Arkkitehtuurin laitoksen henkilökunta kesäretkellä Urban Millissä 4.6.2013

Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitoksen henkilökunta tutustui kesäretkellään 4.6. uusien naapureidensa kiinnostaviin pöhinäpaikkoihin Otaniemen Innovation Gardenissa. Laitos on tänä keväänä muuttanut väliaikaisiin tiloihin Otaniemeen Miestentielle ennen siirtymistään täysiin uuteen kiinteistöön Otaniemen metroaseman viereen nykyisen arvion mukaan vuonna 2016.

Ohjelmaan kuului tutustuminen Urban Milliin, josta matka jatkui Startup Saunan ja Aalto Design Factoryn kautta arkkitehtien pajalle Metallimiehenkujalle. Arkkitehtuurin laitos on yksi Urban Millin käynnistäjäkumppaneista ja soveltuvia osia sen toiminnasta käynnistetään Urban Millin tiloissa tänä vuonna.

IMG_9845BKuvassa Urban Millin fasilitoimaa ”Triple Helixiä” käytännössä: vasemmalta lukien Arkkitehtuurin laitoksen johtaja Antti Ahlava, Espoon kaupungin Otaniemen alueen arkkitehti Meiri Siivola ja Active Life Village Oy:n operatiivinen johtaja Pasi Peho trialogissa Urban Millissä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = TIETORUUTU = = = = = = = = = = = = = = = = =

Aalto-yliopiston Taiteiden ja tieteiden korkeakouluun kuuluva Arkkitehtuurin laitos on vanhin ja suurin Suomen kolmesta arkkitehtikoulusta. Arkkitehtien lisäksi Arkkitehtuurin laitos kouluttaa ainoana Suomessa myös maisema-arkkitehtejä. Laitos antaa arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ylintä opetusta ja harjoittaa alojen taiteellista kehittämistyötä ja taiteellista ja tieteellistä tutkimusta.

Arkkitehtuurin laitoksen strategiana on ylläpitää ja kehittää laitosta kansainvälisesti korkeatasoisena, yhteiskunnallisesti vastuullisena ja innovatiivisena teknisen, taiteellisen ja tieteellisen osaamisen yhdistävänä, ammatilliseen huippuosaamiseen suuntautuvana arkkitehtikouluna.

Linkki laitoksen kotisivuille: http://architecture.aalto.fi/fi

= = = = = = = = = = = = = = = = = TIETORUUTU = = = = = = = = = = = = = = = = =

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s