Digikysely: Yli kaksi kolmasosaa TEKin alumnikerhon jäsenistä haluaa osallistua kehittäjinä tai testikäyttäjinä liiton toiminnan digitalisointiin

Käyttäjät ovat minkä tahansa organisaation vielä suuresti alikäytössä oleva voimavara. Tämä kävi jälleen kerran selvästi ilmi Tekniikan Akateemisten liitto TEK ry:n alumnikerhon esitelmäillassa 11.12. kokeiluna toteutetussa digikyselyssä. Tulokset kertovat, että Akateemisen teekkarikerhon AATE jäsenistä reippaasti yli kaksi kolmasosaa haluaa osallistua kehittäjinä tai testikäyttäjinä oman liittonsa toiminnan ja palvelujen digitalisoinnin käytännön kehittämistyöhön. Yksi neljäsosa on kiinnostunut saamaan tietoa digikokeilujen tuloksista. Vain yksi kahdestakymmenestä ei kokenut asiaa itselleen tärkeänä.

AATE toteutti kyselyn yhteistyössä Urban Millin ja TEKin Uudenmaan aluetoimiston kanssa tablettikyselynä kerhon esitelmäillassa, jossa kaksi tablettia laitettiin kiertoon osallistujille. Kyselyyn oli mahdollista vastata myös verkossa olevan linkin kautta. Valtaosa vastauksista kerättiin tableteilla. Kokeilu onnistui erinomaisesti, noin puolet kerhon jäsenistä vastasi kyselyyn.

WP_20141211_042WP_20141211_044

Tilaisuuteen osallistui yli 70 TEKin nykyistä ja entistä järjestöaktiivia. Illan teemana oli mitä TEK on vuonna 2020 ja miten se voi silloin olla järjestön 2020-strategian mukainen yhteisöllinen ammattijärjestökentän edelläkävijä, joka hyödyntää digitaalisuuden avaamina uusia mahdollisuuksia.

Illan teeman alusti kerhon jäsen ja TEKin Jäsenpalveluvaliokunnan digityöryhmän vetäjä Kari Mikkelä. Pääesitelmän piti TEKin hallituksen jäsen ja TEKin uuden digihankkeen vetäjä, TIEKE:n kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi. Hän kuvasi interaktiivisella ja mukaansatempaavalla tavalla minkälaisessa globaalissa ja digitaalisessa toimintaympäristössä elämme vuonna 2020 ja mitä tämä tarkoittaisi niin työelämän, koulutuksen, julkisten palveluiden kuin organisaatioiden työkulttuurien kehittämisen näkökulmista.

Tilaisuuden päätteeksi syntyi yhteinen näkemys, jonka mukaan Akateeminen teekkarikerho haluaa toimia TEKin digikehityksen kehittäjä- ja testiyhteisönä. Kerhon ylipääsihteeri Lars Miikki kiitti jäseniä aktiivisuudesta ja totesi että TEKin digikehittäminen nostetaan nyt kerhon seuraavien vuosien fokusalueeksi.

Lue loppuun