Street-O Otaniemi vei keskiviikkona 22.1. eri ikäiset osallistujansa kartan kanssa liikkumaan keskelle Aalto-yliopiston kampusaluetta. Tapahtumassa koettiin historian havinaa Alvar Aallon jäljillä sekä uusia tuulahduksia Espoon koulutuskeskittymässä. Mutta mistähän pääsikään ylittämään KEHÄ I:sen?
Suunnistushenkisiä Street-O-ulkoliikuntatapahtumia järjestetään loka-maaliskuussa joka keskiviikko ympäri pk-seutua. Ajatuksena on tutustuttaa myös karttaa hieman vieroksuvat liikunnan harrastajat suunnan ottoon kaupunkiympäristössä. Usein ulos lenkille lähteminen talvella voi tuntua vaivalloiselta. Street-O innostaakin mielenkiintoisella konseptillaan tutustumaan kotiseudun kaupunkimaastoihin.
Karttaan merkityn rastiympyrän kohdalta löytyy vastaus paperin takana olevaan kysymykseen, jolla osallistuja osoittaa käyneensä kohteessa. Näin tulee opittua ehkä jotain uutta lähiympäristöstä sekä huomattua erikoisia yksityiskohtia.
Tällä kertaa tapahtuma kokosi lähes 50 ulkoilijaa ja juoksijaa Otaniemen iltaan. Lähtö tapahtui Urban Milliltä, joka toimi tapahtuman kisakeskuksena.
Karttojen laatijoina toimivat paikalliset Metsänkävijä-partiolaiset, jotka saavat 8€:n karttamaksutuotoista tukea toimintaansa.
Lisätietoja pääkaupunkiseudun Street-O:sta: www.street-o.fi/paakaupunkiseutu
Teksti: Emma Lahtinen, Tapiolan Metsänkävijät ry
Kuvat: Lauri Hollo, Olarinmäen samoojat ry ja Lars Miikki, Urban Mill