Maanmittarikillalle valittiin uusi hallitus Urban Millillä

Aalto-yliopiston Maanmittarikilta järjesti vuosittaisen vaalikokouksen taas kerran Urban Millillä 11.11.2019. Urban Mill on jo muutaman vuoden ajan ollut sopiva paikka killalle vaalikokouksen pitämiseen, ja näin todettiin tälläkin kertaa. Kiitos siis henkilökunnalle, että saimme tulla paikalle tänäkin vuonna!

Paikalla oli runsaasti osanottajia, jopa 60 henkilöä parhaimpina hetkinä! Kokous kesti melkein viisi ja puoli tuntia, mutta siellä saatiin kuin saatiikin valittua killalle uusia hallitus sekä toimihenkilöt vuodelle 2020!

Ensi vuonna killan puheenjohtajana toimii Lotta Kuisma ja hänen apunaan on 11 muuta hallituksen jäsentä: Katariina Kasvinen, Karolina Itäinen, Eero Hyytinen, Onni Nurkka, Aku Staff, Tommi Alajoki, Laura Mörsky, Ella Ryhänen, Ida Rouhiainen, Markus Rauhanen sekä Lotta Sirkemaa. Onnittelut kaikille valituille vielä kerran!

Teksti ja kuva: Maanmittarikilta / Veera Lehto

Tilat tapahtumaan tarjosivat Urban Mill ja TEKin Uudenmaan aluetoimisto, jotka yhdessä pilotoivat uudenlaisia yhteisötilapalveluja Otaniemen alueella.

Maanmittarikillalle uusi hallitus vaalikokouksessa Urban Millillä

Aalto-yliopiston Maanmittarikilta järjesti vuosittaisen vaalikokouksensa Urban Millin tiloissa 12.11.2018. Urban Mill on jo muutaman vuoden ajan toiminut killan perinteisenä vaalikokouspaikkana, joten jälleen kerran kiitos henkilökunnalle, että saimme tulla paikalle!

Paikalla oli runsaasti maanmittareita, parhaimmillaan 60 henkilöä! Innokkaita hakijoita oli paljon ja neljän tunnin kokouksen jälkeen Maanmittarikillalle oli saatu valittua hallitus ja toimihenkilöt vuodelle 2019.

Ensi vuonna killan puheenjohtajana toimii Veera Lehto ja hänen apunaan on 11 muuta hallituksen jäsentä: Laura Tuomainen, Henri Miettinen, Nelli Nokkonen, Pinja Pirinen, Eetu Kaskela, Ville Alasalmi, Eeti Ahola, Eero Leinonen, Tuomas Hukkanen, Lotta Kuisma sekä Katariina Kasvinen. Onnittelut vielä kaikille valituille!

Teksti ja kuva: Maanmittarikilta / Meri Ahokas

Tilat tapahtumaan tarjosivat Urban Mill ja TEKin Uudenmaan aluetoimisto, jotka yhdessä pilotoivat uudenlaisia yhteisötilapalveluja Otaniemen alueella.

Vaalitunnelmaa myllyllä – Rakennetun ympäristön opiskelijat valitsivat Maanmittarikillalle hallituksen ja toimihenkilöt vuodelle 2017

Aalto-yliopiston Maanmittarikilta järjesti vuosittaisen vaalikokouksensa Urban Millin tiloissa 14.11.2016. Jo perinteeksikin muodostunut Urban Millin toimiminen vaalihengen miljöönä ei pettänyt taaskaan, joten kiitokset henkilökunnalle että saimme tulla paikalle!

Paikalla oli parhaimmillaan 52 rakennetun ympäristön opiskelijaa, jotka kolme- ja puolituntisessa kokouksessa äänestivät ja valitsivat uuden hallituksen ja toimihenkilöt Maanmittarikillalle.

20161114_203259Ensi vuonna puheenjohtajan nuijaa heiluttelee Pinja Raitanen, apunaan aktiivinen muu hallitus, johon kuuluvat Meri Ahokas, Ville Aikala, Emilia Taskinen, Pekka Mattila, Juho Virtanen, Liisa Mustonen, Netta Maijala, Tiiamari Tolonen, Satu Räty ja Hanna Koskiahde.

Kuva & teksti: Olli Peltomäki

Tilat tapahtumaan tarjosivat Urban Mill ja TEKin Uudenmaan aluetoimisto, jotka yhdessä pilotoivat uudenlaisia yhteisötilapalveluja Otaniemen alueella.

maanmittaikilta-banneri

Maanmittarikilta on Suomen vanhin kilta, joka ottaa vastaan uusia opiskelijoita. Kilta on perustettu vuonna 1901 ja vaikka se onkin iäkäs, on toiminta silti virkeää ja aktiivista. Maanmittarikiltaan kuuluu noin 400 jäsentä, joita yhdistää kiinnostus rakennettuun ympäristöön sekä opiskelu Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulussa. Maanmittarikilta järjestää monenlaista toimintaa jäsenilleen ympäri vuoden.

Vaalihumua Urban Millillä – rakennetun ympäristön ammattilaiset

Maanantaina 16.11.2015 Urban Millillä järjestettiin Maanmittarikillan vuotuinen vaalikokous. Maanmittarikilta on kiinteistötalouden, geomatiikan ja rakennetun ympäristön opiskelijoiden etuja ajava opiskelijajärjestö ja kokoukseen oli saapunut paikalle runsain määrin jäsenistöä. Vaalikokouksen tarkoituksena oli valita killalle uusi hallitus ja toimihenkilöt seuraavalle toimintakaudelle 2016. Ilmassa oli selkeää jännitystä.

MK_vaalikokous_2015_bUrban Mill tarjosi vaalikokoustarkoitukseen varsin hyvät puitteet ja kokous saatiinkin tänä vuonna ensimmäistä kertaa suoritettua alle kolmessa tunnissa. Kokoustarjoilut maistuivat vieraille ja illan aikana kuultiin toinen toistaan parempia vaalipuheita ja vaalilupauksia sekä jännitettiin kutkuttavia äänestystilanteita ääntenlaskijoiden supistessa hiljaa sermien takana.

Illan päätteeksi Maanmittarikillalle saatiin valittua ensi vuodelle paljon uusia innokkaita toimihenkilöitä (mm. www-vastaava, kuvaaja, pyyhepäällikkö, liikuntavastaava, AD jne.) sekä uusi 11-henkinen hallitus. Ensi vuoden toimijat löytyvät Maanmittarikillan kotisivuilta www.maanmittarikilta.fi, josta voi myös seurata killan aktiivista toimintaa.

MKH2016b

Kuvassa Maanmittarikillan vastavalittu hallitus vuodelle 2016. Kuvasta puuttuu Heikki Salko. Kuten kuvasta huomaa, on tämä naisvaltainen hallitus valmiina tuleviin koitoksiin!

Kuvat & teksti: Henri Heilala

MK_headeri2

Maanmittarikilta on Suomen vanhin kilta, joka ottaa vastaan uusia opiskelijoita. Kilta on perustettu vuonna 1901 ja vaikka se onkin iäkäs, on toiminta silti virkeää ja aktiivista. Maanmittarikiltaan kuuluu noin 400 jäsentä, joita yhdistää kiinnostus rakennettuun ympäristöön sekä opiskelu Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulussa. Maanmittarikilta järjestää monenlaista toimintaa jäsenilleen ympäri vuoden.