Kansainvälinen kaupunkisuunnittelun kesäkoulu kaksi päivää Urban Millissä – teemana uudet urbaanit ytimet

Euroopan vanhin kaupunkisuunnittelun kesäkoulu, Suomessa jo 22 kertaa järjestetty International Federation for Housing and Planning (IFHP) Summer School järjesti kahden päivän osuuden Urban Millissä 7.-8.8. Vuoden teema on New Nodes of Urbanity.

Yli sata vuotta vanha IFHP on garden city -liikkeestä tunnetun Ebenezer Howardin perustama. Kesäkouluun kutsutaan vuosittain 40 arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun ja esimerkiksi sosiologian tai maantieteen opiskelijaa kaikkialta maailmasta.

Ohjelmaan kuuluu teemaan liittyviä luentoja, yhtenä päivänä kierretään opastetulla kierroksella kiinnostavia uusia alueita Helsingissä. Suurin osa kesäkoulusta kuluu kahdessa kohdekaupungissa, 2017 Turussa ja Tampereella, missä kaupunkisuunnittelijat ovat laatineet osallistujille ajankohtaisen alueen kehittämistä koskevan tehtävän.

Tämän päivän tapahtumassa puhui mm. Foxconnin Vice President Erik Anderson teemasta ovatko älykoti ja älykaupunki mahdollisia.

 

 

Kesäkoulun internetsivut:  https://ifhpsummerschool.wordpress.com/home/theme/

Kesäkoulusta ja IFHP:stä löytyy tietoa täältä: http://www.ifhp.org/event/ifhp-summer-school-2017

Asukkaita kuultiin Ruukinranta-Tarvaspään kaavaehdotuksesta Urban Millissä 4.4.

Espoon kaupunki tiedottaa:

Ruukinranta-Tarvaspään kaavaehdotuksen nähtävilläpidon alussa (nähtävillä 3.4.–5.5.2017) järjestetyssä asukastilaisuudessa osallisia kuultiin, ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin saatiin vastauksia

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Markku Markkula ja varapuheenjohtaja Kirsi Louhelainen toivat terveiset kaupunkisuunnittelulautakunnalta. Lautakunta on käsitellyt hanketta monesti ja käynyt myös tutustumassa alueeseen. Puheenjohtajat kertoivat lähtökohdista ja kaavoitushistoriasta sekä lautakunnan päättämistä tärkeimmistä linjauksista. Paljon vaatimuksia tulee virallisilta tahoilta (mm. Museovirasto ja Ympäristöministeriö), ja lautakunta on nyt sovittanut ne yhteen asukkailta saatujen näkemysten kanssa.

Ruukinranta -Tarvaspään alueen kaavoitus on erittäin haasteellista ja on kestänyt tämänkin takia vuosia — ellei vuosikymmeniä. Jo alueen sijainti tuo haasteita, kun se on Natura-alueen ja kehittyvän Vermon alueen välissä. Ruukinranta on herkkää aluetta valtakunnallisesti tärkeän kulttuuriympäristön ääressä, kertoi alueen suunnittelija arkkitehti Jukka Anttila. Anttila avasi nähtävillä olevaa ehdotusta ja kertoi, miten näihin ratkaisuihin on päädytty.

Suunnittelupäällikkö Tarja Pennanen liikennesuunnitteluyksiköstä vastasi asukkaiden liikenneaiheisiin kysymyksiin, kertoi liikenneympäristöstä ja mm. pikaraitiotien linjauksen aiheuttamista haasteista. Maisema-arkkitehti Aino Aspiala puolestaan tiesi kertoa maisemallisista ongelmakohdista ja niihin löydetyistä ratkaisuista.

Asukkaat — joita oli paikalla seitsemisenkymmentä — kiittivät informatiivisesta tilaisuudesta sekä lautakunnan ja suunnittelijoiden hienosti hoitamasta kaavoitustyöstä. Yleinen näkemys oli, että tavoitteena on saada asemakaava mahdollisimman pian valmiiksi ja lainvoimaiseksi.

Lisätietoja: Ruukinranta – Tarvaspää, 250100

tekninen sihteeri Merja Laurinkoski asemakaavayksikkö, Kaupunkisuunnittelukeskus

http://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_ymparisto/Kaavoitus/Informatiivinen_asukastilaisuus_442017_U(116749)

Suur-Tapiolan asukasfoorumin ja Otaniemi-seuran kaavoituskeskustelu Urban Millissä oli menestys

Kun yllä mainitut järjestöt ryhtyivät suunnittelemaan alueemme tulevaa kaavoitusta käsittelevää tilaisuutta, tuli paikkaa pohdittaessa allekirjoittaneelle ensimmäisenä mieleen Urban Mill. Sainkin kysymykseeni sopivista tiloista viipymättä myöntävän vastauksen ja meillä oli ilo aloittaa hyvin sujunut yhteistyö tämän tilaisuuden tiimoilta.

asukastilaisuus-2016-11-22

Tämä tapahtuma pidettiin sitten 22.11. ja yleisömäärä ylitti odotukset. Otaniemi-seuran puheenjohtaja sanoi minulle etukäteen toivovansa noin kolmeakymmentä henkeä paikalle, mutta lopullisessa yleisölaskennassa läsnäolijoiden määräksi saatiin 65! Urban Millin viihtyisien ja joustavasti mukautuvien tilojen ansiosta kaikille löytyi kuitenkin istumapaikka, josta näki ja kuuli esiintymisalueelle hyvin.

asukastilaisuuden-ohjelma-2Suurin syy ”yleisöryntäykseen” oli varmasti se, että olimme saaneet tilaisuutemme pääesiintyjiksi Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajan Markku Markkulan sekä teknisen toimen kaupunkisuunnittelujohtajan Torsti Hokkasen, minkä lisäksi paikalla oli muutamia muitakin päättäjiä niin poliitikkojen kuin virkamiestenkin puolelta.

Meitä järjestäjiä ilahdutti erityisesti se, kun yllä mainitut kaupunkimme päättäjätahot paikalta poistuessaan sanoivat, että ”todella harvinaisen lämmin ja mukavatunnelmainen asukastilaisuus”.

Ansio näihin kehuihin ei tosin yksin ollut meidän, sillä ilman Urban Millin Lassen ja Karin apua moni käytännön järjestelyihin liittyvä seikka olisi jäänyt viime tippaan. Näin paikallisena asukkaana ja yhdistysaktiivina en voi kuin ihailla sitä, kuinka edellä mainitut herrat ovat jaksaneet käyttää työaikaansa pyyteettömästi varmistaakseen, että meidän tilaisuudestamme tulee niin onnistunut että esiintyjätkin kiittelevät jälkeenpäin!

Suur-Tapiolan Asukasfoorumin ja Otaniemi-seuran puolesta hyvästä yhteistyöstä kiittäen,

Lauri Kinanen

Kuvat: Kari Mikkelä

Avaa tästä Espoon kaupunkisuunnittelujohtaja Torsti Hokkasen pitämä esitys Otaniemen suunnitellusta rakentamisesta

Puitteet asukkaiden järjestämälle tapahtumalle antoivat Urban Mill sekä Urban Millin koordinoima UUSAIKA-hanke, joka toteuttaa Uudenmaan älykkään erikoistumisen teemaa Arjen hyvinvointikaupunki.

Urban_Mill_logo_biguusaika-logo

Kytkeydy Kankaalle, 14.6. Jyväskylä

Tavanomaisessa kaupunginosan rakentumisessa kokonaisnäkemys koko alueen elinkaaren ajalta puuttuu – kunkin vaiheen toimijat optimoivat oman hyötynsä. Elämisen ja työskentelyn tukipalvelut järjestetään kiinteistökohtaisesti sekä irrallaan toisistaan.

Jyväskylän kaupungin Kytkin-projekti kehitti yhdessä sidosryhmien kanssa yhteisjärjestelyiden ratkaisuja tämän ongelman korjaamiseksi osana Kankaan älykkään kaupunginosan syntymistä.

kangas

KYTKEYDY KANKAALLE
ti 14.6.2016, klo 10-16
Pergamenttihalli, Kympinkatu 3, Jyväskylä

Kytkeydy Kankaalle -tilaisuus esittelee kesäisen päivän ajan matkan varrella kertyneet kokemukset ja toimintamallit –  mikä Kankaalla toteutuu, mikä jäi haaveiksi? Mukana testattuja toimintamalleja yhteispysäköinnistä ja -pihoista, jätehuollosta, väestönsuojista, kyberturvallisuudesta, tietoverkosta, Living Labeista, prosenttikulttuurista ja energiaratkaisuista. Yhteistä toimintamalleille on resurssiviisauden tavoittelu ja alueellinen ajattelu.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa kaupunkikehittäminen, uudet palvelut ja viisaammat tulevaisuuden kaupungit.  Tilaisuuden järjestää Kytkin-projekti, Jyväskylän kaupunki. Paikkana on Pergamenttihalli Jyväskylän Kankaalla. Osoite Kympinkatu 3, Jyväskylä).

Katso tästä tarkempi ohjelma.

Ilmoittaudu mukaan pe 10.6. mennessä: bit.ly/kytkeydykankaalle

Lisätietoa: Tanja Oksa, projektipäällikkö, Kytkin-projekti, 014 266 7693, tanja.oksa@jkl.fi

Tiivistäen kestäväksi? Seminaari suomalaisen kaupunkisuunnittelun murroksesta 2.–3.10.2015.

Yleiskaavoitusta käsittelevä yleisöseminaari ja kiertoajelu perjantaina ja lauantaina 2.–3.10.2015. (Ilmoittautuminen ks. viestin lopussa.)

Suomalainen kaupunkisuunnittelu on käymistilassa. Väestö keskittyy entistä harvempiin kasvukeskuksiin. Kestävyydellä perustellaan vaatimuksia kaupunkirakenteen tiivistämiselle, raideliikenteelle ja käveltävyydelle. Samalla väljä rakentaminen, viherympäristöt ja historiallisen kaupunkikuvan vaaliminen ovat joutumassa valinkauhaan.

Kaupunkisuunnittelua ohjaavia ja rajoittavia säännöksiä halutaan purkaa nopeuden ja joustavuuden nimissä. Tuoreena esimerkkinä kehityksestä on parhaillaan valmisteltava Helsingin yleiskaava, jota on viety eteenpäin mittaviin väestönkasvuennusteisiin perustuvana strategisena toimintaohjelmana. Merkit uudesta suuntauksesta näkyvät kasvukeskusten kaupunkikuvassa, jossa suunnittelijoiden kekseliäästi sijoittama täydennysrakentaminen putkahtelee esiin sieltä täältä.

Tiivistämistä perustellaan myös ideologisella kaupunkikulttuurin vaatimuksella, joka vaatisi suurempia asukasmääriä, kulttuuripanostuksia, muuta palvelutarjontaa sekä ”urbaania pöhinää”.  Tiivistämiskeskustelu hämärtää kestävyyden eri ulottuvuuksien välistä suhdetta asettamalla ilmastonmuutoksen hillinnän vastakkain luonnon- ja kulttuuriarvojen säilyttämisen kanssa. Syntyvässä asetelmassa tiiviin kaupungin vastapainona on yhtenäisen viherverkoston, luonnonläheisen kaupunkiasumisen, kaupunkimaaseudun ja rakennusperinnön edustama omanlaisensa kaupunkikulttuuri.

Seminaarissa haetaan kokonaiskuvaa suomalaisen kaupunkisuunnittelun nykytilasta ja keskustellaan siitä miten kaupunkirakenteen tiivistäminen kohtaa luonnon, maiseman ja rakennuskulttuurin Helsingissä, Tukholmassa, Turussa ja Tampereella. Tavoitteena on löytää tapoja tiivistämisen ja suojelun yhteensovittamiseksi.

Seminaari ja kiertoajelu ovat maksuttomia.

Seminaarin järjestävät Rakennustaiteen Seura ry, Rakennusperintö-SAFA, Suomen ICOMOS ry, Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK, Puutarhataiteen seura ja Yhdyskuntasuunnittelun seura.

Yleisöseminaari perjantaina 2.10.2015

Paikka: Kaupunkisuunnitteluviraston auditorio, Kansakoulukatu 3, Helsinki
9.00 – 10.30

Alkupuheenvuoro

Professori Maunu Häyrynen, Rakennustaiteen Seura
Key note ‑puheenvuoro:
Regional strategies for a dense and green region
Aluesuunnittelija Bette Lundh Malmros, Stockholms läns landsting
Yleiskaavoituksen historiallinen tausta
Tutkimuspäällikkö Juhana Lahti, Arkkitehtuurimuseo

10.30 – 11.00

Kahvitarjoilu

11.00 – 12.00

Täytyykö jokainen asia käsitellä jokaisella kaavatasolla?
Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, Turun kaupunki
Epäpaikoista elinvoimaa – Tampereen yleiskaavoitus ja täydennysrakentaminen

Arkkitehti Tiina Leppänen, Tampereen kaupunki

12.00 – 13.00

Lounas (omakustanteinen)

13.00 – 14.00

Esikaupunkialueen täydennysrakentamisen tarkastelu Roihuvuori lähtökohtana
Arkkit. prof. Sari Schulman, Arkkitehtitoimisto Schulman Oy / Rakennusperintö-SAFA
Helsingin kartanoympäristöjen sovittaminen kaupunkikehittämiseen

Maisema-arkkitehti, tohtorikoulutettava Ranja Hautamäki, Tampereen kaupunki / Aalto-yliopisto

14.00 – 14.30

Kahvitarjoilu

14.30 – 16.00

Paneelikeskustelu

Vetäjänä tutkimusjohtaja Anssi Joutsiniemi, Tampereen teknillinen yliopisto

Yleiskaavasuunnittelija Heikki Salmikivi, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Yksikön päällikkö Anne Mäkinen, Helsingin kaupunginmuseo

Tohtorikoulutettava Ilona Akkila, Yhdyskuntasuunnittelun seura

Arkkitehti, puheenjohtaja Mona Schalin, Puutarhataiteen seura

Maisema-arkkitehti Mikla Koivunen, Suomen maisema-arkkitehtiliitto MARK

TkT Mikko Särelä, ”Lisää kaupunkia Helsinkiin”-ryhmän perustaja

Professori Maunu Häyrynen, Rakennustaiteen seura

16.00 – 16.15

Päätöspuheenvuoro

Arkkitehti Mikko Mälkki, Rakennustaiteen seura
Kiertoajelu Helsingissä lauantaina 3.10.2015
Bussiekskursio Helsingin yleiskaavan kiistanalaisimpiin paikkoihin, kohteina mm. kaupunkibulevardien reitit, Katajanokan ranta, Malmin lentokenttä ja Tuomarinkylä. Kiertoajelu toteutuu, mikäli riittävästi osanottajia ilmoittautuu määräaikaan mennessä.

Ilmoittautuminen

Seminaariin ilmoittaudutaan pe 25.9. mennessä joko sähköpostitse Rakennustaiteen Seuran sihteerille osoitteeseensihteeri@rakennustaiteenseura.fi tai kirjeitse osoitteeseen Rakennustaiteen Seura, Kasarmikatu 24, 00130 Helsinki. Kirjeiden tulee olla perillä 25.9., myöhemmin saapuneita ilmoittautumisia ei huomioida. Kirjeisiin pyydetään merkitsemään myös ilmoittautujan yhteystiedot.

Jos haluat osallistua kiertoajelulle la 3.10., mainitsethan siitä ilmoittautuessasi erikseen!

Maksuttomat webinaarit kaupunkien kansalaisosallistamisen 3D-visualisointipalvelusta: 30.1 ja 6.2.2015

Bionova Oy järjestää maksuttomia webinaareja, joissa kerrotaan suomalaisten ja pohjoismaisten esimerkkien kautta, kuinka kaupungit osallistavat kansalaisia ja sidosryhmiä kaupunkisuunnitteluun helppokäyttöisen selainpohjaisen 3D:n avulla.

Ajankohdat ovat: Perjantai 30.1.2015 kello 9:30 ja perjantai 6.2.2015 kello 9:30

Muutamia paikkoja on vielä vapaana. Ilmoittaudu Pete Hyrkäkselle mahdollisimman pian.
.
 .
CityPlanner Online on selainpohjainen 3D-sovellus, joka mahdollistaa saumattoman mallien julkaisun ja kansalaisvuorovaikutuksen selaimen kautta. Se on kansalaisvuorovaikutuskäytössä kymmenissä kaupungeissa, ja se mahdollistaa osallistumisen sinä aikana ja siitä paikasta, joka ihmisille parhaiten sopii. Ratkaisun avulla kaupunkisuunnittelu tavoittaa aivan uusia väestöryhmiä. Hankkeiden luonti onnistuu yhdistämällä olemassa olevaa 3D-aineistoa ja integroimalla siihen kohteita.
.
.
Leppävaaraan kaavoitetaan ja rakennetaan uusia alueita sekä asumisen että liike-elämän tarpeisiin. Espoon kaupunki visualisoi CityPlanner Onlinen avulla tulevat kaava- ja kehityshankkeet sekä aluesuunnitelmat. Kuka tahansa tutustua suunnitelmiin omaa tietokonettaan käyttäen silloin kuin heille parhaiten sopii.

Espoota kiinnostaa kansalaisvuorovaikutus ja asukkaiden osallistaminen alueen kehityksessä. Siksi Leppävaaran kehityshankkeessa on dialogi-moduuli, joka mahdollistaa käyttäjien kommenttien keräämisen hankkeen eri suunnitelmista ja projekteista.

Lisätietoja sovelluksesta: http://www.bionova.fi/fi/cityplanner

Tervetuloa!

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Pete Hyrkäs, +358 40 354 3615, pete.hyrkas(at)bionova.fi.