Markku Markkula EU:n Alueiden komitean puheenjohtajaksi

Laaja-alainen innovointitoiminta ja startup-yrittäjyyden voimistaminen kärkitavoitteet

Suomalaiseen  innovaatiokulttuuriin ja Urban Millinkin toimintaan vahvasti vaikuttanut Markku Markkula valittiin juuri hetki sitten EU:n Alueiden komitean (AK) puheenjohtajaksi.

Kyseessä on suomalaisittain tärkeä ja historiallinen päivä: Markkula on ensimmäinen suomalainen, joka nousee AK:n johtoon. Tunnelma istuntosalissa oli lämminhenkinen; ja uusi puheenjohtaja sai voimalliset suosionosoitukset.

Markkula_CoR_president1

Heti valintansa jälkeen pidetyssä puheessaan Markkula korosti Suomen ja EU:n välistä voimakasta yhteyttä.

–  Suomi sijaitsee EU:n ulkorajoilla kaukana Keski-Euroopasta. Vaikka pitkät etäisyydet ja harva asutus muodostavat omat haasteensa, olemme sitoutuneet vahvasti Euroopan unioniin ja sen perusarvoihin, Markkula totesi.

Markkula työskentelee Aalto-yliopistossa Euroopan unionin tutkimus-, innovaatio- ja koulutuspolitiikkaan erikoistuneena neuvonantajana. AK:n jäsenenä hän on vuosien aikana laatinut unionin toimielimille useita lausuntoja, jotka käsittelevät juuri näitä aloja.

–  Junckerin  investointipaketin onnistuminen edellyttää kunnilta vahvaa roolia innovoinnin vauhdittamisessa koko Euroopassa, hän painotti.

– Ratkaisevia 315 miljardin investointipaketin osalta ovat kaupunkien, kuntien ja alueiden toimet. Investointien olennaiseksi osaksi on otettava yhteiskunnalliset ja teollisuutta uudistavat innovaatiot.

Markkula otti esille Suomen virkeän  ja perinteistä yritystoimintaa  inspiroineen startup-toiminnan.

– Kyseessä on mainio esimerkki siitä, mikä on mahdollista. Tämänkin toiminnan volyymi olisi pikaisesti moninkertaistettava. Meidän tulisi toimia esimerkkinä ja edelläkävijänä muille.

AK:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin belgialainen Karl-Heinz Lambertz (PES). Belgian saksankielisen yhteisön parlamentin puhemies Lambertz on toiminut AK:n jäsenenä vuodesta 1998 lähtien.

Toimittanut: Leena Jokiranta

Kuva: 110th CoR Plenary Session; Comité des Régions / Committee of the Regions

 

EU:n Alueiden komiteassa on 353-jäsentä (sekä yhtä monta varajäsentä), jotka edustavat kaikkia 28 EU-maata. Alueiden komitea on neuvoa antava toimielin, jonka tehtävänä on tuoda kuntien ja alueiden näkemykset esiin EU:n lainsäädännön valmistelussa. Komitea antaa lausuntoja komissiolle, neuvostolle ja parlamentille useista EU-lainsäädännön asioista. Komiteassa on yhdeksän suomalaisjäsentä, joista yksi edustaa Ahvenanmaata.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s