|
Culminatum –seminaari 29.8. Urban Millissä: Rakennetun ympäristön viheralueet tarjoavat kaupunkilaisille mahdollisuuksia virkistäytymiseen sekä hyvinvoinnin ja kunnon ylläpitämiseen, mutta myös parantavat ilman laatua, vähentävät melua ja tulvia. Suomessa on pitkä perinne viheralueiden säilyttämisestä kaupunkiympäristössä, mutta tiivistyvän kaupunkirakenteen myötä on jouduttu etsimään uusia viherratkaisuja viihtyisän kaupunkiympäristön säilyttämiseksi. Alueet toisiinsa sitova täydennysrakentaminen tarjoaa uudenlaisia vaihtoehtoja asumiseen, sen kautta voidaan muuttaa kaupunkirakennetta ja tehdä lähiöistä houkuttelevampia. Samalla omaehtoisesti syntyvälle kaupunkiluonnolle ja rakennetuille viherympäristöille on varattava tilaa asumisen ja toimitilarakentamisen itsessään ja tai sen välittömässä läheisyydessä erityisenä lähiviherrakenteena. Culminatum Innovationin Uudenmaan asumisen osaamiskeskuksen ja valtakunnallisen maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämisverkoston eli MAL-verkoston 29.8.2013 järjestämä ”Viihtyisä ja vihreä kaupunki – lähiviherrakenteella lisäarvoa tiivistyvään rakennettuun ympäristöön” -yhteisseminaari kokosi Otaniemen Urban Milliin noin 70 kaupunkisuunnittelusta kiinnostunutta kuulijaa. Tilaisuus päätti Uudenmaan asumisen osaamiskeskuksen järjestämien aluekehittämisen seminaarien sarjan.
Päivän keskusteluissa korostui, että viher- ja kaupunkirakenteen suunnittelussa tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä ja eri alojen osaajia. Lisäksi suunnittelun yhteys laajempaan kaupunkisuunnitteluun ja kaupunkikehittämiseen on nostettava esille. Kuulijoiden joukossa koettiin myös jatkossa tärkeäksi nostaa esiin aihepiirin ajankohtaisia haasteita ja onnistuneita hankkeita sekä edistää vuoropuhelua alan toimijoiden välillä.
”Urbaani Onni -tutkimushankkeessamme on havaittu, että luonnon läheisyys on suomalaisille edelleen tärkeä arvo”, kertoi Aalto-yliopiston erikoistutkija Marketta Kyttä. Tärkeimmäksi arvoksi tutkimukseen osallistuneet rankkasivat ympäristön kauneuden. Usein Suomessa puolustetaan väljää kaupunkirakennetta perustelemalla sen parantavan asukkaiden hyvinvointia, näin ei kuitenkaan Kytän tutkimuksen mukaan ole, vaan tiiviydelle ja viihtymiselle on löydettävissä jonkinlaiset optimiarvojen vaihteluväli.
Tutkija Ari Jokinen Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulusta korosti urbaanin viherrakenteen prosessinomaista kehittymistä sekä kaupungin ja urbaaniluonnon yhteen nivoutumista: kaupunki tuottaa uutta luontoympäristöä ja urbaani luontoympäristö lisää viihtyisyyttä. Jokisen mukaan voidaan puhua hybridiluonnosta, jossa asukkaiden ja kaupunkilaisten toimilla on suuri merkitys. Tällöin asukkaiden omaehtoiset urbaanit viherympäristöt ja kaupunkiviljelyalueet voivat korvata rakennettuja yhteneväisiä viheralueita.
Tutkimustiedon lisäksi seminaarissa kuultiin esimerkkejä kaupunkisuunnittelun keinoista nostaa mikroviherrakennetta kortteli- ja tonttisuunnitteluun. Pirjo Sanaksenaho Aallosta esitteli opiskelijatyönä tehtyjä suunnitelmia townhouse-kaupunkipientaloista ja niiden potentiaalia sekä kaupunkirakenteen tiivistämisessä että viherrakenteiden sisällyttämisessä osaksi arkkitehtuuria. Elina Kataja Tengbom Eriksson Arkkitehdeiltä kertoi täydennysrakentamisen haasteista ja asukkaiden viherympäristösuhteesta Tampereen Tesoman kehittämishankkeissa. Maria Silvast Lahden kaupungilta painotti vihersuunnittelun roolia valtuustokausittain päivitettävässä yleiskaavassa, kaupunkikuvaa ja viherrakenteita käsittelevissä ohjelmissa, esim. Lahden Green City -ohjelmassa. Mari Ariluoma Sitosta esitti uusia avauksia kaupunkivihreän edistämiseen, kuten vihertehokkuuden kerroinlaskentaa rakentamisessa. Paneelikeskustelussa käsiteltiin lähiviherrakentamisen mahdollisuuksia, käytännön haasteita ja ongelmanratkaisuja sekä sitä, mistä viihtyisä ja vihreä ympäristö koostuu.
Seminaarin jälkeen osallistujat pääsivät jalkautumaan konkreettisesti pääkaupunkiseudun kaupunkisuunnittelun kohteisiin. Eksursio käynnistyi tutustumisella Urban Milliin, jonka tavoitteena on rakentaa urbaanien innovaatioiden luomisen uutta keskiötä Otaniemeen. Otaniemestä matka jatkui bussilla Pasilassa sijaitsevan Dodo ry:n Kääntöpöydän kautta Helsingin Kalasataman alueelle, jossa tutustuttiin erityisesti Teurastamon alueeseen. ”Jatkuvasti rakentuva, pysyvästi keskeneräinen” Teurastamon alue tarjoaa kaupunkilaisten käyttöön ravintoloiden ja kulttuuritapahtumien lisäksi mm. vapaan piha-alueen, jossa voi järjestää tapahtumia, harrastaa kaupunkiviljelyä tai muuten vain viettää aikaa. Päivä päättyi kävelyllä Arabianrannan alueella, jossa asumisen laatua ja asukkaiden viihtyvyyttä on alusta asti lisätty taiteen keinoin ja panostamalla lähiympäristön estetiikkaan, myös viheristutuksiin ja rantavyöhykkeeseen. Ekskursiolla oppaana toimi arkkitehti Salla Hoppu Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastosta.
Lisätiedot:Laura Nurmi, laura.nurmi at culminatum.fi |
Category Archives: Verkosto
Multipurpose service platform for city modeling – now at Urban Mill!
The Meshmoon service platform created by Adminotech Oy, located in Kempele, Finland, is a success story of multidisciplinary research cooperation. The EUE program has provided a splendid opportunity for customer-driven and user-centric development of virtual environments. Now development work will be done even closer to customers – Adminotech has opened its Otaniemi offIce at Urban Mill.
Virtual reality environments have been used in modeling, education and entertainment already for many years, but the technological development of the last few years has enabled exploiting applications in new ways. Great strides in display and control technology have provided us technology suitable for interworking and communication which is presently also gaining ground in mobile environments.
Adminotech Oy specializes in the development of virtual reality systems aimed for use by businesses and educational establishments. The Meshmoon 3D application hosting service has quickly gained popularity after its launch in October 2012. There are over 500 hosted virtual environments, of which half are outside Finland.
Meshmoon exploits the RealXtend technology based on open-source code created jointly by businesses in the Oulu Region. Anyone can develop and publish game and other applications using it. Adminotech Oy has from the start been involved in the development of this platform and related business.
Customers´ needs as starting point of development
Full-scale exploitation of multiuse technology calls for pioneering projects. One such is the large-scale urban modeling implemented as part of the EUE program in cooperation between Aalto University, SRV Group Plc and the City of Espoo.
– Virtual environments offer huge potential for things like visualization and prototype building, says Tommi Hollström, CEO of Adminotech Oy. He thinks that exploitation of technology is only limited by our imagination. Yet, it is absolutely necessary that understanding of the application area and technology meet. That can be a great challenge for a software company that naturally has contacts primarily with the IT sector.
– Technology already enables developing highly versatile applications. Meshmoon can provide cost-effective and simple web hosting for different user groups, but our challenge is meeting suitable customers and realizing their true needs. Utilization potential might be greatest in traditional industry, especially the construction industry, where the know-how required for exploiting virtual reality is not yet widespread. That is why multidisciplinary research is so important, Holmström stresses.
Interactive R&D
The participants of the EUE project have assisted in the planning of the Meshmoon service and provided continuous feedback on its functioning. That has given the experts of virtual reality technology the opportunity to advise and inspire their partners in the construction industry in the exploitation of modern technology.
According to Holmström, especially the level of performance of the service and its scalability have proven important for environmental planning and the construction industry which typically deal with wide areas. In virtual reality large and small scales coincide since they allow introducing a quite human and down-to-earth perspective to regional models.
The popularity of the Meshmoon service has increased strongly since its introduction October 2012.
For further information:
Tommi Hollström, Adminotech Oy
Phone: +358 40 747 8886
[http://bit.ly/kV4svy]
Urban Milliin kasvaa uudentyyppistä ääniympäristöä
AaltoSenses -ääniympäristöjärjestelmä kasvaa Urban Millissä vaiheittain, evolutiiivisesti. Ensimmäiset asennukset tehdään heinäkuun alussa.
AaltoSenses on Aalto-yliopiston suojissa syntynyt aistimaailmoja rakentava hanke. AaltoSenses -nimellä tuotetaan aistit huomioonottavia toiminnallisia interiöörejä. Moniaistisuuteen pyritään kaikessa. Interiöörejä kehitetään tästä syystä yhteistyössä autismin kirjon edustajien kanssa. Heillä on harjaantunut ja herkkä näkemys hyvästä aistimaailmasta. Se mikä autismin aistivaikeuksissa on tarpeellista tai välttämätöntä on tietenkin hyvää ja esteetöntä ympäristöä kaikille.
Kaikki AaltoSenses-äänisisällöt ovat toiminnallisia. Urban Millissä kyseeseen tulevat ensisijaisesti taustahälyn haittoja vähentävät äänipeitot sekä tunnelmaa luovat musiikin ja luonnon yhdistävät äänimaailmat. Sisältöjä kehitetään yhdessä autismin kirjon henkilöiden ja järjestöjen kanssa, jotta pienetkin nyanssit saadaan kohdalleen.
AaltoSenses kehittää moniaistisia toiminnallisia ympäristöjä hyvin erilaisissakin mittakaavoissa. Pienin interiööri voidaan luoda tulppakuulokkeisiin ja siitä skaala kattaa puettavat, kannettavat, kalusteisiin, huonetiloihin ja ulko-oleskelupaikkoihin luodut interiöörit. AaltoSenses-sävelteitä tulee myös Urban Millin pihalla rakenteilla olevaan Päiväunenpaikka.fi -konttiin, joka on esillä Tall Ships Races -tapahtumassa 17.-19.7.2013 Helsingin Hietalahdentorilla.
Ensi vaiheessa Urban Kitchenin oven viereisen kopin seinään tulee SensePaneeli, joka toimii äänien jakelukeskuksena. Tästä hanke jatkuu pienin askelin laajemmaksi ja eri kohteiden äänimaisemia yksilöiväksi, jopa tilan hahmottumista opastavaksi maailmaksi. Vierailijoilta toivotaan kommentteja havainnoista tarralapuilla.
AaltoSenses on Aalto-yliopiston Signaalinkäsittelyn ja Akustiikan laitoksen sekä Aalto Protomo Espoon spin-off, jota isännöi niinikään spin-offina syntynyt Aaltomo osuuskunta (perustettu 2011). Ääni- ja haptiikkamaailmaa AaltoSenses-hankkeessa on luomassa myös RESONOIVA design Oy (perustettu 2013).
AaltoSenses, Heikki T Tuominen, 050 390 2877, LinkedIn: httuominen
RESONOIVA design Oy, Jukka Linjama, https://soundcloud.com/1ukka, jukka@resonoiva.fi
Uusimaa-ohjelma luo kasvualustaa innovatiivisuudelle ja kestävälle kasvulle
”Meidän on luotava kunnon kasvualusta innovatiivisuudelle ja kestävälle kasvulle vähentäen samalla hallinnon taakkaa” , linjaa Uudenmaan maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja Markku Markkula blogissaan:
Markkula nosti lähiajan yhteisiksi haasteiksemme neljä teesiä:
- toteutetaan merkittäviä uudistuksia kokonaisuuksina
- tehdään innostavasti yhdessä
- erotutaan muista metropoleista
- mitataan tuotoksien hyötyä
”Meidän on tehtävä valintoja ja luotava kunnon kasvualusta innovatiivisuudelle ja kestävälle kasvulle sekä edellytykset edetä EU-tasolla tunnustetuksi pioneeriksi. Samalla on reippaasti vähennettävä hallinnon taakkaa. Tavoite on, että täällä toimivat ovat haluttuja kumppaneita ja näin saamme tänne tuntuvasti tähänastista enemmän pioneeritoiminnan rahoitusta ja osaamista myös muualta.”
Otaniemen Innovation Garden innostavana esimerkkinä
”Toinen keskeinen linjaukseni on, että keskitymme kärkiin, jotka kokoavat yhteen teemaan sen aiheen parhaita osaajia ja heidän hankkeitaan. Emme keksi itse uutta, vaan keskitymme osaamisen kierrätystalouteen: otamme muualla jo kehitetyn tiedon käyttöön, jalostamme sitä edelleen ja jaamme muille. Hyödynnämme esimerkiksi sitä työtä, jota Aallon uusilla innovaatiotoimilla (Aalto Innovation Garden = Aalto Design Factory, Startup Sauna ja Urban Mill) on tehty.”
InnOta suunnittelukilpailu alkoi – puurakentamisen edelläkävijä Otaniemeen!
Senaatti-kiinteistöt on julistanut suunnittelukilpailun innovatiivisen toimitilan toteuttamisesta Espoon Otaniemeen Urban Millin naapuriin. Alueen kaavamuutos hyväksyttiin Espoon kaupunkisuunnittelulautakunnassa 15.5.2013.
InnOta -nimisen hankkeen tarkoituksena on rakentaa Finnveralle, Finprolle, Tekesille ja Geologian tutkimuskeskus GTK:lle yhteinen muuntojoustava toimitalo, joka palvelee käyttäjien tarpeita monipuolisesti ja mahdollistaa uuden työnteon tavat. Rakennuksen tulee olla toiminnallisesti, elinkaaritaloudellisesti, kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtonisesti korkeatasoinen. Suunnitteluryhmältä edellytetään muun muassa puurakentamisen asiantuntemusta.
Suunnittelukilpailu käydään Suomen Arkkitehtiliiton kilpailusääntöjen mukaisena julkisen hankintamenettelyn kutsukilpailuna. Kilpailuun mukaan haluavat suunnitteluryhmät voivat jättää osallistumishakemuksensa 16.8. mennessä. Kilpailuaika alkaa 16.9.2013 ja päättyy 29.11.2013. Kilpailun tulos julkistetaan ensi vuoden maaliskuuhun mennessä.
InnOta rakennetaan GTK:n yhteyteen siten, että uudisrakennus ja GTK:n nykyiset tilat yhdistyvät. Alustavan toteutusaikataulun mukaan InnOtan rakennustyöt aloitetaan syys-lokakuussa 2014 ja valmiit tilat luovutetaan käyttäjilleen lokakuussa 2016. Korjaus- ja uudisrakentamisen yhteenlaskettu laajuus on noin 15 000 neliömetriä.
Lisätietoa Senaatin lehdistötiedotteesta:
Tapiolan kirjaston kehittämispäivä Urban Millissä tuotti nipun hyviä ideoita kirjastotyön kehittämiseksi
Urban Millissä 7.6. järjestetyn kirjaston kehittämispäivän yhtenä aiheena oli käytännön ideat kirjastotyön kehittämiseksi ja yhteistyöverkostojen rakentaminen. Päivä tuotti myös konkreettisia yhteistyöaihioita Urban Millin ja kirjastotoimen välille.
Tapiolan kirjasto kehittää toimintaansa ja palvelujaan asiakkaiden kanssa hyvässä yhteishengessä. 11.6.2013 avataan kirjastoon Paja. Paja on toiminta-alue, jossa asiakas yhdessä muiden toimijoiden kanssa voi luoda teoksia ja nähdä kättensä jäljen mm. 3D-tulostimen tai ompelukoneen avulla. Robotiikkakin kuuluu kuvaan ja kilpailuja ja rakentelua on tiedossa. Yhteistyökumppaneita etsitään Urban Mill ympäristöstä.
Kirjasto toivoo myös löytävänsä kumppaneita, jotka voisivat olla ideoimassa millainen on lähitulevaisuuden uusi palvelupiste, joka ei toimi tiskin takaa. Tässä Telakka-tyyppisessä infopisteessä voisi asiakas ja henkilökunta asioida yhdessä tasavertaisina.
Yhteistyöverkostoa solmittiin nyt jo ensimmäisellä kerralla Urban Mill-sateenvarjon alla Active Life Village Oy:n kanssa. Tapiolan kirjasto ottaa projektiomaisesti tarjolle Senioreita varten kehitetyn Active Life-laatikon joka sisältää erilaisia hyvinvoinnin kartoittamiseen ja terveyden ylläpitämiseen tarkoitettuja laitteita kuten unimittarin, lääkemuistuttimen jne. Laatikon saa lainata kirjastosta kotiin laitteiden kokeilua varten. Active Life Village toivoo käyttökokemuksista asiakaspalautetta.
”Urban Mill todisti jälleen kerran kohtaamistilakonseptin toimivuuden viime perjantaina. tuomalla Active Life Villagen ja Tapiolan kirjaston samaan pöytään, jossa alustavasti sovittiin, että Active Life Villagen kehittämä Hyvinvointilainaamo-konsepti tuodaan esille ja kuntalaisten kokeiltavaksi kirjaston kautta. Ilman Urban Milliä ja sen luomaa avoimen projektien, yritysten ja yhteisöiden kohtaamista tämä olisi ollut paljon hankalampi järjestää”, sanoo Juha Lipiäinen Active Life Villagesta.
Teksti: Lars Miikki ja Raisa Alameri; kuvat Lars Miikki
Tapiolan kirjaston kehittämispäivä käynnissä Urban Millissä
7.6. klo 10.50: Tapiolan kirjaston henkilökuntaa on paraikaa koolla kehittämispäivässään Urban Millissä. Yhtenä aiheena on käytännön ideoiden ja kirjaston projektien hyödyntäminen Urban Mill -hengessä. Päivän odotetaan tuottavan myös konkreettisia yhteistyöaihioita Urban Millin ja kirjastotoimen välille.
KPIs @ Urban Mill on June 6th, 2013 – Traditional Measurements Questioned
The Future Learning Environments Indoor environment consortium had a meeting in Urban Cave. The meeting was facilitated by Boost Brothers and the key talk was given by Olli Niemi from Suomen Yliopistokiinteistöt. Key Performance Indicators (KPIs) in built environment were on the agenda and the group consisted of 16 persons ranging from practitioners in built environment, pedagogy, electronics, sociology and management to researchers representing the same fields from all over Finland. As one can imagine, this range of people from different backgrounds made a vivid discussion about soft and hard values and KPIs in the built environment.
One of the biggest issues identified was that usually the driver and motivator for the operators in the built environment are hard, measurable KPIs, the biggest priority of which is definitely money. On the other hand, that is what businesses do – they need to earn money, that is their acid test. But if one spends money in wrong things and saves in crucial things, the actual added value to the action taken inside, which the environment should support, can be very low. The industry seems very engineer-driven and we seem to manage buildings, not the actions taken inside.
However, the buildings themselves offer only the shell – the action and the people inside is what really needs to be supported and the community is what should be facilitated with help of the designed spaces and places. Buildings by themselves are not of any value for the people if no actions are taken in them. In that case they are just wasted landuse. Yet, at the same time, risks need to be taken care of and the technical conditions have to be maintained well now and in the future which makes measuring difficult.
Urban Mill, indeed, was a great place for this activity as it is a testbed and a forerunner in questioning the traditional measurements and highlighting the soft service side of the business. It ain’t no LEED certified building and it might be a bit rough, cold and dusty in there at times but on the other hand the spaces reflect the research and processes and bring people together from the field of Urban Innovation, both the industry and the research. It will be interesting to see what kind of results Urban Mill will provide us during the years to come. We work on quite a dusty business anyway.
Eelis Rytkönen
Campus dude, BES research group
eelis.rytkonen@aalto.fi, 0405502477
Linkki
HRI – Helsinki Region Infoshare sai Euroopan komission innovaatiopalkinnon
Helsinki Region Infoshare (HRI )palkittiin tänään EU:n julkishallinnon innovaatiokilpailussa. Palkintorahoilla kehitetään edelleen HRI-palvelua ja edistetään muun muassa kaupunkilaisten tiedonsaantia kaupunkien päätöksenteosta. Palkintosumma on 100 000 euroa.
HRI palkittiin EU:n julkishallinnon innovaatiokilpailussa kansalaisia hyödyttävien palvelujen sarjassa. Palkinnon vastaanottivat tänään Corkissa, Irlannissa järjestetyssä Week of Innovative Regions in Europe (WIRE 2013) -konferenssissa Helsingin kaupungin tietokeskuksen johtaja Asta Manninen ja HRI:n projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsingistä. Palkintoraati valitsi voittajat neljän kriteerin perusteella: aloitteen omaperäisyys ja monistettavuus, taloudellinen merkitys asianomaiselle yhteisölle, sosiaalinen merkitys asianomaiselle yhteisölle sekä palkintorahan suunniteltu käyttötarkoitus.
http://www.hri.fi/fi/ajankohtaista/hri-sai-euroopan-komission-innovaatiopalkinnon/
Lisätietoa
European Prize for Innovation in Public Administration -kilpailun verkkosivut:
www.ec.europa.eu/admin-innovators
Siirrettävää päiväunipaikkaa rakennetaan Urban Millin edustalla
Finncontainers Oy Ltd:n 12-metrinen merikontti saapui Otaniemeen Urban Millin ja startup Saunan edustalle rakentamista varten. Kyseessä on Päiväunen Paikka, joka voitti syksyllä Helsingin yrittäjien mikroyrittäjäkilpailun, ja jota on siitä lähtien kehitetty eteenpäin. Ideana on perustaa paikka, jossa kaupunkilaiset voi käydä ottamassa päiväunet tai muuten virkistäytymässä kesken työpäivän.
Monialainen Aaltolaisryhmä rakentaa popup -kontin valmiiksi The Tall Ships Races Helsinki 2013 -tapahtumaan, jonne se pystytetään 17.-20.7. Projektia tukevat Finncontainers Oy Ltd, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus (AVEK) ja Aalto-yliopisto. Lisätietoa: https://www.facebook.com/PaivaunenPaikka
Urban Millin, Startup Saunan ja Alto Design Factoryn välisestä sisäpihasta on kesän ajaksi puolet rajattu autottomaksi alueeksi, jossa voi toteuttaa erilaisia Popup -projekteja.






