Otaniemeen porataan kaksi lämpökaivoa, jotka ulottuvat 7 km syvyyteen, ja joiden avulla on tarkoitus tuottaa uusiutuvaa geotermistä lämpöä. Hanke on erinomainen esimerkki siitä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta, mitä me Suomeen, Otaniemeen ja Espoo Innovation Gardeniin tarvitsemme.
Energiayhtiö St1 on aloittanut Suomen ensimmäisessä geotermisen energian lämpölaitoshankkeessa luotausporaukset. St1 tavoite on rakentaa luotausporausten perusteella Fortumin Otaniemen lämpölaitoksen alueelle geotermisen pilottituotantolaitoksen, jonka arvioidaan valmistuvan vuonna 2016. Teollisen mittakaavan geolämpölaitoksen arvioidaan tuottavan parhaimmillaan jopa 40 megawatin teholla geotermistä lämpöä. Fortum tulee ostamaan lämmön kaukolämpöverkkoonsa ja pystyy kattamaan sillä jopa 10 % kaukolämmön tarpeesta Espoon alueella.
Uusiutuva geoterminen energia tuotetaan poraamalla maahan kaksi lämpökaivoa, jotka ulottuvat seitsemän kilometrin syvyyteen. Vettä syötetään toisesta reiästä alas, ja veden kuumennuttua maaperässä se nousee toisesta reiästä ylös. Geotermisessä lämmöntuotannossa ei käytetä lainkaan polttoaineita, joten laitos ei tuota ilmakehään päästöjä. Luotausreikä avaa myös uusia tutkimusmahdollisuuksia.
Puhdas geolämpö on uusi päästötön mahdollisuus suomalaisten lämmöntuotantoon. Kestävän kehityksen arvot ovat keskeisesti mukana Espoon kaupungin strategiassa, jonka mukaan kaupunki toimii ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijänä ja pyrkii pienentämään asukkaidensa hiilijalanjälkeä. Espoo on ylpeä saadessaan olla edelläkävijä Suomessa myös puhtaan geolämmön tuotannossa ja hyödyntämisessä. Syvältä maan uumenista saatava geoterminen kaukolämpö soveltuu hyvin tiiviisti asuttuihin kaupunkikeskuksiin – uudenlainen moderni lämmöntuotantovaihtoehto toimisi erinomaisesti vaikka koko metropolialueella.
Hanke on erinomainen esimerkki siitä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta, mitä me Espoo Innovation Gardeniin ja Länsimetron kasvu- ja kehityskäytävään toivomme. Finnooseen avattu lämpöpumppuvoimala tuottaa jo kaukolämpöä ja vähentää kivihiilen polttamista 150 000 tonnia vuodessa, VTT:n Bioruukki synnyttää uusia kestäviä innovaatioita, ja kohta Otaniemi lämpiää geotermisella energialla. Fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee myös liikenteessä. Länsimetro mahdollistaa päästöttömän joukkoliikenteen, ja Espoo Innovation Garden kutsuu kaikki toimijat kehittämään metroon sopivaa, älykästä ja päästötöntä lähi- ja liityntäliikennettä. Espoo Innovation Garden kutsuu myös kaikki toimijat mukaan kehittämään uutta osaamisintensiivistä liiketoimintaa, ja luomaan uusia työpaikkoja.
Uusiutuva geoterminen energia tuotetaan poraamalla maahan kaksi lämpökaivoa, jotka ulottuvat seitsemän kilometrin syvyyteen. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kuvassa keskellä. |
Energiayhtiö St1 aloitti Suomen ensimmäisen geotermisen energian lämpölaitoshankkeen luotausporaukset. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kuvassa oikealla. |