Insinöörien ilmastopioneerit kutsuvat dialogiin korkeakoulutuksen kestävyyssisältöjen kehittämiseksi

Kutsu edelleenvälitettynä:

”Insinöörien ilmastorintamalla on ilo kutsua teidät dialogiin tekniikan alan korkeakoulutuksen kestävyyssisältöjen kehittämiseksi. Tämä viesti lienee kiinnostavin tekniikan alan parissa työskenteleville mutta toivottavasti herättää ajatuksia myös muiden alojen asiantuntijoille.

Insinöörien ilmastorintama on alkuvuodesta perustettu uusi ilmastoliike tekniikan alan korkeakoulutetuille. Haluamme auttaa alan ammattilaisia kanavoimaan omaa ammatillista osaamistaan ilmaston ja muiden ympäristöasioiden hyväksi. Teemme palveluita insinööreiltä insinööreille. Ensimmäinen tuotoksemme paneutuu tekniikan alan korkeakoulutukseen, jossa näemme kestävyysnäkökulmasta paljon kehittämistarpeita. Tarvitsemme systemaattisia muutoksia tekniikan alan korkeakoulutuksen ajatusmalleihin. Me voimme puhua vain oman alamme puolesta mutta toivomme esimerkkimme kannustavan muitakin aloja samanlaiseen aktivismiin (ja tilanne on muuten vähintään hälyttävä kun insinöörit turvautuvat aktivismiin).

Julkaisimme tänään klo 12 koulutuspoliittisen manifestimme. Avaamme manifestin kautta julkista keskustelua ja luomme korkeakoulujen johdolle julkista painetta tekniikan alan kestävyyssisältöjen kehittämiseksi. Valta ja sen myötä vastuu toimenpiteistä on lopulta korkeakoulujen johdolla, mutta emme aio jättää korkeakouluja näiden vaatimusten kanssa yksin. Manifestimme on kutsu jatkuvaan vuoropuheluun systeemisen muutoksen käynnistämisestä aina läpivientiin ja prosessin päätökseen saakka.

Insinöörien ilmastorintaman aktiiveista löytyy paljon osaamista paitsi kestävyysteemoista, myös korkeakoulupolitiikasta. Tunnemme korkeakoulujen kokemat yhteiskunnalliset ristipaineet ja olemme empaattisia korkeakoulujen alati tiukentuvia vaatimuksia ja tiukkenevia resursseja kohtaan. Korkeakoulujen kestävyysreformi on kuitenkin väistämätön, kiireellinen ja sidosryhmien laajasti toivoma kehityssuunta. Pyrimme tapaamaan kaikkia tekniikan alaa opettavien korkeakoulujen johtajia ja toivomme löytävämme yhteistyössä kullekin korkeakoululle sopivia keinoja vaatimustemme edistämiseen tiukoista resursseista ja muista kiireistä huolimatta.

Kuten manifestin lopusta huomaatte, olemme saaneet kirjelmän tueksi varsin vaikutusvaltaisia organisaatioita ja henkilöitä. Emme siis ole huolemme kanssa yksin. Toivomme että myös te jaatte huolemme ja lähdette kanssamme tekemään kauan odotettua kestävyysvallankumousta tekniikan alan korkeakouluopintoihin. Alan opettajakunnan allekirjoituksia lisäämme listan jatkoksi mieluusti.

Vaikka pääsääntöisesti edistämme asiaa keskusteluilla korkeakoulujen johdon kanssa, niin teemme mieluusti yhteistyötä myös yksittäisten, aktiivisten alan opettajien kanssa. Meihin sopii olla yhteydessä matalalla kynnyksellä jos kiinnostus herää.

Ystävällisesti,

Insinöörien ilmastorintama

ilmastorintama.fi/insinoorit

Best Wishes,

Jussi-Pekka Teini
Engineering Sustainability
jussi-pekka.teini@tek.fi @teinij
+358 40 7059755″

Kolmen hankkeen antia Urban Millissä – Joustavampaa kaavoitusta ja käyttäjälähtöistä kampuskehittämistä

Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön laitos järjesti keskustelutilaisuuden kolmen tutkimus- ja kehittämishankkeen tuloksista Aalto Built Environment Labissa Urban Millissä. Eri näkökulmista samalla alueella toimineet SASUI-, APRILab- ja EUE/Otaniemi OK -hankkeet loivat yhteisen katsauksen Otaniemessä ja Keilaniemen systeemisen muutoksen haasteisiin, periaatekaavoituksen malleihin sekä kampuskehittämiseen.  Oman näkemyksensä toivat paikalle saapuneet hankekumppanit, aaltolaiset, kaupungin virkamiehet, luottamushenkilöt sekä alueen aktiiviset asukkaat.

Otaniemen-lounaspaneeliStrategisen suunnittelun professori Raine Mäntysalo alustaa keskustelua investointien merkityksestä Keilaniemen kehittämisessä.

Hankkeet päättyvät, mutta yhteistyö jatkuu. Hankkeiden tuloksiin voi tutustua jatkossa verkossa. PEKA-hankkeen tulokset ovat jo valmistuneet, SASUI ja APRILabin raportit puolestaan julkaistaan ensi kuun aikana.

Systemic Architectures for Sustainable Urban Development (SASUI) http://maa.aalto.fi/fi/research/ytk/research/sasui/

Action-oriented Urban Living Lab (APRILab) http://maa.aalto.fi/fi/research/ytk/research/aprilab_fi/

Otaniemi Campus Development (Otaniemi OK) http://abe.aalto.fi/en/researchprojects/campusdevelopment/

Periaatekaavoitus ja agenttipohjainen mallintaminen (PEKA) http://www.academia.edu/15762189/Periaatekaavoitus_ja_agenttipohjainen_mallintaminen_PEKA_

Otaniemen alueen kehityksestä kiinnostuneiden kannattaa vierailla myös muiden alueella vaikuttaneiden hankkeiden sivuilla:

Energizing Urban Ecosystems (EUE) http://rym.fi/program/energizing-urban-ecosystems-eue-2/

Otaviisas – Otaniemen viisaan liikenteen kehittämisohjelma http://otaviisas.com/ 

Lisätietoja:

  • Aija Staffans, johtava tutkija, YTK/ Rakennetun elinympäristön laitos, p. 040-516 4142
  • Sirkku Wallin, tutkija, YTK/ Rakennetun elinympäristön laitos p. 050-512 4625

Teksti ja kuva: Sirkku Wallin, Aalto-yliopisto