Maankäyttö-lehti esitteli laajasti EUE-ohjelman tuloksia

Maankäyttö–lehti kirjoitti laajan juttusarjan RYM Oy:n Energizing Urban Ecosystem –ohjelmasta. Myös Urban Millin toiminta oli esillä.

”Maailmalla leviää ilmiö, jossa yhden teeman ympärille rakentuneet osaajayhteisöt
jakavat yhteistä tilaa. Nämä tilat verkottuvat keskenään ja niiden välistä
yhteistyötä tuetaan tietotekniikalla. Näissä yhteisöissä voivat kohdata eri alojen yliopisto-, yritys- ja julkisosaajat, jolloin toiminta rakentaa siltaa teorian ja käytännön välille. Aallon Design Factory (2008) ja Startup Sauna (2010) ovat jo tällaisia globaalistikin tunnettuja
omien alojensa roolimalleja. Urban Mill aikoo jatkaa tätä perinnettä kaupunkiinnovaatioiden
teemalla”

Tässä EUE- juttusarja kokonaisuudessaan:

20 Hannu Hyyppä – Marika Ahlavuo – Markku Markkula – Lars Miikki – Juha Hyyppä – Pentti Launonen
MONIALAISESTI RATKAISUJA KAUPUNGISTUMISEEN (EUE – AJATUKSIA OHJAAVA TEKEMINEN)
Kaupungistumisen haasteena on saada aikaan parempaa vähemmällä ja päästä lähemmäksi kestävää ja ihmiskeskeistä palveluyhteiskuntaa. Toisaalta ratkaisuja pyritään luomaan yhdessä kaikkien alueen toimijoiden kanssa. Tämä tapahtuu hyödyntäen eri osapuolten osaamista ja näkemyksiä verkostomaisesti ja tiivistämällä yhteistyötä sekä avoimuutta osin kasvavan digitaalisuuden sekä uudenlaisten yhteiskehittelyja demonstraatioalustojen avulla.
Avainsanat: EUE, kaupungistuminen, monialaisuus
23 Kari Mikkelä – Lars Miikki – Hannu Hyyppä – Juho-Pekka Virtanen – Marika Ahlavuo
TILAT YHTEISKÄYTTÖÖN – URBAN MILL (EUE – AJATUKSIA OHJAAVA TEKEMINEN)
Maailmalla leviää ilmiö, jossa yhden teeman ympärille rakentuneet osaajayhteisöt jakavat yhteistä tilaa. Nämä tilat verkottuvat keskenään ja niiden välistä yhteistyötä tuetaan tietotekniikalla. Näissä yhteisöissä voivat kohdata eri alojen yliopisto-, yritys- ja julkisosaajat, jolloin toiminta rakentaa siltaa teorian ja käytännön välille. Aallon Design Factory (2008) ja Startup Sauna (2010) ovat jo tällaisia globaalistikin tunnettuja omien alojensa roolimalleja. Urban Mill aikoo jatkaa tätä perinnettä kaupunkiinnovaatioiden teemalla.
Avainsanat: EUE, Urban Mill, tilojen yhteiskäyttö
26 Hannu Hyyppä – Juho-Pekka Virtanen – Marika Ahlavuo – Tommi Hollström – Juha Hyyppä – Markku Markkula – Lingli Zhu – Markus Holopainen
OSALLISTUMINEN UUSIKSI 3D-VIRTUAALIMAAILMOILLA (EUE – AJATUKSIA OHJAAVA TEKEMINEN)
Eurooppalaisen digitaaliagendan tavoitteena on hyödyntää nykyaikaisen tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuudet kestävän kehityksen, sosiaalisen osallisuuden ja työllisyyden edistämisessä. Tätä kautta Suomella on tavoitteena olla merkittävä toimija EU 2020 -strategian tavoitteiden toteuttamisessa. Suomi on tietomallintamisen osalta maailman johtavia maita ja tavoitteena onkin kehittää virtuaalisuutta ja alueellista tietomallintamista kansainvälisille markkinoille.
Avainsanat: EUE, 3D-virtuaalimaailma
28 Juho-Pekka Virtanen – Hannu Hyyppä – Marika Ahlavuo – Tommi Hollström – Juha Hyyppä – Markku Markkula – Matti Kurkela – Kauko Viitanen – Lingli Zhu – Jussi Lehtinen
RAKENNETUN YMPÄRISTÖN SUUNNITTELUUN MITTATARKKAA VIRTUAALISUUTTA (EUE – AJATUKSIA OHJAAVA TEKEMINEN)
Tulevaisuuden 3D-wikipedia luo uudenlaisen lähestymistavan aluesuunnitteluun. Rakennetun ympäristön suunnittelijat, virkamiehet ja asukkaat pääsevät tulevaisuudessa nopeampaan dialogiin virtuaalimaailmassa. Yhteisen tietämyksen hallinnan avulla virtuaalimaailma tarjoaa jaetun alustan, joka luo arvoa monialaiselle rakennetun ympäristön suunnittelulle, käyttäjälähtöisten liiketoimintojen kehittämiselle ja tulevaisuuden kiinteistöalalle.(Mainittujen lisäksi kirjoittajina myös Tapani Honkanen ja Markus Holopainen.)
Avainsanat: EUE, virtuaalimaailma, mittatarkka virtuaalimalli, 3D-wikipedia
31 Matti Kurkela – Juho-Pekka Virtanen – Hannu Hyyppä – Marika Ahlavuo – Petri Rönnholm
VISUALISOINTI, MUOTOILU JA MAANMITTAUSOSAAMINEN RAKENNETUN YMPÄRISTÖN SUUNNITTELUSSA (EUE – AJATUKSIA OHJAAVA TEKEMINEN)
Uudenlainen kaupunkikehittäminen vaatii muotoilu- ja mittausosaamisen yhdistämistä. Mutta taipuuko muotoilija mittausosaamisen hyödyntäjäksi ja onko mittausosaaminen hyödyllistä muotoilijalle kaupunkikehittämisessä. Kuinka luova taideala taipuu insinöörikulttuurissa?
Avainsanat: EUE, visualisointi, muotoilu
34 Marika Ahlavuo – Hannu Hyyppä – Markku Markkula – Juha Hyyppä
VALTTINA KANSAINVÄLISYYS (EUE – AJATUKSIA OHJAAVA TEKEMINEN)
Kansainvälisyys on arjessamme. Se on muotoutunut osin digitalisoitumisen ja osin EU:n myötä nykyisiin uomiinsa. Jatkuvat yhteydet verkostoihin on mahdollistettu jopa älypuhelimella 24/7. Yrityksille kansainvälisten asiantuntijoiden verkosto tuo kilpailuetua ja päivittää kansainvälistä osaamista. Kansainvälisiä huippuosaajia voidaan hyödyntää laajemminkin alueellisesti heidän osaamistaan määrätietoisesti yhteisöllistämällä.
Avainsanat: EUE, kansainvälisyys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s