Yhteiset valmistujaisjuhlat 7.4.2018 Urban Millillä

Kuvat © Veera Somerpalo

Illan teema oli Black & White, joka näkyi osallistujien pukeutumisessa sekä tarjoiluissa. Urban Mill tarjosi loistavat ja helposti muunneltavissa olevat tilat, joihin saatiin luotua sekä mukavia oleskelunurkkauksia että tanssilattia. Lisäksi yksi rajatuista tiloista toimi paikkana valokuvaukselle.

Molemmat juhlakalut ovat aloittaneet opintonsa biotuotekniikan koulutusohjelmassa; Noora vuonna 2011 ja Katri 2012. Samasta koulutusohjelmasta huolimatta suuntautumiset ovat olleet erilaiset. Nooralle oli selvää alusta lähtien, että hän haluaa opiskella ympäristöasioiden hallinnan pääainetta. Kandivaiheessa Noora työskenteli kesät Suomessa, mutta maisterivaiheessa uramahdollisuuksia avautui niin Japanissa kuin Chilessä. Ennen valmistumista Noora ehti työskentelemään ulkomailla yhteensä puoli vuotta Tokion vilskeessä ja Concepciónin auringon alla. Diplomityön Noora päätyi kuitenkin tekemään Suomessa. Katri taas päätyi ensimmäisten kesätöidensä innoittamina opiskelemaan biojalostamot-pääainetta, joskin opinnot veivät myöhemmin myös perinteisen paperitekniikan pariin. Loppujen lopuksi Katri palasi kuitenkin perinteisen sellutekniikan pariin, ja päätyikin sellutekniikan suunnittelu- ja konsultointitehtävien pariin loppuvuodesta 2017.

Lue loppuun

Graduation TriUPMh @Urban Mill

Järjestimme lauantaina 9.9 yhteiset valmistujaisjuhlat Urban Millillä. Ajattelimme, että Urban Mill soveltuu tapahtumaamme loistavasti, koska saamme kutsuttua kaikki kaverimme ja valmistumista on kiva juhlistaa tutussa ympäristössä. Ilta sujuikin hupaisissa merkeissä. Ohjelmanumeroina toimivat koriksen kisastudio ja Kahoot-tietovisa valmistuneista, jonka mahdollisti tilan videotykki ja valkokangas.

Valmistuneet Senja Kuokkanen, Joni Salmela ja Ninni Pasanen.

Senja ja Ninni aloittivat opinnot 2010 Biotuotetekniikan opinnoissa ja Joni vuotta myöhemmin. Samasta tutkinto-ohjelmasta huolimatta kaikilla on ollut hyvin erilaiset opinnot. Ninni on muun muassa viettänyt kesän Japanissa ja tehnyt diplomityönsä Englannissa. Senja suoritti koko maisteritutkintonsa Tanskassa ja Ruotsissa. Joni puolestaan on viettänyt yhden syksyn Singaporessa opintojensa aikana ja tehnyt diplomityönsä tuotantotalouden laitokselle.

Lue loppuun