Espoo otti viime syksynä ensimmäisenä kaupunkina koekäyttöön uuden Luminen kehittämän valaistuksen ohjausjärjestelmän, jonka tarkoituksena on vähentää niin katuvalojen turhaa sähkönkulutusta kuin valaisimien kuormitusta. Samalla myös valosaasteen määrä vähenee, kun valot palavat vain kulloinkin tarvittavalla kirkkaudella.
Lumine Lighting Solutions Oy:n kehittämällä järjestelmällä on mahdollista säästää yli 70 % katuvalojen energiakustannuksista.
– Ohjausjärjestelmän toiminta pohjautuu liikkeen tunnistukseen. Normaalitilanteessa järjestelmään kytketyt katuvalot palavat himmeänä. Havaitessaan ulkoilijan liikkuvan riittävän lähellä valaisinta, järjestelmä virittää havainnon tehneen ja sen läheisyydessä olevat valaisimet täydelle teholle, sanoo järjestelmän kehittäneen Lumine Lighting Solutions Oy:n toimitusjohtaja Santeri Oksanen.
Kun ulkoilija on liikkunut valaisimen ohi, valaisin himmenee. Parhaimmassa tapauksessa jalankulkija ei edes havaitse järjestelmän olemassaoloa. Järjestelmä on mahdollista asentaa sekä olemassa oleviin valaisimiin että uudiskohteisiin.
Erikoissuunnittelija Jussi Lehtinen Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksesta on vakuuttunut järjestelmän mahdollisuuksista luoda viihtyisämpää ja energiatehokkaampaa ympäristöä alueen käyttäjille.
– Järjestelmä vaikuttaa toimivalta ja luotettavalta ja toivon sen tulevan vähitellen osaksi valaistusinfraamme, Lehtinen sanoo.
Espoon ja Luminen toteuttama valaistusjärjestelmä on asennettu nyt myös Urban Millin sisätiloihin. Järjestelmän toimintaan ja ominaisuuksiin voi tutustua, kun vierailee tilassamme.
Uuden ohjausjärjestelmän edut korostuvat vähemmän käytetyillä liikenneväylillä sekä yöaikana, sillä katuvalojen ei tarvitse olla täydellä teholla kaiken aikaa. Turussa ja Kittilässä suoritettujen tutkimusten mukaan ohjausjärjestelmään kytkettyjen katuvalaisimien energiankulutus putoaa yöaikana noin kymmenesosaan nykyisestä kulutuksesta. Samalla valot kuormittuvat nykyistä vähemmän, mikä harventaa valaisimien huoltotarvetta ja pidentää niiden käyttöikää.
Valaisinjärjestelmä kytketään internetiin Master-yksikön kautta. Tämä mahdollistaa järjestelmän reaaliaikaisen seuraamisen sekä etäsäätämisen, mikäli järjestelmän toimintaa halutaan muokata. Järjestelmän vikaantuessa järjestelmä osaa itse siirtyä vikatilaan, jolloin valoja pidetään koko ajan täydellä teholla. Samalla järjestelmä tiedottaa sähköpostilla tai tekstiviestillä vikatilasta huoltotöistä vastaavalle henkilölle.
Lumine Lighting Solutions Oy on vuonna 2013 perustettu suomalainen startup-yritys, joka kehittää ja valmistaa energiatehokkaita valaistuksen ohjausratkaisuja. Yritys sai vastikään viimeisteltyä ensimmäisen rahoituskierroksensa, jonka turvin se on käynnistämässä kaupallisen tuotannon kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Projektiassistentti Toni Malinen Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksesta pitää tärkeänä tukea uusien ja innovatiivisten valaistusratkaisujen kehittämistä. Malinen sanoo olevansa yllättynyt siitä, miten hyvin monipuolisesti säädettävä järjestelmä sulautuu ympäristöön ilman häiritsevää vaikutelmaa.
– Tämän kaltaiset pilottiasennukset auttavat Espoota kehityksessä kohti energiatehokkuuden ja asukkaiden viihtyvyyden parantamista, hän sanoo.
Ohjausjärjestelmä soveltuu käytettäväksi kevyen liikenteen väylillä, kuntopoluilla, alikuluissa, tunneleissa, puistoissa sekä kaduilla. Yhtä Master-yksikköä kohden voi kytkeä jopa 500 Lumine 180-ohjainyksikköä.
– Hieman yli vuoden kestäneen kehitysvaiheen jälkeen on ollut huikeata nähdä järjestelmä käytössä myös seiniemme ulkopuolella, todellisessa käyttöympäristössään. Tämä onkin meille erittäin tärkeä avaus ja toivon, että mahdollisimman moni kävisi paikan päällä tutustumassa järjestelmän toimintaan, kertoo Santeri Oksanen.
Lue lisää Luminesta osoitteesta www.lumine.fi
Videoita ja kuvia järjestelmän toiminnasta löytyy osoitteesta http://lumine.fi/fi/kuvat
Lisätietoja:
Santeri Oksanen, Lumine Lighting Solutions Oy, toimitusjohtaja, +358 44 337 1973, santeri.oksanen@lumine.fi
Jussi Lehtinen, Espoon kaupunki, erikoissuunnittelija, +358 43 824 9850, jussi.lehtinen@espoo.fi