Kollaasioppiminen: Havainnoi, kerää aineistoja, koosta ja jaa..

ITK-konferenssi käynnistyi eilen. Siellä kokeillaan tuoretta tapaa koota tapahtumissa opittua, työstää aineistoa yhdessä eri näkökulmista ja jakaa syntynyt sisältö kollaasina avoimesti muille. Myös Urban Mill aikoo käyttää menetelmää tulevissa  tapahtumissaan.

Anne Röngäs Sometu-verkostosta on julkaissut kollaasiohjeet ITK 2014:n osallistujille. Näitä on helppo soveltaa myös muissa tapahtumissa.

Photo 7.4.2014 15.18.54

”Konferenssien rikkaus ja ongelma on valtava tarjonta lyhyessä ajassa. Yksittäinen osallistuja jää usein haikailemaan kaikkea sitä, mitä ei ehtinyt kokemaan. Aineistojen lukemiseen ja tallenteiden katsomiseen ei oikein ole aikaa. Entä jos tarjolla olisikin pieniä, kiteytettyjä tunnelmapaloja?

ITK-päivillä 2014 Sometu-verkosto innostaa konferenssiosallistujia koostamaan ja jakamaan toinen toisilleen pieniä tuokiokuvia, oivalluksia, hahmotelmia kollaasimuodossa.

Kollaasi on lähtökohtaisesti dialoginen esitysmuoto. Se rakennetaan kerätyistä havaintoaineistoista, sen toteutus suodattuu tekijöiden aiemman tietämyksen läpi, sen olomuoto saa ilmeen tekijöiden taitojen kautta ja katsoja on aina aktiivisessa, keskustelevassa roolissa: Mistä tämä kollaasi kertoo? Mistä se koostuu? Miten minä sen ymmärrän? Miten minä jatkaisin tai muotoilisin tätä edelleen?

Mobiililaitteilla on helppo kerätä sisältöjä ja luoda niistä jonkinlainen kooste. Mukana voi olla joko vain yhtä aineistolajia tai monen aineistolajin yhdistelmiä. Kollaasi voi olla tekstikatkelmia, kuvien yhdistelmä, katkelmista koottu video ja hyvin monenlaisia erilaisia yhdistelmiä.

Tähän blogiin tuodaan vinkkejä kollaasien tekijöille. Voit tulla hakemaan myös käsityöoppia ITK-torilta ja kaikkein mieluiten tietenkin lyöttäytymällä yhteen toisen konferenssikävijän kanssa.

Kollaasin peruskaava on yksinkertainen:

  1. Hanki kaveri tai pari.
  2. Viritä silmälasit eli ideoi jokin tietty tulokulma havainnoinnille (tämä tekee todella mielenkiintoiseksi kollaasioppimisen, kokeile vaikka), muutaman minuutin ideointi riittää, älä ole turhan vakava, heittäydy.
  3. Määrittele havainnointiaika (vaikka tunti tai puolikas päivä tai tietty foorumiesitys).
  4. Kerää havaintoja haluamallasi tavalla (opeta kaverille uusi tapa).
  5. Pysähdy hetkeksi ja kokoa kollaasi (taitojesi mukaan, pieni on kaunista, joten ei tarvise olla mitään ihmeellistä, ainut reunaehto on, että pystyt julkaisemaan jonnekin nettiin saataville kollaasisi, ryhmän voimaa tähän tai apua ITK-torilla palloilevilta kavereilta, ilmapallojen nurkilla osastolla A8).
  6. Jos vain mahdollista, lisää kollaasiisi tekijätiedot sekä haluamasi CC-lisenssi (ks. lisenssivalitsin). Jos tämä kohta on vielä vaikea, piipahda A8:ssa hankkimassa lisää oppia avointen oppimissisältöjen julkaisemisesta.
  7. Lähetä kollaasisi julkaistavaksi lomakkeella. Julkaisu tapahtuu tähän blogiin. Voit kirjoittaa lyhyet saatteet, jos haluat. Lomakkeen lyhytosoite: http://bit.ly/jaaitkkollaasi ja alla QR-koodi.
itkkollaasi
Ilmoita kollaasi lomakkeella

Myös etäosallistujat voivat julkaista kollaaseja! Ja sama henkilö tai ryhmä voi tehdä niin monta kuin haluaa.

Jos 1 % konferenssiosallistujista tekee kollaasin, saamme reilut 10 kollaasia. Mutta hei, tämä on oikeasti niin hauskaa, halpaa ja hyödyllistä, että innostetaan toisiamme jakamisen kulttuuriin, sillä kollaaseilla konferenssikokemukseen tulee uusi, kiehtova ulottuvuus: osallistujien ääni, tietämys ja osaaminen.

Taustaa kollaasioppimiselle löydät Seoppi-lehden ITK-numerosta sivulta 5.”

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s