Alku
Olipa kerran, tarkemmin 2011, ikinuori opiskelijapoika Pekka, joka toisen vuoden kemianopintojensa ohella palasi kesätöihin rakennustyömaille. Kokemusta raksan haalarihommista oli karttunut jo useita vuosia ennen opintojen aloitusta, sillä YO-lakkia oli vaikea saada osaamatta sanaakaan ruotsia.
Pekka valoi pilareita ja kantoi lankkuja kuukauden ajan. Sitten hän näki työkaverinsa rälläköimässä Leca-harkkoseinää ilman minkäänlaisia hengityssuojaimia. Siis näki niinkuin nyt pölypilvessä ylipäätään voi nähdä. Kaivettuaan pölymuhjun pois nenästään hän hoksasi, että kenties opinnot ja tuon niin tutun ja ikävän ongelman voisi yhdistää jollakin keinoin. Työmaamestarin tavattuaan hän kysäisi kiinnostaisiko pääurakoitsijaa, Skanskaa, tietää millaista ilmaa työmaalla hengitetään? Mestari innostui välittömästi ja kutsui pääkonttorilta paikalle työturvallisuusjohtajan. Lyhyiden neuvottelujen jälkeen Pekka ryhtyi kantamaan työmaalle Ilmatieteen laitoksen mittareita.
Kahden kuukauden kuluttua Pekka esitteli tulokset Skanskan johdolle, joka päätti jo esittelyn aikana sijoittaa rahaa pahimman ongelmakohdan eli rakennustyömaiden laastityön hoitoon. Pekka poistui paikalta idea mukanaan; entä jos rakennamme laitteen jolla laastityön kohdepoisto hoidetaan fiksusti?
Tuumasta toimeen
Talvella 2011 idea alkoi jalostua yhdessä Jarnon ja Juhan kanssa ensimmäiseksi prototyypiksi. Kaikki olivat työskennelleet rakennuksilla ja tiesivät, miltä betonimuhju nenässä tuntuu. Ensimmäisen laastisäkin kaataminen huuva v.1.0 edessä oli loistava hetki; tämähän toimii! Ensimmäinen räpellys oli nipinnapin pystyssä pysyvä peltilevykokoelma joka olisi karkoittanut variksetkin pellolta. Se kuitenkin kertoi, ettei ideaa kannattanut vielä haudata.
Toinen prototyyppi teetettiin jo levytyön ammattilaisella. Huuva v.2.0 vietiin ensimmäistä kertaa Skanskan työmaalle Vuosaareen työntekijöiden ihmeteltäväksi. Lopulta paikalle saapui viitisen isompaakin herraa konttorilta. Koko viisitoistahenkinen katselijakaarti odotti henkeään pidätellen ryhmän kommentteja. ”Tämähän on loistava juttu”, totesi vanhin, Skanskan työturvallisuuden johtoryhmässä istunut kaveri. Tästä alkoi todellinen kehitystyö.
Kukaan meistä ei ollut toiminut yrittäjänä aiemmin, joten tiimiin tuli mukaan Frank. Frankilla oli kokemusta rakennusbisneksestä sekä yrittäjyydestä laajemminkin. Erityisesti asiakkaiden ja käyttäjien kuunteleminen sekä toiminnan kaupallistaminen tulivat uudella tavalla mukaan huuvan rakentamiseen. Samalla kun mietimme yhdessä Skanskan työmiesten kanssa sitä, millainen laastihuuvaksi ristitty kapistus tulisi olla, ryhdyimme pohtimaan myös firman rakennuksen kannalta olennaisia asioita.
Ensimmäisenä listalla oli toiminnan rahoittaminen, ja omien taskujen jälkeen parhaaksi vaihtoehdoksi todettiin julkiset avustukset. Consair Oy perustettiin keväällä 2012, ja Ely-keskuksen myöntämän rahoituksen turvin lähdimme valmistelemaan laastihuuvan kaupallistamista.
Koska kenelläkään perustajista ei ollut varsinaista tuotekehitysosaamista, päädyimme ulkoistamaan kehitystyön. Jälkikäteen tarkasteltuina tulokset eivät olleet erityisen hyviä, vaikka onnistumisen hetkiäkin koettiin. Koska sekä Frank että Pekka ovat Aallon-opiskelijoita, apu löytyikin yllättävän läheltä…
Uusi suunta
Frankillä alkoi osana kasvuyrittäjyyden sivuainettaan (Aalto Ventures Program) vetää opiskelijoiden tuotekehitysprojektia asiakkaanaan Kone oyj. Kurssi tehtiin kokonaisuudessaa Aalto Design Factoryssa. Houkuteltuaan myös Pekan tutustumaan paikkaan kaksikko huomasi ADF:n tilojen sopivan mitä parhaiten pienelle startupille. Samalla Pekka vaihtoi opiskelunsa painopisteen koneensuunnitteluun, eli varsinainen tutkimuksen opiskelu väistyi (ainakin hetkellisesti). Myös yrityksemme suuntaviivat alkoivat selkeytyä. Seuraava askel olikin ottaa suunnitteluprosessi kokonaan omiin käsiin, ja loppusyksystä eteenpäin alkoi kehitystä ADF:n Puuhabunkkerissa tapahtua.
Vuodenvaihteen tienoilla ADF:n naapuriin ilmestyi huikean palvelukonseptin prototyyppi Urban Mill, joka nimensä mukaisesti pyrkii ”jauhamaan” erilaisia urbaaneja toimijoita sekä projekteja yhteen. Frankin luotsaama Koneen tuotekehityshanke muutti Milliin, ja hieman sen jälkeen myös Consair sai sieltä kodin; Mill tarjosi meille nyt työ- sekä testitilat sekä innostavan ympäristön, johon asiakkaamme tulivat mielellään tutustumaan työhömme ja aikaansaannoksiimme. Milliin löysi tiensä myös moni muu projekti ja yritys, joiden kanssa olemme sparrailleet ja auttaneet toisiamme.
Olemme nyt vuoden 2013 ajan tutkineet ja testanneet erilaisia konsepteja, sekä työntäneet yritystämme pala palalta eteenpäin. Lienee reilua myöntää että ilman ADF-Urban Mill-akselia, olisimme todennäköisesti jo kuolleet ja kuopatut. Sen sijaan saimme juuri ensimmäisen Ely–rahoitteisen projektimme päätökseen, ja nyt tuntuu että koko maailma on meille avoin! Lisäksi kovan työmme tulos kantaa hedelmää. Seuraavaksi LaastiKamu (kyllä, hänellä on vihdoin oikea nimi) on lähdössä uusiin kenttätesteihin, ja on jännittävää seurata kuinka yrityksemme rakentaminen edistyy.
Jos sinulla on jotain kysyttävää tai kerrottavaa, niin ota meihin yhteyttä!
Terkuin,
Frank & Pekka
Urban Mill – Building IntenCity! 