ProAkatemia vierailulla Aallon Innovation Gardenissa

TAMK:n ProAkatemian yrittäjäkurssi VoLuMi vieraili 17.9. Aallon Innovation Gardenissa ja tutustui Urban Millin lisäksi Startup Saunan ja Design Factoryn toimintaan. Omia keisejään esittelivät aamupäivän aikana mm. Pasi Peho Active Life Villagesta, Frank Russi Consair Oy:sta, Antti Niini Startup Saunasta ja Justus Reinikainen Design Factorystä. Ryhmän iltapäivä kului Urban Millin kumppanin Hub Helsingin vetäjän Ola Sundellin vieraana.

”Mikki, lämmin kiitos Urban Millin ja muiden toimipisteiden kattavasta esittelystä. Ryhmämme lähti hieman epätietoisena tiistaina kohti Otaniemeä, eikä kukaan tiennyt mitä odottaa päivältä. Päivän päätteeksi olimme saaneet uusia vinkkejä toimintaamme, sekä näkökulmia päivittäiseen tekemiseen.

Valmentajamme oli myös hieman ihmetellyt ratkaisuamme lähteä Helsinkiin, opintojen vasta alkaessa. Purkaessamme opittuja asioita, kukaan ei enää kyseenalaistanut matkan hyötyä, ja totesimme: ”Välillä on mentävä kauas, nähdäkseen lähelle.”

Torstaina kävimme yhdessä läpi opittuja asioita matkalta. Seuraavassa hieman kerron konkreettisia esimerkkejä toimintaamme vaikuttavista asioista:

–  Kerrotaan ideoista avoimesti, se avaa ovia ja uusia näkökulmia asioihin. Ei myöskään kannata pelätä ideoiden pöllimistä. Isommat organisaatiot toteuttavat projektit siitä huolimatta. Se voi päin vastoin auttaa innovaation kehityksessä ja markkinoinnissa.

– Haettaessa projekteja on hyvä tiedostaa asiakkaan ongelmat ja saada vastapuoli puhumaan niistä, kirjoita ylös ongelmat.

– Kysele lisää, äläkä vielä tarjoa suoria ratkaisuja. Tärkeintä on saada asiakas puhumaan ongelmistaan. Ideat syntyvät ongelmista. Ratkaisuja voidaan miettiä ongelmien tiedustelujen jälkeen.

– Puhu ihmisille, kuuntele tarkasti ideoita ja löydä yrityksissä piilevät ongelmat.

– Altistu sattumaan, hakeudu uusiin tilanteisiin ja verkostoidu rohkeasti uusien ihmisten kanssa.

ProAkatemia Millissä

Kuva: Aallon opiskelija Frank Russi Consair Oy:stä jakoi kokemuksia startup-yrittäjän arjesta

Tiloistanne ja esittelystänne jäi muutama mieleenpainuva asia: Omaan korvaan sanat ”olette tervetulleita aina” kuullostaa asiakkaan tai vierailijan korvassa mahtavalta! Se laittoi miettimään meidän suhtautumista asiakkaisiimme. Haluammeko olla yhtä vieraanvaraisia ja suhtautua asiakkaisiin avuliaasti? Haluammeko antaa saman kuvan heille omasta firmastamme?

Koko talon ilmapiiri oli myös ainutlaatuisen avoin. Suhtaudutte kunnioitusta herättävällä asenteella uusia asioita ja ihmisiä kohtaan. Jaoitte myös avoimesti tietoa, jota voimme varmasti hyödyntää tulevaisuudessa. Työskentelytilat olivat inspiroivat ja kaikki tarvittavat työkalut olivat lähellä.

Kuten aikaisemmin kerroin, ryhmämme sai paljon uusia ideoita vierailusta ja esille tuli kiinnostusta jatkaa mahdollisesti yhteistyötä. Esimerkiksi itsepalvelu pyöräkorjaamo vaikutti niin hienolle idealle, että lähdemme miettimään, olisiko samantyylistä  toimintaa mahdollista saada myös Tampereelle.

Kiitos vielä koko ryhmän puolesta ajastanne ja hyvää syksyn jatkoa!

VoluMi, Proakatemia

Teppo Tieranta/Veera Hahtala”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s