Kaupunkien kilpailukyvyn, uudistumiskyvyn, älykkyyden ja innovatiivisuuden rinnalle on viime vuosina noussut uusi termi elinvoima. On siirrytty elinkeinopolitiikasta laajempaan elinvoimapolitiikkaan. Kaupungit tekevät elinvoimastrategioita ja Kuntaliiton hankkeessa opetellaan johtomaan elinvoimaa. Sitra toteutti joitakin vuosia sitten laajan Suomen elinvoiman lähteet –hankkeen ja on myöhemmin järjestänyt erinomaisia Elinvoima-foorumeita. Olen luvannut mennä lähitulevaisuudessa puhumaa aihepiiriä käsittelevään tilaisuuteen ja siitä kiinnostus elinvoimakäsitteen mahdolliseen uutuusarvoon, nimenomaan kaupunkien näkökulmasta.

Signe Jauhiainen ja Janne Huovari toteavat Kuntarakenne ja alueiden elinvoima –raportissaan, että alueen elinvoimaan vaikuttavat sijainti, etäisyys keskuksista ja läheisen keskuksen koko. Elinvoimaa ovat myös inhimillinen pääoma, sosiaalinen pääoma, yrittäjyys ja avoimuus erilaisuudelle. Sen sijaan taantuminen uhkaa alueita, joiden talous nojaa pääomaintensiiviseen teollisuuteen ja luonnonvaroihin.[1] Sitra on astetta runollisempi: ”Elinvoima on sanana orgaaninen ja lähellä energiaa ja vitaalisuutta. Elinvoima on olemassa kaikkeen vaikuttavana henkenä, tekemisen meininkinä. Elinvoima ei ole staattinen tila, vaan liikettä ajassa ja kontekstissa. Siten se on dynaaminen käsite”[2].

Minkälainen kaupunki on elinvoimainen? Kasvu…