Valtiovarainministeriön tiedote 146/2014 25.09.2014:
Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko on kutsunut asiantuntijoista koostuvan ryhmän pohtimaan, mikä on tulevaisuuden kunta. Asiantuntijaryhmän tehtävänä on tuottaa visioita vuoden loppuun mennessä.
Kunnan nykyinen rooli palvelujen järjestäjänä ja tuottajana, rahoittajana, demokratiayhteisönä sekä verottajana on murroksessa. Tähän vaikuttavat toimintaympäristön mukanaan tuomat haasteet, jotka herättävät kysymyksiä siitä, millainen rooli kunnalla on tulevaisuuden palvelujen järjestäjänä ja tuottajana. Tuotetaanko palvelut peruskunnassa vai yhteistoiminnassa? Miten mahdollistetaan lähidemokratia, osallisuus ja yhteisöllisyys? Mitä tapahtuu kunnan itsehallinnon rajoille tulevaisuudessa, entä kuntaidentiteetille? Miten vastataan kasvaviin valinnanvapauden, laadun ja tuottavuuden vaatimuksiin, entä yhä pienenevien resurssien haasteeseen?
– Näihin suuriin kysymyksiin etsitään vastauksia parlamentaarisessa työryhmässä. Nyt kutsumani asiantuntijatyöryhmän tehtävänä on sparrata, mutta myös haastaa parlamentaarista työryhmää visioimaan, mikä on tulevaisuuden kunta, Risikko sanoo.
Asiantuntijaryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu johtaja Juha Kostiainen. Muut jäsenet ovat emeritusprofessori Risto Harisalo, professori Pirkko Vartiainen, kansanedustaja Osmo Soininvaara, professori Markku Sotarauta, professori Paul Lillrank, tutkija Siv Sandberg ja tutkija Aleksi Neuvonen. Työryhmän sihteereinä toimivat liikenneneuvos Marko Forsblom liikenne- ja viestintäministeriöstä sekä neuvotteleva virkamies Katja Palonen valtiovarainministeriöstä.
Lisätietoja: erityisavustaja Antti Häkkänen, puh. 040 705 7134
https://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20140925Minist/name.jsp