Espoolle puurakentamisen ohjelma

ESPOO TIEDOTTAA

28.5.2014

Espoolle puurakentamisen ohjelma

Espoo haluaa edistää puurakentamista. Tahto on kirjattu puurakentamisen edistämisohjelmaksi vuosille 2014 – 2020. Puurakentamisen nähdään lisäävän rakentamisen tarkoituksenmukaisuutta, kilpailukykyisyyttä ja edullisuutta.

”Puurakentamisen ohjelma on tehty etenkin rakentamisen kilpailun lisäämiseksi. Kaupungin kannalta olennaista on, että puurakentamiselle syntyy toimivat markkinat”, teknisen toimen johtaja Olavi Louko toteaa. Kilpailua halutaan myös materiaalien välille.

Espoo kasvaa keskimäärin 4000 hengellä vuodessa, joten rakentamista riittää. Tilaamalla puurakenteisia kouluja, päiväkoteja, vanhusten elä ja asu -keskuksia, asuntoja ja siltoja yhä järjestelmällisemmin puumateriaaleista Espoo vaikuttaa markkinoiden volyymiin.

Espoossa suunnitellaan parhaillaan useita puurakentamiseen soveltuvia kohteita. Leppävaaraan Mestarikalliolle Kehä I:n tunnelin päälle olisi mahdollista rakentaa kaupungin vuokrataloja puusta materiaalin keveydestä johtuen. Keveys mahdollistaa myös lisäkerrosten rakentamisen nykyisille kerrostaloalueille. Näin päästään tiivistämään nykyisiä asuinalueita. Myös Matinkylän yhdistetty päiväkoti ja asukaspuisto on tarkoitus tehdä puusta, samoin kuin Karhusuon koulun korjaus- ja laajennus.

Espoon kaupunginhallitus kävi viime kesänä tutustumassa suomalaisen Stora Enson Lontooseen ja Manchesteriin toteuttamiin puurakenteisiin kouluihin. Vierailijat vakuuttuivat kohteiden toimivuudesta, miellyttävyydestä ja akustiikasta. Myös puurakentamisen vaihtoehtoja korkeampi ympäristöystävällisyys ja sisäilman laatu puoltavat puurakentamista.

”Jatkossa voisimme suunnitella esimerkiksi päiväkodeille yleisen mallin, jota voisimme hyödyntää useammassa kohteessa. Puurakentamisessa suunnitteluratkaisun monistettavuus ja teollinen tuotanto yhdessä nopeuttavat rakentamisaikaa, lisäävät taloudellisuutta ja mahdollistavat kuivassa tehdastilassa rakentamisen. Suunnittelu voidaan tehdä niin, että se tukee erikokoisten ja erilaisille tonteille toteutettavien tilojen toteuttamista”, elinkeinopäällikkö Pasi Laitala visioi.

Kevyinä puuelementit voidaan esivalmistella pitkälle tehtailla talotekniikan integrointia myöten ja tuoda rakennuspaikalle vasta lähes valmiina, jolloin niiden pystytys on nopeaa. Tämä on huomattava kustannussäästö ja vähentää myös kosteusvaurioiden riskiä.

Työ- ja elinkeinoministeriön, Aalto-yliopiston ja Espoon kaupungin reilut kaksi vuotta sitten aloittamassa yhteistyössä puurakentamisen osaamista ja menetelmiä on kehitetty yhdessä teollisuuden kanssa. Vuosien mittaan Espoossa on tehty paljonkin puurakennuksia. Viime vuosina muun muassa Finnforestin pääkonttori Tapiolaan, Haltia Nuuksioon, useita päiväkoteja, pientaloasuntoja ja puusiltoja.

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaos käsittelee puurakentamisen edistämisohjelmaa 2.6.2014.

Lisätietoja:

Teknisen toimen johtaja Olavi Louko, p. 0500 607 754

Elinkeinopäällikkö Pasi Laitala, p. 043 824 5427

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s