Juha Kostiainen: Saksa menestyy kaupunkiensa ansiosta

Nokkela Kaupunki

Kaupunkitutkimuksen grand old man Sir Peter Hall julkaisi tänä vuonna Good Cities, Better Lives –teoksen, jossa hän analysoi esimerkkejä hyvistä eurooppalaisista kaupungeista. Lähimmäksi meitä hän pääsee tarkastellessaan resurssitehokkuuden näkökulmasta Tukholmaa.

Hall on perusteellinen ja analyyttinen niin kuin aina, mutta tällä kertaa erityisen kiinnostavaa on se, kun hän perustelee Saksan taloudellista menestystä kaupunkien kehittämisellä. Meillähän Saksan ansioita ylistetään jatkuvasti ja keskeisenä menestystekijänä mainitaan yleensä keskisuuret perheyritykset (Mittelstand) sekä työkulttuuri.

Hall nostaa esiin kahdeksan keskeistä menestystekijää, jotka liittyvät pääosin kaupunkeihin. Ensimmäisenä on kunnallinen johtajuus, jolla hän viittaa kuntien vahvaan johtajuuteen suurissa kehityshankkeissa kuten vaikkapa Hampurin HafenCityssä. Myös polysentrinen kaupunkirakenne on eduksi, eikä pääkaupunki dominoi niin kuin meillä. Kaupunkivaltioperinteestä johtuen usealla kaupungilla on yliopisto, oopperatalo, alueellisia pankkeja ja muita instituutioita, eikä niiden tarvitse kääntyä pääkaupungin puoleen. Hajautetun pankkijärjestelmän myötä pankit ovat keskittyneet asiakasyritystensä menestykseen, eivät pankkifuusioihin.

Saksan kaupungit ovat kytkeytyneet toisiinsa moottoriteillä ja nopeilla junayhteyksillä, lisäksi kaupungeissa hyödynnetään sisäisesti raideliikennettä, joka yhdistää laadukkaat…

View original post 229 more words

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s