6Aika-strategian EAKR-haku starttaa syyskuun alussa

Edelleenvälitettynä 6Aika tiedote:

Seuraava 6Aika-strategian EAKR-hankehaku käynnistyy 1. syyskuuta ja toteutetaan kaksivaiheisena. Haku alkaa ideavaiheella, josta vihreää valoa saaneiden ideoiden valmistelijat jatkavat hankkeen työstämistä EURA-järjestelmään jätettäväksi hankehakemukseksi. Haku päättyy vuoden lopussa.

Pilottihankkeita etsitään seuraavilta aloilta:

  • Resurssiviisaus ja kiertotalous
  • Älykkään kaupungin uudet ratkaisut.

Haun kohteena on rakennerahasto-ohjelman toimintalinja 2, eli uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen sekä seuraavat erityistavoitteet:

  • Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen
  • Tutkimus-, osaamis- ja innovaatiokeskittymien kehittäminen alueellisten vahvuuksien pohjalta
  • Yritysten innovaatiotoiminnan vahvistaminen

Sisältöinä ovat mukana kaikki 6Aika-strategian painopistealueet, joita ovat avoimet innovaatioalustat, avoin data ja rajapinnat sekä avoin osallisuus ja asiakkuus.

Hakuinfot elo-syyskuussa, merkitse päivät jo kalenteriisi!

Hakijoille järjestetään neljä infotilaisuutta: Turussa, Oulussa, Tampereella ja Espoossa. Tiedotamme tilaisuuksien ohjelmasta tarkemmin kesälomien jälkeen, jolloin avataan myös ilmoittautuminen. Merkitse jo ajankohdat kalenteriisi:

  • Turku 30.8.2016
  • Oulu 31.8.2016
  • Tampere 8.9.2016
  • Espoo 9.9.2016

6Aika-strategian keskiössä avoimet ja älykkäät palvelut

Suomen kuuden suurimman kaupungin kestävän kaupunkikehittämisen strategia on nimeltään 6Aika – Avoimet ja älykkäät palvelut. Sen ovat laatineet ja sitä toteuttavat niin sanotut kuutoskaupungit eli Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu, Tampere ja Turku. Rahoittava viranomainen on Uudenmaan liitto.

> Seuraa tiedotusta myös 6Aika-sivustolla

 

Kaupunkikehittäminen tarvitsee tietojohtamista ja inhimillistä luovuutta

Oulussa järjestettiin 4.–6.5.2015 Oulun kaupungin ja yliopiston yhteistyönä konferenssi ”Intelligent Community Development & Smart Market Creation”. Paikalle kokoontui yli 300 maailmanluokan osaajaa verkostoitumaan, jakamaan parhaita käytänteitä ja ideoita. Päivien tavoitteena oli tuoda esille, kuinka tärkeää on luoda kaupungeista ja yhteisöistä elinvoimaisia, houkuttelevia ympäristöjä sekä taata uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia digitaalisille markkinoille.
Seminaarin pääteemoja olivat kaupunkien kehittämiseen liittyvät kysymykset, digitaalinen terveys ja -hoito, oppimisen uudet mahdollisuudet, rakennetun ympäristön ja liikkumisen liiketoimintamallit, terveysteknologia, kestävä rakentaminen, älykkäät markkinat ja uudenlaiset living labit sekä sosiaaliset innovaatiot. Teematyöpajoissa asiantuntijat yrityksistä ja tutkimuslaitoksista keskustelivat ja jakoivat tietoa tutkimuksistaan,
kokemuksistaan ja liiketoimintaratkaisuistaan.
Lue koko Hannu Hyypän ja Marika Ahlavuon artikkeli tapahtumasta Maankäyttölehdestä 2/2015:

http://www.maankaytto.fi/arkisto/mk215/mk215_1832_hyyppa_ahlavuo.pdf

Meet the Six City Strategy Mayors: Intelligent Community Development & Smart Market Creation, 4-6, May, 2015, Oulu

We got an invitation mail:

Welcome to Oulu Smart City Seminar!

30 years of cooperation – and the journey continues

The City of Oulu can be regarded as one of the forerunners of Smart Cities, having been driving the Smart City ideas already thirty years. The Oulu has the long tradition of co-operation between education and research institutes, companies, public sector as well as enthusiastic and innovative individuals. This means that instead of talking about the Public-Private-Partnership (PPP), the term used for it in Oulu is Public-Private-People-Partnership (PPPP).

The objective of the seminar is to promote Smart City development:

  • by inspiring ideas of keynote speakers
  • by sharing best practices and lessons learnt
  • by participating workshops on current opportunities and challenges
  • by netwokring and promoting cross-disciplinary discussions
  • by getting better Smart City initiatives

The overall goal is to inspire, engage and foster discussions leading to recommendations and concrete actions for Innovation Policy.

More info here!

Challenge us! Join the conversation! Welcome to Oulu!

Päivi Iskanius

Päivi Iskanius, Adjunct Professor
University of Oulu, Faculty of Technology
Email.
paivi.iskanius(at)oulu.fi
Tel. +358 50 350 5341