Espoo selvittää digitalisaation roolia kaupungin palvelutuotannossa. Tavoitteena on lisätä palvelujen tuottavuutta ja tehokkuutta ja sujuvoittaa asiakkaiden arkea. Työ aloitettiin yhdessä palvelujen käyttäjien ja palvelukumppanien kanssa. 150 asiantuntijalta koottiin ideoita digitalisointiin joukkoistamisen avulla. Työpajan avasi kaupunjohtaja Jukka Mäkelä.
”On mahdollista muuttaa kaupungin rooli palvelujen järjestäjästä ja tuottajasta uusien innovatiivisten palvelujen mahdollistajaksi”, lupasi Espoon ICT-kehitysjohtaja Hannes Rauhala tilaisuuden alussa.
Espoon kaupunki käyttää uusia palvelun kehittämisen menetelmiä. Mm. joukkoistamista kokeillaan kaupungin sidosryhmistä kootun ryhmän kanssa. Ryhmään kuuluu kaupungin omien asiantuntijoiden lisäksi noin 120 kuntapalvelujen asiakasta. He ideoivat 5.2.2015, miten digitalisaation avulla olisi mahdollista luoda kuntapalveluihin täysin uudenlaisia palvelumalleja ja lisätä nykyisten kuntapalvelujen tuottavuutta. Ideoinnissa mukana olevat palvelualueet ovat ensimmäisessä vaiheessa opetus, vanhustenpalvelut, varhaiskasvatus sekä infrastruktuuri ja elinympäristö.
Muuta aiheeseen liittyvää Espoolta: