Luonnon oma kasvuvoima kaupunkirakentamisen lähtökohtana

Luonnon oma kasvuvoima kaupunkirakentamisen lähtökohtana

”Nykyisessä suomalaisessa ja kansainvälisessäkin kaupunkikehittämisessä on hyvin yleistä, että kehitettävä alue ajetaan maan tasalle ja rakennetaan sitten uudestaan. Tehdään urbaani avohakkuu ja sen jälkeinen ”istutus”. Syitä listattaessa nousee pinon päälle yleensä raha, kustannukset ja tehokkuus. Näin ei asian kuitenkaan tarvitsisi olla. Kaupunkikehittäminen voisi pohjautua myös kaupunkiluonnon oman kasvuvoiman hyötykäyttöön.

Luonnon kasvuvoima ilmenee kaikkialla kaupungissa. Voitaisiinko sitä hyödyntää nykyistä monipuolisemmin, kun halutaan luoda toiminnallisia kaupunkitiloja ja viihtyisiä asuinympäristöjä? Rakentamisen ja luonnon kasvuvoiman yhteisvaikutuksesta syntyviä suunnittelun mahdollisuuksia voidaan löytää hyödyntäen kunkin alueen luontopotentiaalin erityispiirteitä.

Tilaisuus perustuu juuri valmistuneeseen Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston Urban Diversity -hankkeeseen, jossa on selvitetty tapoja yhdistää ekologiset arvot rakentamiseen ottamalla lähtökohdaksi kaupunkiluonnon kasvuvoima ja sen vaaliminen.

Hanke oli monitieteinen ja sen tutkimusaloina olivat ympäristöolot ja ekologia, kaupunkisuunnittelu sekä ympäristöpsykologia. Toteutuksesta vastasivat Tampereen yliopisto (professori Yrjö Haila, dosentti Ari Jokinen, professori Kalevi Korpela ja hallintotieteiden maisteri Maria Seppälä) sekä Tampereen teknillinen yliopisto (dosentti Anssi Joutsiniemi ja arkkitehti Minttu Kervinen).

Tilaisuus on maksuton ja tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille!!

 

Tapahtuma-aika: 30.05.2013 klo 17:00 – 19:00
Paikka: Tampereen yliopiston pääkirjasto Linna, Väinö Linna -sali
Kalevantie 5, Tampere

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s