Tänään julkaistussa raportissa Aalto-yliopiston vastuullisuudesta ja kestävän kehityksen toiminnasta raportoidaan tutkimuksesta, opetuksesta, yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta sekä kampuksen ympäristövaikutuksia ja yliopiston toiminnan välillisistä vaikutuksista.
Kestävä kehitys nousi vuoden 2019 aikana entistä keskeisempään rooliin Aalto-yliopiston uutta strategiaa valmistelevan työn myötä. Koko yliopistoyhteisö on tulevan strategian myötä sitoutunut rakentamaan kestävää tulevaisuutta. Helmikuussa 2018 Aalto-yliopisto allekirjoitti ensimmäisenä yliopistona Suomessa yliopistojen kansainvälisen kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals) SDG Accord -sitoumuksen, jossa se sitoutui edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana opetusta, tutkimusta, innovaatiotoimintaa ja kampuskehitystä. Yliopisto kuuluu kansainväliseen yliopistojen kestävän kehityksen verkostoon (International Sustainable Campus Network, ISCN).
The document published today reports on Aalto University’s work to support sustainable development and responsibility through research, teaching, and societal impact activities and on the environmental effects of Aalto University’s campus and how its own actions play an indirect role in those effects.
Sustainable development acquired more prominence at Aalto University in 2019 through the work of preparing the new Aalto strategy. With the adoption of the new strategy, the whole university community commits to building a sustainable future. Aalto University was the first Finnish university to endorse the UN Sustainable Development Goals Accord, which it signed in February 2018. In so doing, Aalto pledged to promote the UN goals of sustainable development through its teaching, research, innovation and campus development. Aalto University is a member of the International Sustainable Campus Network (ISCN).
Aalto sustainability reporting
English: https://www.aalto.fi/en/sustainability/sustainability-reports
Suomeksi: https://www.aalto.fi/fi/kestava-kehitys/kestavan-kehityksen-raportit
På svenska: https://www.aalto.fi/sv/hallbarhet/rapporter-om-hallbar-utveckling