Bisnestreffeillä törmäytetään nykyisiä ja tulevia yrittäjiä – ilmoittaudu mukaan seuraaville treffeille 26.1.

Espoon kaupunki tiedottaa 15.1.2018:

Espoon kaupunki isännöi vuonna 2018 kuukausittaisia Bisnestreffejä, joilla on jo pitkä historia eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Tilaisuuksissa puidaan ajankohtaisia yritysten kansainväliseen menestymiseen liittyviä teemoja. Treffien oleellisinta antia on keskustelu ja uusien yhteisten ratkaisujen löytäminen. Bisnestreffi-idean ja järjestelyjen takana on espoolainen Takapiruna   tunnettu  Kurt Linderoos  Oy Personal EU United  Brains  Ltd:stä.

”Olen erittäin mielissäni, että saimme yhteistyökumppaniksi Espoon kaupungin. Vuoden aikana järjestettävien treffien suunnittelu on lähtenyt vauhdilla käyntiin”, Linderoos iloitsee.

Bisnestreffit on suunnattu kansainväliseen menestykseen tähtääville ja sen jo saavuttaneille yrityksille, opiskelijoille, startupeille, opettajille, konsulteille, asiantuntijoille ja julkisen sektorin kansainvälisille toimijoille.

”Bisnestreffit on uusi hieno yhteistyön mahdollisuus kaupungille. Odotamme pääsevämme treffien kautta entistä tiiviimpään vuoropuheluun yritysten ja yrittäjien kanssa, ja oppivamme siten palvelemaan paremmin asiakkaidemme tarpeita”,  toteaa Espoon kaupungin elinkeinopäällikkö  Harri Paananen .

Ensimmäiset Bisnestreffit järjestetään 26.1.2018 klo 8–9 Espoon kulttuurikeskuksessa teemalla ”Business Finland and Finland Business”. Puhujina kuullaan johtaja Jukka Häyrystä Business Finlandista  ja Espoo Marketing Oy:n toimitusjohtaja Jaana Tuomea. Jatkossa treffit pidetään kerran kuussa perjantaiaamuisin.

Ilmoittaudu mukaan: https://my.surveypal.com/bisnestreffit 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s