Lukiolaisten liikeideat jalostuvat Urban Millillä

Pohjois-Tapiolan lukion yrittäjyysleiri on käynnissä Urban Millillä. Osin toisilleen etukäteen vieraat, eri luokka-asteita edustavat nuoret ovat löytäneet toisensa ja tiiminsä luovan innostuksen vallassa.

Päivän aloitukseen toi oman jännittävän lisänsä korkean tason valtiomiesvierailu samassa pihapiirissä. Nuoret kuitenkin keskittyneesti malttoivat miettiä uusia liikeideoita ja tulevaisuuden bisnesmahdollisuuksia. Erilaiset tehtävät haastavat ajattelemaan uudella tavalla ja vahvistavat työelämätaitoja. Päivä huipentuu iltapäivällä tiimien pitchauksiin.

 

 

 

Leiripäivä on aloitus Pohjois-Tapiolan lukiossa järjestettävälle Vuosi yrittäjänä -kurssille, joka on Nuori Yrittäjyys ry:n ohjelma.

Lisätietoja:
Erika Ripatti Pohjois-Tapiolan lukio
erika.ripatti (at) espoo.fi

Otaniemeen muuttaneessa Pohjois-Tapiolan lukiossa avoimet ovet pe 27.10. klo 13-15

Tervetuloa avoimiin oviin meille Pohjikseen pe 27.10. klo 13-15. Osoite: Otaniemi, Maarintie 6, 02150 Espoo,

Opiskelijat kiertävät kanssanne ja esittelevät taloa sekä opettajat ovat valmiita kohtaamaan teitä meillä kahvikupin ääressä.

Pohjois-Tapiolan ja Haukilahden lukiot ovat mukana Espoon kaupungin ja Aalto-yliopiston yhdessä kehittämään, palkitussa Koulu palveluna (School as a Service) -konseptissa, jossa lukiolaiset ja heidän opettajansa toimivat aktiivisina toimijoina Otaniemen kampusalueen innovatiivisessa oppimisympäristössä.

Koulun yhteystiedot: https://pohjois-tapiola.com/lukio/yhteystiedot/

Linkkejä