Musiikkia ja teknologiaa Urban Millissä – Tietokilta juhli 30-vuotista taivaltaan

Perjantaina 12.2.2016 juhlistettiin Aalto-yliopiston tietotekniikan opiskelijoiden ainejärjestön, Tietokilta ry:n, 30-vuotisjuhlaa Muistinnollausta. Kiltaan kuuluu noin 900 opiskelijajäsentä ja se on vuodesta 1986 lähtien järjestänyt jäsenilleen fuksikasvatusta ja paljon muuta monipuolista toimintaa. Tällä kertaa täytimme siis pyöreitä vuosia, joten juhlaan oli tavallistakin enemmän aihetta ja panostus sen mukaista.

Päivä alkoi jo klo 15 cocktail-tilaisuudella, jossa muut järjestöt ja tahot antoivat lahjansa 30-vuotiaan killan tuoreelle hallitukselle, ja sieltä jatkettiin pääjuhlaan kolmen ruokalajin illalliselle puheineen ja esityksineen. Puolenyön jälkeen vuosijuhlan varsinainen juhlava osuus oli ohi, ja siirryttiin jatkoille – tietenkin Urban Millille.20160213_muistinnollaus_11110_8307Paikka oli järjestelty uudestaan varsin tavallisuudesta poikkeavaksi, värivalot hehkuivat ja musiikki soi. Tanssivaa juhlakansaa viihdytti yön aikana sekä DJ että bändi, ja tunnelma oli katossa. Juhlijoille oli tarjolla myös maukasta ruokaa, jonka voimalla jaksoi hyvin läpi yön.

Myös niille, joille bilettäminen ei maistunut, oli tarjolla monipuolista ohjelmaa: Urban Cave oli muokattu lanitustilaksi tietokoneineen ja oli ahkerassa käytössä. Lisäksi tarjolla oli virtuaalilasien kokeilua ja viiniä sekä tyynynurkkaus väsyneimmille. Halusimme, että jatkoilla oli tarjolla jokaiselle jotakin, ja tässä tunnuimme onnistuneemme.20160213_muistinnollaus_11110_8200

Aamuyöstä juhlijat siirtyivät eteenpäin jatkojen jatkoille saunomaan ja ahkerat työfuksit jäivät siivoamaan. Jotkut kuulemma viihtyivät jatkoilla niin hyvin, että eivät olisi malttaneet lähteä pois ollenkaan, ja seuraavanakin päivänä kiitoksia sateli. Kiitos siis Urban Millille loistavasta tilasta!

Teksti: Laura Sirola, kuvat: Antti Kurkinen

TIK-logo

Tapahtumatilan käytön alennettuun hintaan tarjosivat Urban Mill ja TEKin Uudenmaan aluetoimisto, jotka yhdessä pilotoivat uudenlaisia yhteisötilapalveluja Otaniemen alueella.

Condus ry törmäytti Helsingin yliopiston ja Aallon opiskelijoita juhlatunnelmissa Urban Millissä

Lauantaina 18.4. Urban Mill täyttyi juhlatunnelmasta ja poikkitieteellisestä juhlakansasta.

Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden yhteistyöjärjestö Condus ry juhli 11. vuosijuhlaansa Ravintola Uunisaaressa, josta juhlakansa siirtyi Urban Milliin tutustumaan tekniikan ihmeisiin.

IMG_6034 IMG_6046Urban Scene muuttui opiskelijoiden toimesta tunnelmalliseksi promenadeksi

Condus ry:n arvoja ovat ystävyyden, yhteistyön ja avunannon käsitteet, joita toteutimme tässäkin tapahtumassa. Conduksen tärkein tehtävä on edistää jäsenjärjestöjemme keskinäistä yhteistyötä sekä yhteistyötä Conduksen kanssa. Lisäksi teemme paljon poikkitieteellistä yhteistyötä, sillä on aina virkistävää ja hyödyllistä päästä tutustumaan erilaisiin toimintakulttuureihin.

Tapahtuma Condus X Urban Mill yhdisti opiskelijoita niin Helsingin yliopistosta kuin Aalto-yliopiston eri tiedekunnista ja tieteenaloilta. Jo pelkästään juhlassamme vieraita oli yli 25 eri järjestöstä. Tapahtuma toteutettiin pääyhteistyössä Aalto-yliopiston Tuotantotalouden kilta Prodeko ry:n kanssa.

Teksti ja kuvat: Condus ry

condusCondus X Urban Mill

Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden yhteistyöjärjestö Condus ry

https://www.facebook.com/condusry?fref=ts

Twitter & Instagram: @condusry