Urban Mill tilojen varaukset ja hinnasto Aalto-yliopiston toimijoille 2017

Hackathon1

Urban Mill on julkis-yksityisenä kumppanuushankkeena vuonna 2013 käynnistetty ohjelma ja palvelu pääpartnereinaan Espoon kaupunki, Aalto-yliopiston yksiköitä ja vuonna 2016 päättynyt Energizing Urban Ecosystems (EUE) tutkimusohjelma yrityksineen. Urban Mill on tila, temaattinen yhteisö ja palvelu, joka auttaa luomaan parempaa urbaania elämää uusien kaupunki-innovaatioiden kautta. Siellä kohtaavat uudet ideat ja ihmiset.

Urban Mill sijaitsee Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n omistamassa kiinteistössä Otaniemen kampuksella  Aalto Design Factoryn ja Startup Saunan kanssa samassa korttelissa osoitteessa Betonimiehenkuja 3 E.

Urban Millin kumppanuusohjelman puitteissa on sovittu, että Aalto-yliopiston yksiköt, tiimit, projektit, kurssit ja henkilökunta voivat käyttää Urban Millin tiloja alennettuun hintaan. Aalto-yliopiston toimijoille myönnettävä alennus on 30 % ulosmyyntihinnoista.

Lyhytaikaiset tapahtumat: Tiloja voi varata joko puolen tai koko päivän tilaisuuksiin (ei tuntiperusteisesti). Myös ilta- ja viikonloppukäyttö on mahdollista. Tyypillisiä Aallon tutkimuksen ja opetuksen tapahtumia Urban Millissä ovat työpajat, tutkijaseminaarit, hankevalmistelukokoukset, ohjausryhmien kokoukset, sidosryhmätilaisuudet, messut, konferenssivieraiden vastaanotot sekä sisäiset kehittämistyöpajat.

Kurssit ja muu pidempiaikainen käyttö: Urban Millin tilat soveltuvat erityisen hyvin (1) poikkitieteellisille kursseille, (2) kursseille joissa tarvitaan innovatiivisia tiloja ja luentojen lisäksi mahdollisuutta hajautettuun ryhmätyöskentelyyn, (3) kursseille, projekteille ja tiimeille, jotka tarvitsevat protoilu-, testaus-, demo- ja näyttelytiloja, (4) projekteille, jotka tarvitsevat kotipesää, (5) hackathoneille ja (6) pidempiaikaisille tapahtumille kuten näyttelyille ja campeille (myös kesäaikaan). Opettajien, opiskelijoiden, tutkijoiden ja tiimien on mahdollista säilyttää kurssilla tarvittavaa materiaalia ja työskennellä Urban Millissä myös kurssipäivien / tapahtumien välissä.

Muusta käytöstä voi sopia erikseen. Tutustu Urban Millin koko palvelutarjontaan tästä.

TILAVARAUKSET JA TIEDUSTELUT

Tilavaraukset: varaukset@urbanmill.fi

  • varaukseen mukaan: ajankohta / ajankohdat, tilaisuuden otsikko, osallistujamääräarvio, järjestävä laitos / yksikkö / projekti, Aallon kustannuspaikka ja yhteyshenkilö sähköistä laskutusta varten
  • tilaveloitus laskutetaan tilaisuuden jälkeen (jollei muuta sovita), maksuehto 14 pv.
  • peruutusehdot sovitaan tapauskohtaisesti varauksen arvon perusteella, alle 500 euron varaukset on peruutettavissa maksutta viimeistään kaksi viikkoa ennen varausta.

Tiedustelut: varaukset@urbanmill.fi tai Lars Miikki, +358 40 503 6630, lars.miikki@urbanmill.fi

Varauskalenteri: https://urbanmill.org/varauskalenteri/

HINNAT AALTO-YLIOPISTON TOIMIJOILLE 2017

Urban Millin vuokrattavien tilojen viitehinnat (euroa + ALV 24%) Aalto-yliopiston toimijoille ovat (kokonaishinta sovitaan tapauskohtaisesti käyttötavan mukaan):

……………………………………………………………  1/2 pvä    1/1 päivä

Urban Lobby (10-15 henk)                                            105           175

Urban Kitchen (15-20 henk)                                          140           245

Urban Balcony (20-40 henk)                                         210           350

Urban Cave (20-40 henk)                                              245           420

Urban Scene (40-150 henk)                                          350           630

Urban Mill – Kitchen/Cave/Scene (100-250 henk)        630         1120

Kurssit, pidempiaikaiset ja erityisjärjestelyjä (laitteet, materiaalit, aputyö, lisäsiivoukset tms.) vaativat tapahtumat: tapauskohtainen hinnoittelu

Tilojen kuvaukset avautuvat tästä

Tilat ovat itsepalvelutiloja, joissa perusvarustus (fläppitaulu, videotykit, siirrettävät näytöt, AV, WLAN) ja joiden käyttöön liittyy oikeus käyttää Urban Kitcheniä kahvituksen tms. valmisteluun sekä tutustua Urban Millin avoimiin tiloihin ja niiden sisältöön.

Tilan käyttäjä voi hankkia tarjoilut itse tai tilata ne Urban Millin catering-verkostosta: list of catering companies. Tila ei ole anniskelualuetta, joten käyttäjä voi tilata tai tuoda omat juomat.

Aallon yksiköillä ja tiimeillä on mahdollisuus sopia pidempiaikaisesta Urban Mill -kumppanuudesta, jonka puitteissa määritellään kumppanikohtaiset tilankäyttöehdot.

ALUMNIT, OPISKELIJAT JA AALLON YHTEYDESSÄ TOIMIVAT YHDISTYKSET JA MUUT YHTEISÖT

Urban Mill on solminut TEK ry:n (Uudenmaan aluetoimisto) kanssa kumppanuussopimuksen, jonka perusteella Aallon alumneille, opiskelijoille, killoille, ammattiainekerhoille ja muille Aallon yhteydessä toimiville yhdistyksille ja yhteisöille voidaan myöntää 30-50 %:n alennus / tilatuki tapahtumatilojen ulosmyyntihinnoista. Tiedustelut ja varaukset: varaukset@urbanmill.fi tai Lars Miikki, +358 40 503 6630, lars.miikki@urbanmill.fi

Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Esimerkkikuvia tiloista

Urban Scene -tila auditoriomuodossaScene_auditorio

Urban Cave -tila (3D-teatteri) auditoriomuodossaCave_auditorio