EUE:n johtoryhmä testasi Urban Millin

EUE:n johtoryhmä tutustui ensimmäistä kertaa Urban Milliin ja valmisteli ensimmäistä kertaa käytetyssä Urban Kitchenissä seuraavan EUE-ohjelmakauden sisältöä ja toimintaa.

EUE-ohjelmassa luodaan Suomeen kaupunkikehittämisen kansainvälisesti arvostettu ja monitieteinen huippuosaamisen keskittymä. Se tarjoaa globaalisti verkottuvan yhteistyöalustan kaupunkisuunnittelun ja -kehittämisen erilaisille tutkimus- ja kehittämishankkeille.

Huippuosaamisen ytimeksi Aalto-yliopisto, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy, Espoon kaupunki ja RYM Oy ovat perustaneet Urban Millin, jossa julkisen ja yksityisen sektorin toimijat sekä tutkimuslaitokset voivat tehdä luovaa, vuorovaikutteista ja jatkuvaa oppimista tukevaa yhteistyötä. Sisältölähtöisessä tilassa esimerkiksi kaupunkisuunnittelijat ja kaavoittajat voivat yhdessä eri alojen huippuosaajien kanssa kehittää tulevaisuuden kaupunkivisioita ja ratkaisumalleja.

Vuosina 2012-2015 toteutettavan EUE-ohjelman budjetti on noin 20 miljoonaa euroa. Ohjelmassa haetaan toimintamalleja ja ratkaisuja kaupungistumisen mukanaan tuomiin haasteisiin. Tavoitteena on luoda käyttäjälähtöisiä ja kilpailukykyisiä urbaaneja ratkaisukonsepteja, joita voidaan soveltaa niin olemassa oleville kuin uusille alueillekin. Innovaatiotoiminnan, energiakäytön ja liikkumisen ratkaisuja integroidaan rakennetun ympäristön suunnitteluun, maankäyttöön ja palveluiden tuottamisen ekosysteemeihin.

http://www.rym.fi/tutkimusohjelmat/energizingsociety/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s