ståhle, Aalto-yliopisto, e-mail: pirjo.stahle@aalto.fi
  • Projektipäällikkö Juho-Pekka Virtanen, Aalto-yliopisto, e-mail: juho-pekka.virtanen@aalto.fi
  • Koordinaattori Marika Ahlavuo, Aalto-yliopisto, e-mail: marika.ahlavuo@aalto.fi

Go West. Järjestä Metrofest-tapahtuma Otaniemessä tai Keilaniemessä!

metrolinja

Metrofestiä vietetään metron liikennöinnin aloittamisen jälkeen Espoo-päivään asti 15.–27.8.2016.

Tällä viestillä Urban Mill aktivoi halukkaita tapahtumanjärjestäjiä erityisesti Aalto-yliopiston (Otaniemi) ja Keilaniemen asemien seuduille.

Ilmoita alla olevasta linkistä avautuvalla lomakkeella oma tapahtumasi mukaan juhlintaan. Tapahtuma voi olla minkälainen tahansa: iso tai pieni, suunnattu perheille tai bisnesihmisille, eikä sen tarvitse sijoittua metroasemalle – riittää, että metrolla pääsee perille. Tapahtuman ei tarvitse myöskään kestää kahta viikkoa, vaan se voi olla vaikka tunnin ohjelmanumero yhtenä päivänä.

Lisää tietoa sekä ohjeet tapahtuman ilmoittamiselle löydät osoitteesta http://www.visitespoo.fi/fi/metrofest/

Lisätietoja: Katja Mäkelä, Marketing Manager, Espoo Marketing Oy, Tel. +358 43 825 2319, mailto:katja.makela@espoo.fi