Espoon kaupunki vastaa Digiagendalla toimintaympäristön murrokseen

Espoon kaupungin ICT-kehittämisjohtaja Hannes Rauhala kirjoittaa digitalisaatiosta 11.8.2015

blogi_hannes-rauhala_70x70”Digitalisaatiokehitys tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että teknologia integroituu yhä syvemmälle tuotteisiin ja palveluihin ja voimakkaimmillaan muuttaa kokonaan niihin liittyviä liiketoimintamalleja muokaten kokonaisia toimialoja. Yrityssektorilla on nähty, että erityisesti liiketoimintamalliin liittyvät radikaalit innovaatiot ovat erittäin vaikeita toimialalla jo vakiintuneille isoille toimijoille, jotka keskittyvät nykyisten asemien puolustamiseen tai asemiensa pragmaattiseen, vähittäiseen parantamiseen.”

”Julkisella sektorilla toimintamallit istuvat syvällä, eikä toiminnan kehittäminen ole perinteisesti ollut helppoa. Merkittäviä muutoksia on vastustettu voimakkaasti. Uusia innovatiivisia toimintatapoja jarruttaa sekin, että julkisella sektorilla on ollut hankalaa ylittää organisaation sisäisiä rajoja ja uudet innovatiiviset toimintatavat yleensä edellyttäisivät siilorajojen unohtamista”

Kaupunki on miettinyt toimenpiteitä uusien digitaalisuuden mahdollistamien toimintatapojen löytämiseksi kaupungin palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen. Ne on koottu Espoon digiagendaksi. Siinä korostetaan nopeiden kokeilujen kulttuuria ja konkretisointia käytännön toimintaan.

”Espoon digiagenda on laadittu ja siinä kuvattujen keinojen ja toimenpiteiden toteuttaminen on jo hyvässä vauhdissa. Samaan aikaan Espoo digitalisoi toimintaprosessejaan myös perinteisemmillä tavoilla, koska tämäkin on tuottavuuden parantamisen takia välttämätöntä.”

Uusien toimintatapojen löytämiseksi kaupunki on säännöllisesti järjestänyt kaikille avoimia #digiespoo-tilaisuuksia. Seuraava tilaisuus on perjantaina 11.9.

Lue koko kirjoitus tästä ja ilmoittaudu seuraavaan #digiespoo-tilaisuuteen

Tutustu tarkemmin Espoon digiagendaan tästä

Espoo digitalisoi palvelujaan yhdessä asukkaiden ja kumppaneiden kanssa

ESPOO TIEDOTTAA  4.2.2015

Espoon kaupunki ottaa merkittävän askeleen palvelujensa kehittämisessä innovatiivisella tavalla. Espoo selvittää, millaisia mahdollisuuksia digitalisaatio tarjoaa kaupungin palvelutuotantoon. Tavoitteena on lisätä palvelujen tuottavuutta ja tehokkuutta ja sujuvoittaa asiakkaiden arkea. Työ aloitetaan yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa. Heiltä kootaan ideoita digitalisointiin joukkoistamisen avulla.

Joukkoistamista kokeillaan ensin ennalta valitun, kaupungin sidosryhmistä kootun ryhmän kanssa. Ryhmään kuuluu kaupungin omien asiantuntijoiden lisäksi noin 120 kuntapalvelujen asiakasta, mukana merkittäviä yhteiskunnallisia vaikuttajia. He ideoivat, miten digitalisaation avulla olisi mahdollista luoda kuntapalveluihin täysin uudenlaisia palvelumalleja ja lisätä nykyisten kuntapalvelujen tuottavuutta. Ideoinnissa mukana olevat palvelualueet ovat opetus, vanhustenpalvelut, varhaiskasvatus sekä infrastruktuuri ja elinympäristö.

Espoo innovaatioiden kasvualustana

Espoolla on vahva tahto olla kärkikaupunkina mullistamassa kuntapalveluja digitalisaation avulla. Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mukaan digitalisaatio on edellytys tulevaisuuden palvelutuotannolle kunnissa.

”Julkisen talouden kestävyysvaje ja kuntapalvelujen kysynnän jatkuva kasvu edellyttävät uudenlaisia keinoja palvelutuotantoon”, hän korostaa.

Mäkelä pitää tärkeänä, että kaupungin haasteet ja ongelmat tarjoutuvat aiempaa paremmin innovatiivisten yritysten ja yhteisöjen tuote- ja palveluinnovaatioiden alustaksi.

”Espoo tarjoaa erinomaisen kasvualustan uusille innovaatioille. Kannustan kumppaneitamme – yrityksiä, tutkijoita ja kehittäjiä etsimään uusia ratkaisuja Espoon haasteisiin. Haluamme kehittää toimintaamme yhteistyössä kumppaneiden kanssa ja toimia niille myös referenssinä”, hän painottaa.

Mäkelän mukaan koko Suomeen skaalautuvien kuntapalvelujen digitalisaatio on tärkeä osa Suomen ja Espoon rakentamista Euroopan johtavaksi innovaatioympäristöksi.

Kuntapalvelujen mullistamiseen tarvitaan teknologiaa, mutta myös rohkeutta toimia täysin uudella tavalla.

”Digitalisaation mahdollisuudet ovat lähes rajattomat, jos vain uskallamme miettiä asioita kokonaan uudesta näkökulmasta, emmekä anna vanhojen tuttujen toimintatapojen kahlita tekemisiämme”, toteaa ICT-kehittämisjohtaja Hannes Rauhala.

Digitalisaatiotilaisuus Twitterissä

Kuntapalvelujen kehittämiseen kutsuttu ryhmä kokoontuu Espoon Valtuustotalolla torstaina 5.2. klo 16 – 20 keskustellakseen kuntapalvelujen mullistamisesta ja digitalisaatiosta. Osanottajat työstävät aihetta Innopinionin joukkoistamisvälineen avulla eri palvelualueita koskevissa työpajoissa. Tilaisuuden järjestää Espoon kaupunki yhteistyössä Digitalist Network ja KAOS -yhteisöjen kanssa.

Tilaisuudesta saatavien kokemusten pohjalta arvioidaan, laajennetaanko joukkoistamisvälineen käyttöä ideoiden keräämiseksi myös ryhmän ulkopuolelle.

Seuraa tilaisuutta Twitterissä: #DigiEspoo @DigiEspoo

Lisätietoja:

ICT-johtaja Matti Franck, 040 500 4929, @mattifr

ICT-kehittämisjohtaja Hannes Rauhala, 040 808 6762, @hannesrauhala