Oppia robottibussikokeiluun Otaniemestä

kohtaaminenEspoon Otaniemen robottibussikokeilu saatiin onnistuneesti päätökseensä viime viikolla. Aikaisemmin kesällä Helsingin Hernesaaressa tehtyyn kokeiluun verrattuna saatiin erilaisia kokemuksia siitä, miten robottibussit liikkuvat liikenteen seassa, miten ihmiset niihin suhtautuvat ja mitä bussien mahdollinen liikennöinti tulevaisuudessa jollain vakituisella reitillä vaatii.

Otaniemen reitti oli mutkainen, kapeillakin teillä kulkeva ja hitaamman liikenteen alueella toimiva, joten kokemuksia muun muassa kevyen liikenteen kohtaamisesta saatiin kerättyä varsin mukavasti. Oli myös erittäin mielenkiintoista huomata kuinka alueen muut toimijat varsin nopeasti oppivat toimimaan yhteistyössä robottibussin kanssa ja osasivat ottaa huomioon muun muassa muuttuneet liikennejärjestelyt.

Liettuan presidentti tutustumassa robobussiin Urban Millin edessä Innovation Gardenissa

Liettuan presidentti tutustumassa robobussiin Urban Millin edessä Otaniemi Innovation Alleyn pysäkillä (kuva: Hannu Hyyppä, Aalto-yliopisto)

Bussit otettiin jo heti alkujaan mielenkiinnolla vastaan, eikä reittiä vielä ollut edes avattu, kun innokkaimmat yrittivät jo hypätä bussien kyytiin. Design Factoryn, Urban Millin ja Startup Saunan kokonaisuus oli operointialueena mielenkiintoinen, sillä kävijäprofiili vaihteli opiskelijaporukoista kiinnostuneisiin lapsiperheisiin ja aina korkean tason valtiovierailuihin asti – Liettuan presidenttikin sai nauttia robottibussin tasaisesta kyydistä! Inspiroivassa korkean teknologian ympäristössä myös kokeilijayrityksemme ja hankekumppanimme pääsivät mukavasti tekemään kokeilujaan reitillä.

robottibussikylttiErinomaisesta vastaanotosta huolimatta Otaniemen kokeilu jouduttiin päättämään hieman suunniteltua aikaisemmin, jotta bussit ehtivät liikennöidä vielä Hervannassa Tampereen teknillisen yliopiston kampusalueella ennen lumien tuloa – Hervantaan bussit siirtyivätkin tämän viikon alussa uuden reitin tekoa varten. Suunnitelmissa on kuitenkin palata takaisin Otaniemeen ensi vuonna heti kevään tultua jatkaen SOHJOA-projektin tavoitteita, löytämällä kokeilujen kautta kaupunkiliikenteen sujuvuuden, turvallisuuden sekä matkustajien käyttökokemuksen kannalta parhaat lähitulevaisuuden sovelluskohteet automaattibusseille.

Lisätietoa: http://sohjoa.fi/

Teksti: Oscar Nissin ja Eetu Rutanen. Kuvat 1 ja 3: Oscar Nissin

Metropolia Ammattikorkeakoulu

metropolia-logo sohjoa

Metropolia – Osaamista ja oivallusta tulevaisuuden tekemiseen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s