Urban Millin pioneeritoimijoita valittu Suomen Akatemian huippuyksikköön

Suomen Akatemia on valinnut uudet huippuyksiköt ohjelmakaudelle 2014 – 2019. Mukaan valittiin 14 yksikköä, joissa työskentelee tutkimusryhmiä 12 yliopistosta tai tutkimuslaitoksesta. Kauden kolmelle ensimmäiselle vuodelle rahoitusta yhteensä 45 miljoonaa euroa. Valitut yksiköt edustavat oman alansa tutkimuksen kansainvälistä kärkeä. Huippuyksikköhakuun tuli yhteensä 128 aiehakemusta, joista varsinaiseen hakuun kutsuttiin 34 hakijaa. Hakemukset arvioitiin kansainvälisissä arviointipaneeleissa.

Aalto-yliopisto on mukana Juha Hyypän (Geodeettinen laitos) johtamassa Laserkeilauksen huippuyksikössä, jossa tutkimukseen osallistuu TkT Hannu Hyypän johtama tutkimusryhmä Insinööritieteiden korkeakoulusta ja prof. Markus Holopaisen ryhmä HY:stä ja aka.prof. Kostamovaaran ryhmä Oulun Yliopistosta.

Hannu Hyypän ryhmä on myös Urban Millin pioneeritoimija. RYM Oy:n Energizing Urban Ecosystems -tutkimusohjelmassa ryhmä vetää alueellisen tietomallintamisen osa-aluetta.

Linkki Akatemian uutissivulle: http://www.aka.fi/fi/A/Suomen-Akatemia/Mediapalvelut/Tiedotteet1/Suomen-Akatemia-valitsi-14-uutta-tutkimuksen-huippuyksikkoa/

Linkki Aalto-yliopiston uutissivulle: http://www.aalto.fi/fi/current/news/view/2013-06-04/

Innovation Garden –alue loistokas malli uudenlaisesta tilasta

EU on matkalla kohti älykästä erikoistumista, joka hyödyntää alueiden monimuotoisuutta ja vahvistaa niille omaleimaista tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan osaamista. Näin on mahdollista luoda vahvoja alueellisia toimijoita, jotka pärjäävät yhä kovenevassa kilpailussa. Resurssien ollessa rajalliset tämä tarkoittaa myös yhteistyön syventämistä niin alueellisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Miten päästä älykehityksen edelläkävijäksi? Mikä on paikallisten alueiden rooli? EU-alueiden päättäjät pohtivat näitä kysymyksiä. Huhtikuisessa tilaisuudessa, Espoon Otaniemessä, lähes sata EU:n Alueiden komitean tutkimus- ja koulutusasioita käsittelevän valiokunnan, EDUCin, jäseninä olevaa maaherraa, kaupunginjohtajaa ja muuta aluepäättäjää.  Urban Mill oli yksi tutustumiskohde.

Tilaisuudesta Aalto-yliopistossa vastannut  Alueiden komitean jäsen Markku Markkula johdatti yleisön virtuaalimaailman keinoin siihen, miten innovatiivisuus näkyy tällä hetkellä Helsingin metropolialueella.  Seminaariyleisö sai vierailla virtuaalisesti mallinnetussa Otaniemessä, jonka innovatiivista toimintaa esiteltiin mm. Design Factoryn ja Start up Saunan kautta.

markku_markkula_kuva_tuula_palaste.jpg

Esimerkkinä konkreettisesta tilasta, jossa on mahdollisuus luoda uutta tuotiin esille Aallon Innovation Garden –alue. Alueella sijaitsevat Aalto Design Factory, Start up Sauna ja vasta perustettu Urban Mill, joka kokoaa yhteen kaupunkikehityksen tutkimustoimintaa sekä joka paikassa läsnä olevan tietotekniikan, urbaanit palvelut, ja niiden tutkijat ja käyttäjät.

EU:n aluepäättäjät tutustuivat myös käytännössä Aallon Innovation Garden –alueen toimintaan. Muita erityistä ihastusta herättäneitä vierailukohteita olivat AppCampus ja Rovio. Kokonaisuus herätti paljon positiivista huomiota EU-vieraiden keskuudessa, ja nähtiin esimerkkinä siitä, minkälaista osaamista voidaan viedä maailmalle. Yleinen toteamus olikin ”nyt oivallan mikä innovaatioekosysteemi on”.

Lue lisää Aallon sivuilta!

Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen avoimet ovet -tilaisuus Urban Millissä 13.6. klo 15 ->

Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen väkeä on tulossa tutustumaan Urban Milliin torstaina 13.6. klo. 15 alkaen ja iltaa voi jatkaa pitkällekin. Tule sinäkin paikalle!

Lisätietoa: Meiri Siivola, Otaniemien alueen arkkitehti, Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, meiri.siivola(at)espoo.fi

Visiteurs du Québec enthousiastes au Urban Mill – Enthousiastic guest from Québec at Urban Mill

Des invités du Québec (Canada) ont visité le Urban Mill a l’aube d’un démarrage de leur Living Lab a Riviere-du-Loup. Des partenariats vont assurément émerger de ces rencontres.

Guest from Québec (Canada) visited the Urban Mill at the dawn of their Living Lab Start up in Riviere du Loup. Partnerships could surely emerge from these meetings.

IMG_9910

From left: Dominic Lapointe, PhD in regional development, Director of REDB (Network of expertise in Bioenergy) and Research professional for Riviere-du-Loup community college; André Gobeil, Director of continuous studies, Riviere-du-Loup community college; Lars Miikki, Urban Miller, Regional Innovation Ecosystem development and liaison, Urban Mill.

.

TEKin kokoomusvaikuttajat tutustuivat Urban Milliin

Tekniikan Akateemisten liiton kokoomusvaikuttajat vierailivat 4.6. ”Aalto Innovation Gardenissa” tutustuen Urban Millin, Startup Saunan ja Aalto Design Factoryn toimintaan. Tustumiskierroksen jälkeen Urban Millissä pidetyn työpajan fokuksena oli TEKin uudessa 2020-strategiassa tavoitteeksi asetettu kilpailukykyinen innovaatioympäristö. Työpajan avasi TEKin valtuuston suurimman ryhmän puheenjohtaja Ari Anttila (kok).

Tilaisuudessa kuultiin Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän ja Aalto-yliopiston kehitysjohtaja Jari Jokisen puheenvuorot siitä, miten Otaniemen, Keilaniemen ja Tapiolan muodostamasta ns. T3-alueesta muodostuu sekä kansallisesti että kansainvälisesti merkittävä ja tutkimus- ja kehitysympäristö, jonka avulla voidaan vastata kaupunkien kasvaviin haasteisiin. Kumpikin peräänkuulutti toimintakulttuurin muutosta ja nykyistä toimivampia tapoja tehdä yhteistyötä eri toimijoiden kesken. ”Sekä isot että pienet yritykset mutta aivan erityisesti käyttäjät, niin kuin Urban Millissä, on saatava mukaan”, Mäkelä linjasi.

TEKin hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström (kok) totesi omassa puheenvuorossaan, että TEKin uusi 2020 strategia antaa sekin nyt mahdollisuuden ajattelutavan ja toimintatapojen muutokseen: ”Strategian laatiminen tehtiin pitkän kaavan mukaan, jotta aidosti voitiin osallistaa kaikki toimijat ja rakentaa yhteinen käsitys mitä haluamme yhdessä tehdä ja aikaansaada seuraavien vuosien aikana. Nyt on aika lähteä viemään strategiaa käytäntöön”.

TEKin teknologiavaliokunnan puheenjohtaja Jarmo Hallikaksen (kok) puheenvuoro käsitteli pääkaupunkiseudun ICT-klusterin kehittämistä ja kilpailukykyä Suomen ja TEKkiläisen näkökulmasta.

Opiskelijanäkökulmaa toi Kokoomusteekkarien hallituksen varapuheenjohtaja Jyri Tiimonen, joka ehdotti opiskelijoiden ja valmistuneiden yhteiseksi ponnistukseksi T3-alueen saamista sellaiseksi kokeilualueeksi, jossa olisi lupa kokeilla kokonaan uudenlaisia kaupunkiratkaisuja.

Työpajassa todettiin, että yhteiskunnassa peräänkuulutetaan nyt testialustoja, rohkeita kokeiluja ja kokeilualueita, mutta onko meillä käytännön mahdollisuuksia ja välineitä niiden toteuttamiseen? Voisiko T3-alue toimia ”kokeilualueiden kokeilualueena”? Miten TEK voisi edistää ja olla jäsenineen osa tällaista alustaa?

IMG_9901 IMG_9857 IMG_9864 IMG_9870b

Seminaari Millissä: EU:n Horisontti 2020 & rakennerahoitus & älykäs erikoistuminen 11.6.2013

European Civic University Research Initiative järjestää seminaarin “EU Horizon 2020 & Structural Funds & Smart Specialisation” Urban Millissä tiistaina 11.06.2013 klo 08:30 – 17:00.

Seminaari on avoin kaikille Aallon tutkijoille ja muulle henkilökunnalle, jotka ovat haluavat olla mukana innovoimassa älykkäitä alueita ja kuulla EU-rahoituksen uusista mahdollisuuksista.

Iltapäivän työpajassa vierailevat kansallisen Innovaatioverkoston toimijat eri puolilta Suomea. http://www.innovaatioverkosto.fi/

Tilaisuuden pääpuhujana on John Goddard Newcastlen yliopistosta.

Ilmoittaudu mukaan >>

Tapahtumatiedot englanniksi Aallon sivuilta tästä!

Lue loppuun

RYM SHOK’s Urban Mill ja FIMECC Factory people met and prepared collaboration!

Urban Mill and FIMECC Factory people met on Thu 23.5. in Tampere.

Dialogue concerning deeper cross-SHOK collaboration between these two pioneering co-working spaces was initiated. Both actors see that co-working space and event sharing is efficient way to enhance cross-SHOK collaboration.

Urban Mill promised to host an event for all shared infrastucture initiatives of the Finnish SHOK’s.

FIMECC Factory is a collaborative effort between Hermia Ltd, Tampere University of Technology and FIMECC – Finnish Metals and Engineering Competence Cluster.

FIMECC Factory: http://www.fimecc.com/content/fimecc-factory

Hermia Ltd: http://www.hermia.fi/in_english/

Tampere University of Technolog:  http://www.tut.fi/en/

Image

”FIMECC Factory is a  tool in Tampere – like Urban Mill in Otaniemi – for research programs that brings people together to create results effectively.  FIMECC Factory is working space which is designated for FIMECC Program people to work together, located on TUT campus in Tampere.

In FIMECC Factory context working together is not restricted to meetings and seminars but longer lasting periods of group work and groups can work one day, one week or months together. The idea behind is that cooperation between people from different organizations can be improved when they sit and work in same space and learn from each other.”

Otarannan kaavaa pohdittiin asukastapaamisessa

Aluearkkitehti Meiri Siivola aloitti 21.5. illalla Otaniemen alueen asukastapaamiset Urban Cornerissa. Ensimmäisessä tapaamisessa pohdittiin Otarannan kaavaa.

Otaniemen asukkaille naapurissa ja luovassa ympäristössä kokoontuminen madaltaa kynnystä ja motivaatiota vaikuttaa kaava-asioihin. Illan dialogi oli rakentavaa ja uusia  näkökulmia nousi suunnittelupöydälle.

IMG_2955

”Kun Espoon omat tietojärjestelmäratkaisut alkavat pian toimia Urban Millissäkin, niin voin työskennellä ja olla asukkaiden tavattavissa useammin täällä Otanimessä”,  lupasi Meiri Siivola.

Linkki

SomeTime 2013 Urban Millissä 18.5.2013! NYT!

SomeTime on avoin, yhteisöllisesti, itseorganisoituvasti ja talkoohengellä järjestettävä tapahtuma, jonka suunnitteluun ja toteuttamiseen voivat kaikki halukkaat tulla mukaan. SoMeTime kokoaa suomalaiset sosiaalisen median aktiivikäyttäjät ja vaikuttajat verkostoitumaan ja ideoimaan sosiaalisen median käyttötapoja.

Etusivu

NYT! Lähi- ja etäsessiot klo 10-17  myös Urban Millissä:

http://bambuser.com/channel/somecave

http://sometime.fi/etana/#tilastriimit

 

DSC_1085

SomeTime järjestettiin ensimmäistä kertaan 2010, jolloin 150+ verkkotuttua näki toisensa. Vuonna 2011 osallistujia kaksipäiväisessä tapahtumakokoontumisessa oli 250. Osallitujat on kutsuttu mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan. Jokainen voi osallistua omalla tavallaan.

Euro Cities Collaboration Platform 2013 Millillä

Espoon kaupungin kansainvälistä yhteistyötä koordinoiva Glen Gassen ja Otaniemi Marketing Oy:n Ari Huczkowski toivat Euro Cities Cooperation Platform 2013 -tapahtuman osallistujat tutustumaan Active Life Villagen, Helsinki on Tiresin (HoT) ja Urban Millin toimintaa.

Design Factoryn PDP-kurssilla kehitetty HoT pyöräkeskuskonsepti kiinnosti erityisesti kaupunkeja, mm. pyöräilykaupunki Amsterdamin edustajat halusivat aloittaa yhteistyökeskustelut HoT:n vetäjän Veera Suomalaisen kanssa.

IMG_2936

Ulkomaalaisia delegaatiota vierailee Millissä joka viikko. ”Urban Mill on yksi niistä Otaniemen viidestä kuumasta kohteesta, jotka kiinnostavat useita ulkomaalaisia vieraitamme”, kertoi  Ari Huczkowski. Myös muissa Otaniemen Innovation Gardenin kohteissa, kuten Design Factorylla ja Startup Saunassa, riittää vierailijoita.