Aalto-yliopiston kestävän kehityksen raportti 2019 on julkaistu – Sustainability Report of Aalto University 2019 published

Tänään julkaistussa raportissa Aalto-yliopiston vastuullisuudesta ja kestävän kehityksen toiminnasta raportoidaan tutkimuksesta, opetuksesta, yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta sekä kampuksen ympäristövaikutuksia ja yliopiston toiminnan välillisistä vaikutuksista.

Kestävä kehitys nousi vuoden 2019 aikana entistä keskeisempään rooliin Aalto-yliopiston uutta strategiaa valmistelevan työn myötä. Koko yliopistoyhteisö on tulevan strategian myötä sitoutunut rakentamaan kestävää tulevaisuutta. Helmikuussa 2018 Aalto-yliopisto allekirjoitti ensimmäisenä yliopistona Suomessa yliopistojen kansainvälisen kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals) SDG Accord -sitoumuksen, jossa se sitoutui edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana opetusta, tutkimusta, innovaatiotoimintaa ja kampuskehitystä. Yliopisto kuuluu kansainväliseen yliopistojen kestävän kehityksen verkostoon (International Sustainable Campus Network, ISCN).

The document published today reports on Aalto University’s work to support sustainable development and responsibility through research, teaching, and societal impact activities and on the environmental effects of Aalto University’s campus and how its own actions play an indirect role in those effects.

Sustainable development acquired more prominence at Aalto University in 2019 through the work of preparing the new Aalto strategy. With the adoption of the new strategy, the whole university community commits to building a sustainable future. Aalto University was the first Finnish university to endorse the UN Sustainable Development Goals Accord, which it signed in February 2018. In so doing, Aalto pledged to promote the UN goals of sustainable development through its teaching, research, innovation and campus development. Aalto University is a member of the International Sustainable Campus Network (ISCN).

Aalto sustainability reporting

English: https://www.aalto.fi/en/sustainability/sustainability-reports
Suomeksi: https://www.aalto.fi/fi/kestava-kehitys/kestavan-kehityksen-raportit
På svenska: https://www.aalto.fi/sv/hallbarhet/rapporter-om-hallbar-utveckling

Kutsu etäyhteystapahtumaan 2.4.2020: Miten tehdään muovin suljettu kierto Helsingin seudulla? (muutama paikka vapaana)

Edelleenlähetetty Pääkaupunkiseudun Smart&Clean säätiön kutsu Urban Mill -verkostolle:

Miten kaikki muovi kiertää:
Aika: 2.4. 9.00 – 10.00 Liitythän mukaan jo klo 8.45. Esitykset alkavat klo 9.00
Paikka: Zoom etäyhteys, linkki toimitetaan ilmoittautuneille

Koronatilanteen vuoksi järjestämme tilaisuuden Zoom-etäyhteydellä. Ilmoittaudu mukaan tai vahvista aiempi ilmoittautumisesi alla olevasta linkistä. Zoom-kutsulinkki lähetetään vain ilmoittautuneille.

Pääkaupunkiseudulla vain kuusi prosenttia muovista kiertää uudelleen materiaaliksi. Tavoitteena on nostaa muovijätteen kierrätysaste 60 prosenttiin. Onnistuminen tässä saisi aikaan päästövähenemän, joka vastaa noin 80 000 pääkaupunkilaisen henkilökohtaisia CO2 päästöjä.

Haluatko sinä olla mukana rakentamassa tätä konkreettista muutosta kiertotalouteen?

Tervetuloa aamukahveille kuulemaan lisää kokonaisuudesta ja verkostoitumaan eri toimijoiden kanssa. Teoista ja rooleista keskustelemassa muun muassa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Fortumin Kierrätys- ja jäteliiketoiminnan johtaja Kalle Saarimaa ja Lassila & Tikanojan yhteiskuntasuhdejohtaja Jorma Mikkonen.

Smart & Clean – säätiö on talven aikana kerännyt dataa, analysoinut sitä ja tunnistanut vaikuttavimmat teot muovijätteen vähentämiseen, kierrätyksen lisäämiseen ja uusiomuovituotteiden kysynnän kasvattamiseen. Avainkumppanit ovat sitoutuneet kunnianhimoiseen tavoitteeseen – pakkausmuovin kierrätysaste nostetaan 50 prosenttiin ja muovin kokonaiskierrätysaste 20 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä. Tule kuulemaan ja keskustelemaan, miten tämä on mahdollista saavuttaa sekä miten sinä voisit tähän vaikuttavaan työhön osallistua.

Ohjelma:

Miten tehdään systeemisiä ilmastoratkaisuja? Esimerkki: Kaikki muovi kiertää
Iina Oilinki ja Jaana Pelkonen, Smart & Clean -säätiö.

Keskustelu:
Kaikki muovi kiertää: miten toteuttaa vaikuttavat teot – kuka tekee mitä?
Jukka Mäkelä, kaupunginjohtaja Espoo
Kalle Saarimaa, liiketoimintajohtaja Fortum
Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Lassila & Tikanoja
Loput keskustelijat varmistuvat myöhemmin

Lisätietoja tapahtumasta: Jaana Pelkonen jaana.pelkonen@smartclean.fi tai +358 40 540 9775

Tapahtuman tiedot:
Rekisteröidy: Avoin ilmoittautumislinkki
Tilaisuuden nimi: Miten toteutetaan muovin suljettu kierto
Paikka: Zoom-etäyhteys
Osoite: Zoom-kutsulinkki lähetetään vain ilmoittautuneille
Aika: 2.4.20209:00 – 10:00
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 31.3.2020 12:00

Zero Emission Day 21.9.2018 at Aalto University

Via Aalto Sustainability Hub:
Highschools of Espoo and CLC has organised an event celebrating the global Zero Emissions Day. It will take place in Aalto, Otakaari 1 on 21st of Sept. The event is open also for people interested in this urgently important topic, not only the higschool students. Feel free to spread the call!

ESPOON LUKIOT JA NOLLAPÄÄSTÖPÄIVÄ
Aika: Perjantai 21.9.2018 klo 9:30-11:30
Paikka: Aalto-yliopisto, sali U2, Otakaari 1, Espoo

09.30 Ilmoittautuminen & pieni tarjoilu
10.00 Espoon kaupungin tervehdys, YK:n SDG-edelläkävijyystyön vetäjä Elina Wanne
10.05 Petteri Taalas, pääsihteeri, WMO: Videotervehdys liittyen ilmaston nykytilaan
10.20 Jouni Keronen, toiminnanjohtaja, CLC: Mitä kansalainen voi tehdä päästöjen vähentämiseksi
10.30 Satu Vainio, toiminnanjohtaja, From Waste to Taste ry: Rumat porkkanat ja sinkkubanaanit – miten hyvä ruoka ei joudu hukkaan
10.40 Miguel Naranjo, UN Climate Change: The role of the United Nations in citizen engagement
10.55 Nuorten paneeli – Nollapäästöpäivän kilpailun voittajatöiden esittely
11:15 Nollapäästöpäivän kilpailun palkintojen jako, Ilkka Niemelä, rehtori, Aalto-yliopisto ja Miguel Naranjo, YK
11.30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuus on suunnattu Espoon lukiolaisille sekä kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kutsua saa mielellään välittää eteenpäin.

Ilmoittautumiset https://goo.gl/forms/zhFZQPRRSNDMmCd23

twitter: #NollaPäästöPäivä

Global Zero Emissions Day on September 21, 2018

The Global 24 hour Moratorium on the use of Fossil Fuels
http://zeroemissionsday.org/

Zero Emissions Day is coordinated in Finland by CLC, Climate Leadership Council. Aalto University is among the members.