Urban Millissä 2.3. järjestetyssä Asukasfoorumissa puitiin koulujen sisäilmaongelmia

asukasfoorumi1

Suur-Tapiolan Asukasfoorumi järjesti iltatilaisuuden Urban Millissä 2.3.2017. Aiheena oli koulujen sisäilmaongelmat. Urban Millin Scene tila täyttyi kiinnostuneista kuuluijoista ja keskustelijoista

Tilaisuden alustukset:

– Maija Lehtinen, tj, Espoon Tilapalvelut -liikelaitoksesta kertoi prosesseista, joita kehitetty peruskorjauksiin sekä tämän hetkisestä tilanteesta kouluissa ja päiväkodeissa.

– Mervi Ahola, asiantuntija Sisäilmayhdistyksestä valotti, miten huono sisä-ilma oireiluttaa ja sairastuttaa. Toiset reagoivat herkemmin kuin toiset, olemme kaikki yksilöitä.

– Rehtori Heikki Pihkala kertoi Tapiolan yläkoulun peruskorjauksesta

asukasfoorumi2Yhteenvetona kuulijan oli helppo todeta, että Espoon koulujen ja päiväkotien korjausvelka on todella valtava ja nykyisen suunnitelman varat eivät ole tilanteeseen nähden riittäviä!

Ongelman korjaamiseen tarvitaan kaupungin päättäjiltä tahtoa ja riittävä määrä korjausvaroja! Paneelikeskusteluun osallistuneet poliitikot – Pirjo Kemppi-Virtanen (kok), Maria Guzenina (sd), Tiina Elo (vihr) ja Jukka Kilpi (ps) – olivat yli puoluerajojen samaa mieltä. He ovat jopa taipuvaisia korvamerkitsemään Espoon koulujen peruskorjaukseen varoja, jotta peruskorjausurakka saadaan käyntiin eikä korjauksia jouduta hoitamaan hätätila-menettelyllä!

Jotta valtava korjausurakka onnistuisi, se edellyttää hyvää suunnittelua, tehokasta yhteistyötä eri toimijoiden kesken, asianmukaisia väistötiloja, kunnollista valvontaa ja laadukasta rakentamista. Tapiolan yläkoulun rehtori kertoi, miten Tapiolan yläkoulun korjausurakka sujui. Case Tapiolasta voi vielä parantaa – hyvä suunnittelu on ehdoton edellytys onnistumiselle.

Kaikki kansalaiset ymmärtävät, että hätätila-ratkaisut eivät tuo parasta lopputulosta.Tämän vuoksi tarvitaan nyt juuri tahtoa ja suurta rahallista panostusta, jotta Espoon lapset saavat kehittyä terveellisessä oppimisympäristössä ja heistä kasvaa uusi espoolainen sukupolvi, joista me vanhemmat ja opettajat voimme olla ylpeitä. Opettajille ja oppilaille kuuluu terve ja terveyttä ylläpitävä työympäristö.

Teksti: Suur-Tapiolan Asukasfoorumin valmisteluryhmä / Riia Dahlström

Kuvat:Joel Vanhanen

Design meets Biomaterials – Multidisciplinary Aalto course kick-off at Urban Mill today

chem-kurssiAalto University course CHEM-A1610 Design meets Biomaterials Kick-off lecture and mini exhibition at Urban Mill today. Professor Tapani Vuorinen and Dr. Tiina Härkäsalmi carrying pulp & micro- and nanocellulose material samples to the students.

luentopoyta

The course is part of CHEMARTS, a long-term strategic collaboration between two Aalto University schools, The School of Chemical Engineering (CHEM) and The School of Arts, Design and Architecture (ARTS). The schools merged their forces with the aim to invent new ways to harness wood and cellulose. The idea is to research the performance and design of advanced cellulosic materials for innovative uses. See http://chemarts.aalto.fi/

CHEMARTS student projects have inspired also the research collaboration for example Design Driven Value Chains in the World of Cellulose (DWoC) project. It is a multidisciplinary research collaboration project funded by Tekes (the Finnish Funding Agency for Innovation) focused on finding new and innovative applications for cellulosic materials. The DWoC project combines design thinking and design-driven prototyping with a strong competence in technology development. The project takes place 1.4.2013 – 31.3.2018.

Read more: http://cellulosefromfinland.fi/

Mylly täyttyi jälleen tutkijanaluista – järjestyksessään toinen koko perheen tiedepäivä innosti lapsia tieteen pariin

tiedepaiva-2Mylly täyttyi tänään nuorista tutkijanaluista kun järjestyksessään toinen TEKin Urban Millissä järjestämä koko perheen tiedepäivän innosti lapsiperheet sankoin joukoin Otaniemeen. Nuoret tutkijanalut pääsivät vanhempiensa seurassa tutustumaan tieteen saloihin, kokeilemaan ja oppimaan. Ensimmäinen tiedepäivä järjestettiin 28.1.

tutkijapii_header1Vielä meneillään olevassa ohjelmassa on toiminnallisia tiederasteja, joilla tehdään hauskoja tutkimuksia oikeilla tutkijavälineillä. Lisäksi ohjelmassa on erilaisia rakentelurasteja, Pokemon- ja Minecraft-teemaiset tiederastit, sekä Tutkija Piin Tiedeshow, jossa selviää Talent-ohjelmassa nähtyjen tiedetemppujen salaisuudet. Tarjolla on kahvia, limpparia, karkkeja ja pikkupurtavaa. Tapahtumasta saa tutkijavälineitä omaksi.

Nämä TEKin Uudenmaan alueen jäsenille perheineen suunnatut maksuttomat tilaisuudet ovat saavuttaneet suuren suosion. Kummatkin tapahtumat menivät täyteen ennätysajassa. Järjestäjänä toimi TEKin Uudenmaan aluetoimisto ja Tiedekerho.

Tapahtumat toteuttavat TEKin ja Urban Millin kumppanuutta, jonka puitteissa mm. pilotoidaan uudenlaisia yhteisöpalveluja Otaniemen alueella.

Urban Millin uutiskirje 22.2.2017

Tänään lähettämämme uutiskirjeen aiheet:

TULEVIA TAPAHTUMIA / KUTSUJA

  • 134. BisnesTreffit / BisnesDates @ Design Factory 24.2. klo 8-9
  • Suur-Tapiolan Asukasfoorumin tilaisuus 2.3. Urban Millissä klo 18-20. Teemana koulujen ja päiväkotien sisäilma
  • Metropolia Ammattikorkeakoulun robottiliikennetyöpaja Urban Millissä 21.3. klo 9-12
  • InnoFrugal conference in Wanha Satama, Helsinki April 24-25
  • Pääkaupunkiseudun kasvupolkuun hakuaikaa 15.3. asti
  • Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit -haku on auki 28.4. asti

UUTISIA URBAN MILLIN EKOSYSTEEMISTÄ

  • Valtioneuvoston selvityshanke: Innovaatioekosysteemit elinkeinoelämän ja tutkimuksen yhteistyön vahvistajina -raportti on julkaistu
  • Aallon geoinformatiikan maisteriopiskelijat voitokkaita innovaatiokilpailussa

 TIETOA URBAN MILLIN PALVELUISTA

  • Järjestä tapahtuma Urban Millissä!
  • Seuraa Urban Mill -blogeja
  • Urban Mill on myös Facebookissa

LUE KOKO UUTISKIRJE TÄSTÄ: Lue loppuun

Kutsu Suur-Tapiolan Asukasfoorumin tilaisuuteen 2.3.2017. Teemana koulujen ja päiväkotien sisäilma

asukasfoorumi-sisailma

SUUR-TAPIOLAN ASUKASFOORUMITILAISUUS

torstaina 2.3.2017 klo 18.00-20.00

klo 17.30 alkaen kahvitarjoilu

Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, 02150 ESPOO

  • Sisäilmaongelmat Tapiolan kouluissa ja päiväkodeissa, Maija Lehtinen, toimitusjohtaja, Espoon Tilapalvelut-liikelaitos
  • Huono sisäilma, mitä se meille tekee, Mervi Ahola, sisäilma-asiantuntija, Sisäilmayhdistys ry
  • Tapahtui Tapiolan koulussa, Heikki Pihkala, rehtori, Tapiolan koulu

Alustusten jälkeen kuntapääpäättäjien ja poliitikkojen paneelikeskustelu.

Tule kuulemaan ja keskustelemaan!

Järjestää: Suur-Tapiolan Asukasfoorumin valmisteluryhmä

https://www.facebook.com/SuurTapiolanAsukasfoorumi

koulukuva

Innovaatioekosysteemit elinkeinoelämän ja tutkimuksen yhteistyön vahvistajina

Ramboll Consulting, 4Front, Urban Mill, Bird&Bird ja VPSolutio:
Tietokayttoon.fi – VNK:n raportti julkaistuAntti Kaihovaara, Katri Haila, Kirsi Noro, Vesa Salminen, Valtteri Härmälä, Kimmo Halme, Kari Mikkelä, Veli-Pekka Saarnivaara, Henrik Pekkala



Valtioneuvoston kanslia, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisu 28/2017;
Sivumäärä: 136, ISSN Web: 2342-6799, ISBN Web: 978-952-287-366-8

 

Ekosysteeminen ajattelutapa yrityspalveluiden kehittämiseen!

Erilaisten ekosysteemien merkitys elinkeinoelämän ja innovaatiotoiminnan kehittymiselle on tärkeä. Talouden uudistumisessa keskeisessä asemassa ovat uudet innovaatiot. Tiedon määrän ja saatavuuden nopea kasvu, viestintäteknologian kehitys sekä arvoverkostojen globalisoituminen ovat muuttaneet innovaatiotoimintaa. Nämä kehityskulut ovat vahvistaneet yhteistyön ja avoimuuden merkitystä innovaatiotoiminnassa. Uudet ideat jalostuvat uusiksi tuotteiksi ja palveluiksi yhä useammin verkostomaisesti usean eri toimijan vuorovaikutuksessa. Näitä eri toimijoiden muodostamia tiiviitä, keskinäisriippuvuuksiin perustuvia yhteistyöverkostoja kutsutaan ekosysteemeiksi.

Tässä raportissa tarkastellaan ekosysteemien kehitystä ja sisäistä dynamiikkaa. Tapaustutkimuskohteina ovat olleet neljä kansantaloudellisesti merkittävää ekosysteemiämme (Metsäala, Digiala, Terveysala ja CleanTech). Raportissa on lisäksi selvitetty erityyppisten yrityspalvelujen merkitystä ekosysteemien kehitykselle kansallisten ja kansainvälisten tapaustutkimusten avulla.

Tehty selvitys tukee näkemystä siitä, että Suomeen on kehittynyt ja kehittymässä hyvin toimivia elinkeino- ja innovaatioekosysteemejä. Julkisella sektorilla on suuri merkitys ekosysteemien kehittämisessä. Ekosysteemien tukeminen edellyttää julkiselta sektorilta kuitenkin tulevaisuudessa uudistumiskykyä ja ekosysteemisen ajattelun lisäämistä.
Erityisesti yrityspalveluiden tulee uudistua ekosysteemisiksi yrityspalveluiksi. Käynnissä oleva kasvupalvelu- ja maakuntauudistus tarjoavat otollisen tilaisuuden koko yrityspalvelujärjestelmän tarkasteluun siten, että se huomioi nykyistä paremmin tässä raportissa käsitellyt ekosysteemien kehittämiseen liittyvät aasteet ja näkökulmat.

100 hyvää Suomesta – yleisöäänestys alkoi tänään 15.2

1header-logo00 hyvää Suomesta tuo suomalaiset pienyritykset ja niiden tuotteet ja palvelut mukaan juhlavuoden tarjontaan. Kampanjassa haetaan sataa Suomi 100 -tuotetta tai palvelua juhlistamaan satavuotiasta itsenäistä Suomea.

Valinta tapahtuu 202 ehdokkaan joukosta yleisöäänestyksellä.

Kaikki ohjelman hakuehdot täyttäneet 202 ehdokasta on esitelty verkossa osoitteessa 100hyvaasuomesta.fi.

Äänestää voi vain kerran. Mikä on mielestäsi Suomi Finland 100 -tunnuksen arvoinen?

Toimi nopeasti, sillä äänestys sulkeutuu, kun sata ensimmäistä tuotetta tai palvelua on saanut sata ääntä tai viimeistään 28.2.2017 klo 24.

Lisätietoja: http://suomifinland100.fi/news/100-hyvaa-suomesta-aanestys-alkaa-15-2/

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit -haku 1.2.2017 – 28.04.2017

smart_banneri_iso-7613

Tekesin uutisia 15.2.

Alustatalouden liiketoimintakärjet ja ekosysteemit -haku

Tekesin Innovatiiviset kaupungit (INKA) -ohjelma avaa rahoitushaun alustatalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien kehittämiseksi. Alustatalouden uusien liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haussa haetaan liiketoimintakärkiä, joilla on merkittävä kansainvälinen markkinapotentiaali ja tarve, sekä näiden kehittymiseksi tarvittavia eri toimijoiden muodostamia liiketoimintaekosysteemejä.

Haussa rahoitetaan yritystä, yhdistystä tai säätiötä, joka verkottaa toimijoita valitun liiketoimintakärjen ympärille ja vie ekosysteemin kehitystä eteenpäin kohti yhteistä tavoitetta. Haun tarkoituksena on synnyttää avoimia kehitysalustoja, joissa yritykset pääsevät kehittämään ja testaamaan ratkaisujaan todellisessa käyttöympäristössä. Tekes järjestää haun infotilaisuuden Helsingissä torstaina 16.02.2017 klo 9.00-12.30

Lisätietoa ja ilmoittautuminen tilaisuuteen: https://tapahtumat.tekes.fi/tapahtuma/smart

Kaupunkimallinnuksen ohjekirja

Buildingsmart.fi sivuille työstetään kaupunkimallinnuksen ohjekirjaa. Tekstien työstämiseen ja kommentointiin voivat osallistua vapaasti kaikki kiinnostuneet. Kutakin sivua voi kommentoida ja ehdottaa täydennyksiä sivulla olevan linkin kautta. Ohjekirjan ensimmäinen versio viimeistellään julkaisukuntoon elokuun 2016 aikana, mutta ohjekirjan aineistoja on tarkoitus päivittää tarpeen mukaan myös tämän jälkeen. Ensimmäisen version jukaisusta on vastannut Pasi Lappalainen, pasi.lappalainen(at)nostoconsulting.fi.

Työskentelyä koordinoi bSF-kaupunkiryhmä yhdessä Kuntien paikkatiedon yhteistyöryhmän kanssa. Lisätietoa saat ryhmien puheenjohtajilta, anssi.savisalo(at)sito.fi, matti.holopainen(at)kuntaliitto.fi.

Ohjekirjasivuston tekninen kuvaus ja ohjeet löytyvät täältä.

TÖRMÄÄMÖ 17.2. – Teemana D9

Valtiokonttoriin perustettu D9- tiimi tukee digitalisaatiohankkeiden läpivientiä ja digiloikan tekijöitä käytännön työssä. Tiimin tehtävä on vauhdittaa julkisten palveluiden uudistumista asiakasläh…

Lähde: TÖRMÄÄMÖ 17.2. – Teemana D9