Espoon kaupungin ICT-kehittämisjohtaja Hannes Rauhala kirjoittaa digitalisaatiosta 11.8.2015
”Digitalisaatiokehitys tarkoittaa yksinkertaistaen sitä, että teknologia integroituu yhä syvemmälle tuotteisiin ja palveluihin ja voimakkaimmillaan muuttaa kokonaan niihin liittyviä liiketoimintamalleja muokaten kokonaisia toimialoja. Yrityssektorilla on nähty, että erityisesti liiketoimintamalliin liittyvät radikaalit innovaatiot ovat erittäin vaikeita toimialalla jo vakiintuneille isoille toimijoille, jotka keskittyvät nykyisten asemien puolustamiseen tai asemiensa pragmaattiseen, vähittäiseen parantamiseen.”
”Julkisella sektorilla toimintamallit istuvat syvällä, eikä toiminnan kehittäminen ole perinteisesti ollut helppoa. Merkittäviä muutoksia on vastustettu voimakkaasti. Uusia innovatiivisia toimintatapoja jarruttaa sekin, että julkisella sektorilla on ollut hankalaa ylittää organisaation sisäisiä rajoja ja uudet innovatiiviset toimintatavat yleensä edellyttäisivät siilorajojen unohtamista”
Kaupunki on miettinyt toimenpiteitä uusien digitaalisuuden mahdollistamien toimintatapojen löytämiseksi kaupungin palvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen. Ne on koottu Espoon digiagendaksi. Siinä korostetaan nopeiden kokeilujen kulttuuria ja konkretisointia käytännön toimintaan.
”Espoon digiagenda on laadittu ja siinä kuvattujen keinojen ja toimenpiteiden toteuttaminen on jo hyvässä vauhdissa. Samaan aikaan Espoo digitalisoi toimintaprosessejaan myös perinteisemmillä tavoilla, koska tämäkin on tuottavuuden parantamisen takia välttämätöntä.”
Uusien toimintatapojen löytämiseksi kaupunki on säännöllisesti järjestänyt kaikille avoimia #digiespoo-tilaisuuksia. Seuraava tilaisuus on perjantaina 11.9.
Lue koko kirjoitus tästä ja ilmoittaudu seuraavaan #digiespoo-tilaisuuteen