Espoo-mitalit jaettiin itsenäisyyspäivänä – Urban Mill sai tunnustusta

Espoon ja Aalto-yliopiston yhteistyönä syntynyt Urban Mill täyttää pian viisi vuotta. Se on tuonut Otaniemeen 100.000 yrittäjähenkistä ihmistä, 3.000 tapahtumaa ja 100 kehittäjätiimiä rikastuttamaan alueen innovaatiotoimintaa. Yrittäjyyttä tukeneet ja alueen yhteiskehittämistä orkestroineet urbaanit myllärit Kari Mikkelä ja Lars Miikki palkittiin itsenäisyyspäivänä Espoo-mitaleilla Suomi100-hengessä.

Aalto-yliopisto ja Urban Mill Espoo Areenalla. Kuvassa vasemmalta valtuutettu Anna Rukko, Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä, Urban Millin tuottajat Kari Mikkelä ja Lars Miikki sekä kansanedustaja Sanna Lauslahti. Kuva: Markku Markkula

Espoon kaupungin tiedote 6.12.2017: 

Espoon kaupungin Suomi100-itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa Espoo Metro Areenalla jaettiin perinteiseen tapaan Espoo-mitalit. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jyrki Kasvi ja kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ojensivat vuoden 2017 mitalit 15 ansioituneelle henkilölle. Mitali on kiitos ja kannustus Espoon hyväksi tehdystä työstä.

Mitalitaiteilija Kauko Räsäsen suunnittelemaa Espoo-mitalia on jaettu vuodesta 1972 alkaen. Mitalin saajia on vuosien saatossa ollut kaikkiaan yli 500.

Valtuuston puheenjohtaja Jyrki Kasvi ja kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä jakoivat Espoo-mitalit.

Espoo-mitalit 2017

Mitalitoimikunta on myöntänyt Espoo-mitalin seuraaville henkilöille tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta kaupungin hyväksi.

FC Hongan naisten joukkueen kapteeni Anna Auvisen johdolla joukkue toi naisten jalkapallon Suomen mestaruuden 2017 Espoolle.

Kanadanranskalainen, espoolaistunut Andre Noël Chaker on esiintymisillään ja kirjoituksillaan havahduttanut näkemään suomalaisuuden omaperäiset arvot ja toimintatavat kilpailuetuna.

Valokuvaaja, toimittaja Mauritz Hellström on kuvittanut Espoon kaupungin kasvutarinaa vuosikymmenten ajan. Hän on taltioinut niin espoolaisen arjen ja juhlan kuin rakentamista ja luontoakin.

Yrittäjä Pertti Itkonen on vuosien työllä rakentanut Tapiolan golfkentän Mankkaan entiselle kaatopaikka-alueelle. Nyt alue on saatu hyöty- ja hyvinvointikäyttöön sekä golfaajille että muille.

Espoon Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Seppo Kallio on kehittänyt kaupungin vuokra-asuntopalveluja vastuullisesti. Edelläkävijäratkaisut ovat säästäneet energiaa ja luoneet kestävää asumista.

Asukasaktiivi Raimo Kukko on ollut kehittämässä asukastoimintaa jo 70-luvulta lähtien. Hän on ollut mukana mm. Espoon Kaupunginosayhdistysten liiton sekä Espoon Omakotiyhdistysten keskusliiton toiminnassa. Hänet on aiemmin palkittu Espoon kotiseutukummin arvonimellä.

Kauppatieteiden maisteri, hallintotieteiden tohtori, kansanedustaja Sanna Lauslahti on toiminut 13 vuotta Espoon valtuutettuna. Hän toimii kolmatta kautta opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtajana.

Otaniemessä toimivan Urban Millin vetäjät Lars Miikki ja Kari Mikkelä ovat väsymättä ja horjumattoman optimistisina työskennelleet Espoon yritys- ja innovaatioekosysteemin kehittämiseksi jo vuosikymmeniä.

Aalto-yliopiston rehtori, professori, tekniikan tohtori Ilkka Niemelä nimitettiin tehtäväänsä 2017 heinäkuusta. Hän on toiminut tietojenkäsittelytekniikan professorina, vararehtorina ja rehtorin sijaisena. Hänellä on useita akateemisia luottamustehtäviä ja hän on toiminut myös vaativissa kansainvälisissä tutkimustehtävissä.

Hyväntekijä Anna Rukko on kerännyt rahaa uudelle lastensairaalalle myymällä itse tekemiään koruja. Hän on saanut useita valtakunnallisia tunnustuksia ja tänä vuonna hänet on valittu kymmenen parhaan joukkoon Nuorkauppakamareiden kansainvälisessä Ten Outstanding Young Persons -kilpailussa. Hän on myös Espoon valtuuston jäsen.

Erityisasiantuntija Pirkko Sillanpää on työskennellyt Espoon kaupunginmuseossa lähes 40 vuotta. Hän on tehnyt myös pyyteetöntä vapaaehtoistyötä useissa espoolaisissa järjestöissä, mm. Keski-Espoo Seuran perustajajäsenenä sekä Keski-Espoon Sanomien päätoimittajana.

Suomenruotsalainen laulaja ja näyttelijä Benny Törnroos on tehnyt radio- ja televisio-ohjelmia ruotsiksi sekä musiikkia lapsille ja aikuisille. Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan tunnuskappale on hänen tunnetuin kappaleensa. Törnroos on myös monta kertaa osallistunut Espoon ”Kulturen vid ån” -tapahtumaan.

Diplomikauppias, talousneuvos Heimo Välinen on ruokalahjoitusten ja ruokahävikin vähentämisen pioneeri ensin kaupassaan Soukassa ja sittemmin Espoonlahdessa. Viime vuonna vapaaehtoisten avulla tarvitseville jaettiin noin 15 000 kassillista lähellä viimeistä käyttöpäivää olevia ruokatuotteita.

Sairaanhoitaja, aluetoimitsija Johanna Värmälä on toiminut 17 vuotta Espoon valtuustossa sekä kaksi valtuustokautta sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana.

Vuoden 2017 Espoo-mitalistit vasemmalta Johanna Värmälä, Heimo Välinen, Benny Törnroos, Pirkko Sillanpää, Anna Rukko, Ilkka Niemelä, Kari Mikkelä, Lars Miikki, Sanna Lauslahti, Raimo Kukko, Seppo Kallio, Pertti Itkonen, Mauritz Hellström, Andre Noêl Chaker ja Anna Auvinen

Espoo-mitali lisätietoa.

Päiväkotilapset osallistuivat uuden kaupunkiviljelmän perustamistalkoisiin Otaniemen Innovation Alleylla

Espoo Innovation Gardenissa kasvaa uusi sukupolvi innokkaita kestävän kaupunkikehityksen pioneereja.

Aalto-yliopiston kampusalueella sijaitsevassa Urban Millissä toimivat kaupunkiviljelyaktiivit kutsuivat Otaniemen Servin-Maijan päiväkodin lapsia mukaan uuden laatikkoviljelmän perustamistalkoisiin Urban Millin korttelin eli Innovation Alleyn sisäpihan laidalle.

Kokeilulla on tarkoitus osoittaa, kuinka vajaakäytössä olevia alueita voidaan elävöittää ja luoda samalla yhteisöllistä sekä kestävää kehitystä edistävää toimintaa. Viljelylaarit on helppo rakentaa käytetyistä kuormalavoista, ja niitä voidaan tarvittaessa siirtää. Niitä ei ole siis välttämättä tarkoitettu pysyviksi, vaan tarkoitus on osoittaa osallistavan kokeilun kautta miten kaupunkitilaa voi paremmin hyödyntää.Päiväkotilapset saivat kylvön päätteeksi Espoon innovaatiopuutarhurimerkit Urban Millin Lars Miikiltä.

Kokeiluun toteuttamiseen osallistuu Urban Mill ja Servin-Maijan päiväkoti. Projekti on avoin kaikille halukkaille, jotka haluavat tulla mukaan kehittämään ja kokeilemaan. Myös uudet ideat ovat tervetulleita!

Lisätietoja: Petri Kangassalo, etunimi.sukunimi@aalto.fi, p. 0400-856352

Teksti ja kuvat: Petri Kangassalo ja Lars Miikki

Innovators from Germany experienced Urban Mill and invite to join Smart City Co-creative Network meetups in Berlin

“Last week we accidentally stumbled into Urban Mill (while visiting our design thinking colleagues at Design Factory) to find ourselves in a future vision of our own young startup in Berlin.

We -Tassilo & Mehdi- from SechsGrad do and spark user-centric innovation for smart city projects. Since november we are free to work for ourselves full-time, and our network is constantly expanding, as every week we host an open workshop on a different smart city topic.

So when Lars Miikki received us and showed us around at Urban Mill, we experienced how this approach can lead to such an awesome place of co-creation.

WP_20150508_016

Not only did we gain a lot of self-confidence for our own project from that conversation, but also could enjoy the Finnish way of being friendly, open and efficient at the same time. Kiitos, Lars! We hope and work for future cooperation. And if anyone interested in smart cities and human-centered innovation comes to Berlin, you are most welcome to join one of our meetups: http://www.meetup.com/Smart-City-Co-Creative-Network/

All the best,

Tassilo Weber & Mehdi Javadi”